Barron Trump on pysytellyt poissa valokeilasta kuukausien ajan.
Kiitospäivän viikonlopun aikana amerikkalaiset saivat kuitenkin harvinaisen vilauksen 19-vuotiaasta presidenttiparin pojasta, kun hän osallistui Mar-a-Lagossa järjestetylle illalliselle.
Ja aivan kuten monesti aiemminkin, niin yksi asia hänen ulkonäössään löi jälleen kerran kaikki ällikällä: hänen pituutensa.
Barron Trump on toisen vuoden opiskelija Stern Business Schoolissa. Hän aloitti opiskelun koulun New Yorkin kampuksella, mutta muutti sieltä Washington D.C:n kampukselle ennen toisen lukuvuoden alkua. Nykyisin hän asuu jälleen Valkoisessa talossa yhdessä vanhempiensa kanssa.
Barron asui Valkoisessa talossa myös isänsä Donald Trumpin ensimmäisen presidenttikauden aikana. Tuolloin hänen äitinsä, Melania Trump, suojasi poikaa tarkasti medialta ja julkisuudelta.
Vaikka sama tilanne vaikuttaisikin olevan toistumassa myös nyt, niin nykyisin 19-vuotias Barron on tehnyt itse jo useampia julkisia esiintymisiä. Isänsä virkaanastujaisissa hän suorastaan ”varasti valokeilan” ja onnistui käytöksellään hurmaamaan monet analyytikot ja kommentaattorit – sekä useita entisiä presidenttejä.
Tultuaan täysi-ikäiseksi ja poistututtuaan kotoaan julkisuuden keskelle Barron on kuitenkin keskittynyt omaan elämäänsä. Häntä ei ole juurikaan nähty julkisissa tilaisuuksissa helmikuun jälkeen ja keskustelupalstoilla sekä sosiaalisessa mediassa on käyty kovaa spekulointia siitä, mitä presidenttiparin poika tekee. Yksi huhujen keskiössä olleista aiheista on Barron Trumpin kryptovaluuttoihin liittyvä liikeidea, joka Forbesin artikkelin mukaan on tehnyt etenkin hänen isästään hyvin ylpeän.
Barron Trump nähtiin ensikertaa kuukausiin
Forbesissa syyskuussa julkaistun artikkelin mukaan Barron Trump oli hyvin kiinnostunut kryptovaluutoista jo kauan ennen isäänsä. 19-vuotiaan nuorukaisen omaisuuden arvon arvioidaan olevan tänä päivänä noin 150 miljoonaa dollaria.
– Tähän mennessä 19-vuotias New Yorkin yliopiston opiskelija on tienannut arviolta noin 80 miljoonaa kryptotokenien myynnillä ja hänellä on yhä noin 2,3 miljardia lukittua tokenia, joiden arvoa Forbes pitää alempana, koska niitä ei voi vielä kaupata. Mikäli nykyinen hintataso pysyy, hän voi kyetä myymään ne 525 miljoonalla, kun se on mahdollista, Forbes kertoo.
Pohjois-Amerikassa vietettiin viime viikolla marraskuun lopulle osuvaa kiitospäivää, jonka kunniaksi Donald ja Melania Trump matkasivat Floridassa sijaitsevaan Mar-a-Lagon huvilalleen. Kartanolla järjestettiin suuret juhlat, joiden aikana yhdysvaltalaiset pääsivät myös näkemään ensimmäisen vilauksen Barron Trumpista pitkään aikaan.
Video Barronista saapumassa illalliselle yhdessä Donald Trumpin kanssa levisi nopeasti ympäri maailman internetissä. Kuten niin monesti aiemminkin, nuoren pojan pituus oli asia, joka jätti monet sanattomaksi. Monet X-käyttäjät kommentoivat hämmentyneinä Barronin pituutta. Hän on nykyään perheensä pisin jäsen.
Video illalliselta levisi ympäri maailmaan
– Olenko se vain minä, vai näyttääkö Barron vähän Rooman keisarilta, eräs hämmentynyt kommentoija kirjoittaa ja toinen lisää:
– Barronin voimat vain kasvavat ja kasvavat.
– Me tarvitsemme isommat juhlatilat. Kuka sen rakentaa?!
– Barron on niin pitkä, että hän toimii jo omana henkivartijanaan.
– Vau, Trumpeilla näyttää olleen mahtava kiitospäivän illallinen Mar-a-Lagossa! Barronin pituus saa paljon huomiota ja on mukava nähdä perheen viettävän aikaa yhdessä.
Donald Trump, joka on itse ”vain” 190 senttiä pitkä, kommentoi vuonna 2021 poikansa pituutta näin:
– Barron on 6’7 (206 cm) pitkä, voitteko uskoa? Ja hän on vasta 15-vuotias. Eric on lyhyt. Hän on vain 6’6 (196 cm), Trump kuvaili tuolloin lastensa kokoa New York Postin haastattelussa.
Luuletko, että Barron Trump seuraa isänsä jalanjäljissä politiikkaan? Kerro ajatuksesi Facebookin kommenteissa!
LUE LISÄÄ:
- Donald Trump kommentoi Barronin muuttoa Valkoiseen taloon
- Barron Trump ”pakeni” kampukselta – opiskelijat: ”Hän on erikoinen”
- Melania Trump on ”jatkuvasti huolissaan” Barron Trumpista