Presidentti Alexander Stubb siirtyi viikonloppuna yhdessä puolisonsa kanssa Naantalin Kultarantaan kesävirka-asuntoonsa. Stubbin julkaisemat kuvat ovat saaneet monet ihastelemaan Suomen suvea ja saunaa. Tarkkasilmäiset kansalaiset panivat merkille myös muuttuneen asian presidentin tyylissä.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb siirtyi perjantaina 5. kesäkuuta yhdessä puolisonsa kanssa Naantalin Kultarantaan presidentin kesävirka-asuntoon. Presidentti Stubbin saapumisen kunniaksi oli järjestetty paljon erilaista ohjelmaa, jonka jälkeen presidentti pari pääsi siirtymään omaan rauhaansa Kultarantaan.
Stubb julkaisikin omalla henkilökohtaisella Instagram-tilillään viikonloppuna päivityksen, joka sisälsi useita otoksia kesäisistä tunnelmista. Presidentin päivitys on herättänyt sosiaalisessa mediassa paljon ihastelua ja keskustelua.
– Suomen suvi, sauna ja saaristo, Stubb kirjoittaa lyhyesti ja ytimekkäästi sunnuntaina 7. kesäkuuta jakamansa päivityksen yhteydessä.
Alexander Stubbin saunakuva puhuttaa
Julkaisun kuvissa näkyy suomalaista saaristomaisemaa, laituri ja aurinko merellä sekä monien ihastukseksi myös sauna. Kyse on perinteisestä savusaunasta, jonka sisältä otettu otos onkin saanut monet kommenteissa kohisemaan.
– Upeaa! Ihana perinteinen savusauna ja Suomen suvi Naantaissa, eräs seuraaja kirjoittaa kommenteissa.
– Vanhassa saunassa on oma charminsa, toinen puolestaan ihastelee ruotsiksi.
– Kesäinen Suomi on kyllä kauneinta ikinä!
Myös Kultarannan saunan historia on herättänyt paljon keskustelua. Monet muistelevat nähneensä saunan ennenkin, osa kertoo jopa päässeensä itse käymään sen löylyissä. Yksi kommentoija muistuttaa saunan varsin ”rajuista savuista”, jotka ovat aikoinaan aiheuttaneet hälytystehtäviä viranomaisille.
– Muistan katsoneeni dokumentin, jossa tämä sauna oli monesti palokunnan kohteena rajun savun vuoksi. Uskon, että Alexin aikakaudella ei tule isompaa ongelmaa, kommentti kuuluu.
Stubbin kesäinen päivitys on kerännyt lyhyessä ajassa yli 28 000 tykkäystä ja liki 150 kommenttia. Kuvat ovat puhuttaneet niin suomalaisia kuin ulkomaalaisiakin, mikä käy hyvin nopeasti ilmi kommenttikenttää selatessa. Joukossa on paljon englanniksi, ruotsiksi ja jopa espanjaksi lähetettyjä viestejä presidentille.
Kultarannan sauna on nähnyt paljon historiaa aina Kekkosen ajoista lähtien. Se remontoitiin isolla rahalla osana Kultarannan peruskorjausta, joka valmistui keväällä 2025.
Muuttunut tyyli kiinnitti huomion
Tasavallan presidentin kanslia julkaisi omalla tilillään myös kuvia sekä videoita Stubbien saapumisesta Kultarantaan. Uusissa kuvissa tarkkasilmäisimmät seuraajat panivat merkille muutoksen presidentin tyylissä, johon Iltalehti lopulta sai myös varmistuksen.
Presidentti Stubb on hankkinut kesän kunniaksi uudet silmälasit, jotka nähtiin hänen kasvoillaan jo perjantaina 5. kesäkuuta otetuissa kuvissa sekä videoissa.
– Presidentillä on uudet silmälasit, kansliasta vahvistettiin tieto muutoksesta IL:lle.
Stubbin uudet silmälasit ovat hyvin kesän henkeen sopivat vaaleat ja lähes läpinäkyvät sangoiltaan. Aiemmin presidentin kasvoilla on nähtyä useimmiten tummasankaiset lasit.
LUE MYÖS:
- Alexander Stubbin kuvat hornetista villitsivät ihmiset
- Trump julkaisi manipuloidun kuvan – mukana Alexander Stubb