Donald Trumpin poika Eric Trump julkaisi kuvan isästään lapsiensa kanssa, ja nyt otos on herättänyt epäilyksiä.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump perheineen tunnetaan ahkerina golfin pelaajina.
Viime viikolla niin Donald Trump kuin hänen poikansa Eric Trump nähtiin pelaamassa golfia Bedminsterissa, New Jerseyssa.
Paikkakunnalla sijaitsee yksi Trumpin perheen kansallinen golf klubeista Trump National Golf Club Bedminster.
Eric Trump julkaisi kyseisestä golf-reissusta myös valokuvia, joissa nähdään muun muassa golfin peluuta, viheriöitä sekä perheenjäseniä.
Yksi kuva on kuitenkin kiinnittänyt sosiaalisen median käyttäjien huomion.
Kummallinen kuva lapsien kanssa
Eric Trumpin Instagramissaan julkaisemassa kuvakarusellissa on kuva, jossa miehen lapset voidaan nähdä poseeraamassa yhdessä isoisänsä presidentti Donald Trumpin kanssa.
Lapset seisovat Trumpin vasemmalla puolella ja presidentti istuu tuolilla lippalakkiin ja siniseen pukuun somistautuneena. Kuva on kuvakarusellissa kolmantena.
Moni on kuitenkin huomannut kuvassa jotakin epäilyttävää – otoksen tausta vaikuttaa epänormaalilta ja siltä, kuin sitä olisi muokattu jälkikäteen.
Kummalleen kuva onkin herättänyt paljon keskustelua kommenttikentässä, jossa osa väittää kuvaa kokonaan tekoälyllä luoduksi.
– Hyvä yritys tekoälykuvasta lapsistasi ja isästäsi. Pojan takana on ylimääräinen jalka ja kuvan vasen puoli on aivan sekaisin, eräs kommentoija kritisoi.
– Kolmas kuva on tehty tekoälyllä. Lasten takana on viides jalka! toinen sanoo.
– Säälittävää, että joutuu luomaan tekoälykuvia isästään tämän lastenlasten kanssa, kolmas kirjoittaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa kuvat tästä.
Trumpit ja tekoälykuvat
Osa toteaa tekaistujen kuvien olevan koko Trumpin perheelle tyypillistä toimintaa. Jotkut taas ihmettelevät, eikö Eric Trump uskalla päästää lapsia isänsä lähelle.
– Tekoälykuvien tekeminen on tämän pedofiiliperheen lempiaktiviteetti, eräs kommentoija kirjoittaa kärkkäästi.
– Onko sinun pakko luoda tekoälykuvia? Etkö uskalla päästää lapsia hänen lähelleen? toinen kysyy Trumpin seksuaalirikosväitteisiin ja Epstein -tapaukseen liittyen.
– Mikä tuo tekoälykuva isäukkosi kanssa on? Mikään, mitä tämä perhe tekee ei ole todellista, se on kaikki tekaistua ja valetta, kolmas toteaa.
Kuten Eric Trump, myös itse presidentti on jäänyt kiinni kuvien manipuloinnista useaan otteeseen.
Donald Trump on aikaisemmin esimerkiksi julkaissut itsestään kuvia viestipalvelu Truth Socialissa, jossa hän on esittänyt itsensä lääkärinä.
Toinen kohun herättänyt tekoälykuva julkaistiin tammikuussa, jossa joukko maailman johtajia – presidentti Alexander Stubb mukaan lukien – istuu Valkoisen talon Oval Officessa.
Kuvassa taustalla näkyvässä kartassa Grönlanti oli muokattu Yhdysvaltain lipun väreillä, ikään kuin se kuulusi osaksi Yhdysvaltoja. Pian kuitenkin selvisi, että kuva oli muokattu.
LUE MYÖS:
- Donald Trump jakoi taas uuden kuvan itsestään Jeesuksen kanssa
- Trump julkaisi manipuloidun kuvan – mukana Alexander Stubb