Donald Trumpia pilkattiin YK:ssa: viittaus kiusalliseen mokaan

Donald Trumpilla on ollut haasteita rullaportaissa aikaisemminkin.

Tiistaina 22. syyskuuta Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli valokeilassa monesta syystä.

Hän muun muassa piti puheen parhaillaan käynnissä olevassa YK:n yleiskokouksessa ja keskusteli tilaisuuden yhteydessä myös monien muiden maiden johtajien kanssa.

Päivän aikana huomio kiinnittyi kuitenkin yhteen tilanteeseen, jossa Trump joutui ivailun kohteeksi.

Trump ja tämän puoliso Melania Trump olivat nousemassa rullaportaisiin YK:n päämajalla kokouspäivän aikana, kuului heidän takaansa huudahdus: ”olkaa varovaisia portaikon kanssa”.

Kommentilla viitattiin mitä ilmeisemmin noin vuosi sitten tapahtuneeseen kömmähdykseen, jossa Trumpilla oli niin ikään hankaluuksia rullaportaissa.

Tuolloin Melania ja Donald Trump olivat juuri astelemassa samaiseen, YK:n päämajalla sijaitsevaan rullaportaikkoon, kun se yhtäkkiä lakkasi toimimasta.

Hetken kummastelun jälkeen Melania Trump, aviomies Donald Trump kintereillään joutuivat kapuamaan ylös pysähtyneitä portaita.

Melanian reaktiosta eri tulkintoja

Yhdysvaltalaisten medioiden mukaan huutelija, joka muistutti Trumpeja edellisvuoden tapahtumasta oli todennäköisesti toimittaja.

Huutelijan identiteettiä kiinnostavammaksi puheenaiheeksi on kuitenkin noussut se, kuinka Melania Trump reagoi huutoon.

Videolla, jossa Trumpit nousevat ylös rullaportaita voidaan nähdä, kuinka presidenttipari ei vaikuta ensin reagoivan ivailuun lainkaan.

Hetken päästä, kun he ovat melkein portaiden yläpäässä, Melania kuitenkin kääntyy hieman taaksepäin ja väläyttää hymyä kameroiden suuntaan.

Paikallisten medioiden toimittajat ovat antaneet tästä reaktiosta erilaisia tulkintoja.

Esimerkiksi The Mirror US kuvailee presidenttiparin olevan välinpitämättömiä kommentista, kun taas The Daily Beastin julkaisemalla videolla Melania näyttää hymyilevän.

Reaktio tulee kuitenkin tovi huudahduksen jälkeen, joten on mahdollista, että se liittyy myös johonkin muuhun.

Trumpilta tiukat vaatimukset

Noin vuosi sitten tapahtuneen aikaisemman rullaportaikkotilanteen jälkeen Donald Trump ilmaisi tyytymättömyytensä sosiaalisessa mediassa.

”Ensinnäkin tasanteelle vievä liukuportaat pysähtyivät kirskuen ja äkillisesti. Ne pysähtyivät kuin seinään. On ihme, että Melania ja minä emme kaatuneet kasvoillemme teräksisten portaiden teräville reunoille. Vain se, että pidimme molemmat tiukasti kiinni kaiteesta, pelasti meidät katastrofilta”, presidentti kirjoitti Truth Socialissa vuosi sitten.

Tuolloin hän syytti YK:n päämajan työntekijöitä portaikon pysähtymisestä ja jopa vaati heitä pidätettäviksi.

Koska tilanne oli mitä ilmeisemmin kuisallinen presidenttipareille, on Donald Trump tehnyt kaiken voitavansa estääkseen sen tapahtumista uudelleen.

YK:n tiedottajan mukaan rakennuksen hissit ja rullaportaat ”tarkastettuun ja tarkastettiin uudestaan” vastaavanlaisen tilanteen ennaltaehkäisemiseksi.

 

Lue lisää aiheesta...