IS: Seela Sella, 89, sairastaa syöpää

Seela Sella, 89, on kertonut pysäyttävän uutisen terveydentilastaan: hän sairastaa syöpää.

Rakastettu näyttelijälegenda Seela Sella kertoo sairastuneensa nielusyöpään ja joutuneensa sen vuoksi perumaan kaikki työnsä ainakin huhtikuun ja toukokuun ajalta. Hän saa sairauteen sädehoitoa.

Syöpä löytyi nopeasti oireiden alkamisen jälkeen

Sella kertoo IS:lle, että kaikki alkoi melko huomaamattomasti ja diagnoosi tuli noin puolitoista puolitoista kuukautta sen jälkeen, kun hän alkoi huomata, ettei kaikki ei ollut normaalisti.

Tämän jälkeen diagnoosi varmistui nopeasti, ja hoidot alkoivat tiheään tahtiin. Sella käy parhaillaan sädehoidoissa. Vakavasta tilanteesta huolimatta hänen äänensävynsä on puhelimessa pirteä ja jopa huumorintajuinen.

– Vaikka fysiikka pettäisi, mutta yläpää ei petä. Se kestää, Sella naurahtaa.

Sella pahoittelee töiden peruuntumista

Vaikka sairaus on raskas, yksi asia nousee Sellan puheissa erityisen kipeänä: työn menettäminen ainakin toistaiseksi.

– Olen pahoillani, että työt on peruutettu. Se on ihan kamalaa.

Näyttelijä kertoo ymmärtäneensä tilanteen myötä, kuinka tärkeä osa työ on hänen identiteettiään.

Kaikesta huolimatta Sella ei jää synkistelemään. Hän keskittyy hoitoihin ja siihen, mitä on mahdollista tehdä nyt.

– Minulla tuota ikää on jo kamalasti, niin ei tuo peruskunto niin hirveän hyvä ole taistelemaan sitä vastaan. Mutta katsotaan, on tämä mielenkiintoista.

Lopuksi Sella katsoo jo eteenpäin.

– Jos selviän tästä hengissä, niin syksyllä jatketaan.

Sella Sellan asenne on todella uskomaton! Toivotaan, että hoidot auttavat.

Lue myös:

 

Lue lisää aiheesta...