Donald Trump ylistää Melaniaa ammuskelun jälkipyykissä

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ylistää Melanian tapaa käsitellä viikonloppuna tapahtunutta ampumavälikohtausta haastattelussaan 60-minutes -ohjelmalle.

Viikonloppuna Washington DC:ssä järjestetty kirjeenvaihtajien illallinen oli päättyä katastrofimaisesti, kun tilaisuus keskeytyi ampumavälikohtauksen seurauksena.

Lauantaina 25. huhtikuuta Washingtonin Hilton -hotellille oli kerääntynyt niin Valkoisen talon edustajia, toimittajia kuin Yhdysvaltain presidenttipari.

Kesken gaalaillallisen rakennuksesta juhlasalin ulkopuolella alkoi kuulua ammuskelua ja tapahtuma keskeytyi dramaattisesti.

Ampuja vahingoitti ainoastaan yhtä CIA-agenttia ja kaikki muut paikallaolijat selvisivät säikähdyksellä.

Ampujan kohteen on kuitenkin kerrottu olleen Yhdysvaltain hallinto ja näin ollen myös presidentti Donald Trump.

Kaksi päivää tapahtumien jälkeen pöly on alkanut laskeutua ja Donald Trump on myös uskaltanut puhua välikohtauksesta medialle.

Mies ylistää suositussa 60 minutes -keskusteluohjelmassa eritoten vaimonsa Melania Trumpin kykyä käsitellä viikonlopun tapahtumia.

Donald ja Melania Trump evakuoitiin

Valkoisen talon kirjeenvaihtajien illallisella paikalla olleet Melania ja Donald Trump jouduttiin evakuoimaan kiireellisesti kesken tapahtuman, kun juhlasalin ulkopuolelta alkoi kuulua ammuskelua.

Nyt Trump on kertonut oman kokemuksensa illan dramaattisista tapahtumista CBS:n 60 Minutes -ohjelman haastattelussa.

Trump kertoo haastattelussa muun muassa siitä, kuinka turvamiehet riensivät lavalle ja käskivät häntä ja Melaniaa suojautumaan pian ammuskelun alkamisen jälkeen.

Haastattelussa juontaja Norah O’Donnell pyysi Trumpia myös tarkentamaan, pitikö presidenttiparin ryömiä ulos juhlasalista.

– Nousin seisomaan, käytännössä. Nousin seisomaan ja käännyin sitten toiseen suuntaan ja aloin kävellä ulos, melko suorassa, hieman eteenpäin kumarassa, koska he, tiedättehän, eivät halunneet meidän seisovan liian suorassa, Trump sanoo haastattelussa.

– Mutta olin matkalla ulos. Olin noin puolivälissä, kun he sanoivat: ”Olkaa hyvä ja asettukaa makaamaan lattialle. Olkaa hyvä ja asettukaa makaamaan lattialle.” Joten laskeuduin alas lattialle. Niin teki myös ensimmäinen nainen.

”Hän on erittäin vahva”

Juontaja tenttasi myös Trumpia siitä, mitä tämä mahtoi ajatella välikohtauksen hetkellä sekä siitä, miten Melania toimi tapahtumien aikana.

Donald Trumpin vastaus oli yksinkertainen ja vaimoaan ylistävä ja hän kehui vaimoaan tämän kyvystä selvitä vaikeasta tilanteesta.

– Ajattelin, että ”olen kokenut tämän ennenkin, pari kertaa.” Mutta hän ole, ei tässä määrin, Trump aloitti.

– Hän selviytyi tilanteesta loistavasti. Tarkoitan, hän oli, hän on, erittäin vahva, älykäs. Hän ymmärsi. Hän tiesi, mitä tapahtui. Hän kuunteli. Niin minäkin kuuntelin.

Juontaja kysyi Trumpilta myös, uskooko hän Melanian pelänneen tuolloin.

– No, en halua sanoa niin, eivätkä ihmiset halua kuulla, että olimme peloissamme. Mutta ehdottomasti, tarkoitan, kukapa ei olisi [peloissaan] sellaisessa tilanteessa? Trump kuvaili ja sanoo vaimonsa vaikuttaneen jälkikäteen hetkittäin ”hyvin järkyttyneeltä”.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...