Arvi Lind kuoli 85-vuotiaana sunnuntaiaamuna 7. kesäkuuta. Legendaarinen uutisankkuri teki poikkeuksellisen pitkän uran Yleisradion palveluksessa ja kosketti monien suomalaisten elämää.
Legendaarinen suomalainen toimittaja ja uutisankkuri Arvi Lind on kuollut. Lind kuoli 85-vuotiaana sunnuntaiaamuna 7. kesäkuuta perheen Ylelle vahvistaman tiedon mukaan.
Pitkän työuran Yleisradiossa tehnyt Lind aloitti Ylellä vuonna 1965. Vain kaksi vuotta myöhemmin hän siirtyi reportteriksi ja uutislähetysten juontajaksi. Parhaiten hänet muistetaankin juuri uutisankkurina, sillä poikkeuksellisen pitkän uransa aikana Lind juonsi yli 10 000 uutislähetystä.
Lindin viimeinen lähetys uutisankkurina nähtiin ja kuultiin lokakuussa 2003. Sitä seurasi 1,6 miljoonaa suomalaista. Vuosien varrella Lind on myös äänestetty Suomen luotetuimmaksi uutisankkuriksi sekä Suomen luotetuimmaksi mieheksi.
Koskettava kunnianosoitus suorassa lähetyksessä
Maanantaina 8. kesäkuuta Lindin kuolema otettiin huomioon myös Ylen Aamun lähetyksessä. Uutisankkuri Tommy Fränti aloitti lähetyksen kertomalla suru-uutisesta.
– Suomalaisen television tuttu kasvo ja ääni, Yleisradion pitkäaikainen uutisankkuri, Arvi Lind on poissa, Fränti totesi kameroille ja uutisankkuri Anna Lehmusvesi jatkoi:
– Monille suomalaisille hän oli se tuttu ja turvallinen uutiskasvo. Mies, joka välitti uutiset koteihin viidellä vuosikymmenellä.
Uutisankkurit muistelivat Lindiä ja kiittelivät tätä myös Suomen kielestä huolehtineena sekä katsojia kunnioittaneena ”uutismiehenä”. Legendaarisen uutisankkurin kuolema kosketti koko Ylen uutistoimitusta.
Lind ehti työskennellä televisiouutisten parissa 38 vuotta. Eläkkeelle jäätyään hän luennoi yliopistoissa televisiotyöstä ja vuonna 2017 hänet palkittiin elämäntyöstään Kultaisella Venlalla.
Todella surullinen uutinen. Lähetetään yhdessä voimia kaikilla omaisille ja läheisille surun keskellä. Lepää rauhassa, Arvi Lind.
LUE MYÖS:
- Arvi Lindin pysäyttävät sanat terveystilanteestaan
- Hovi vahvistaa: Mette-Marit asetettu elinsiirtojonoon
- Seela Sellan syöpähoidot ohi – toiveikkaat sanat tilanteesta