Tutkijat varoittavat pekonista: samaa kategoriaa tupakan ja asbestin kanssa

Tutkijat vaativat pekonipakettien ja muiden prosessoitujen lihojen kylkiin tupakkatuotteista tuttuja varoitusmerkkejä Iso-Britanniassa.

Tupakka-askien ja muiden tupakkatuotteiden yhteydessä on vuosien varrella totuttu näkemään pelottavia varoituskuvia tupakoinnin vaaroista yhdistettynä tiukkoihin varoituksiin: ”tupakointi voi tappaa”.

Useat brittiläiset tutkijat ovat nyt sitä mieltä, että samanlaisia varoituksia pitäisi liittää myös prosessoituun lihaan Iso-Britanniassa. Asiantuntijoiden mukaan varoituksessa pitäisi käydä ilmi, mitä kemikaaleja lihassa on käytetty, sillä esimerkiksi pekonin ja kinkun on osoitettu voivan lisätä suolistosyövän riskiä.

Asiasta uutisoi The Guardian -lehti.

Maailman terveysjärjestö (WHO) asetti kymmenen vuotta sitten prosessoidun lihan samaan kategoriaan kuin tupakan ja asbestin. Syy taustalla on säilöntäaineena käytetty nitriitti. Sitä käytetään yleisesti lihavalmisteissa pidentämään tuotteiden säilymistä.

Nitriittiä käytetään moniin makkaroihin, nakkeihin sekä leikkeleisiin. Guardianin mukaan asia ei ole muuttunut, vaikka tieteelliset tutkimukset ovat kyenneet osoittamaan nitriitin voivan olla haitallista ihmisille.

Tutkijoiden mukaan nitriitistä voi muodostua syöpää aiheuttavaa nitrosoamiinia, joka on karsinogeeni. Viranomaistahojen mukaan tutkimusten tulokset ovat kuitenkin osin ristiriitaisia.

”Samaa kategoriaa kuin tupakka ja asbesti”

Toulousen yliopiston ruokaturvallisuuden ja ravintotieteen emeritusprofessori Denis Corpet on lyönyt hynttyyt yhteen tutkijoiden kanssa toiveenaan muutos.

Tutkijat haluavat asettaa prosessoitua lihaa sisältäviin paketteihin varoituksen, joka kertoo 90-95% pekonista ja kinkusta sisältävän nitriittejä. Tutkimusryhmän mielestä valmistajat pitäisi määrätä lopettamaan nitriitin käyttö.

– Kuluttajat ansaitsevat selkeää tietoa. Useimmat ihmiset eivät tiedä, että WHO on luokitellut nitriittiä säilöntäaineena käyttävät tuotteet, kuten pekonin ja kinkun samaan karsinogeenien kategoriaan kuin tupakka ja asbesti, Corpet kertoo lehdelle.

Tilanne Suomessa

Guardianin uutisoima tutkimusryhmä ajaa nyt varoitushanketta vain Iso-Britanniassa. Eri maissa saatetaan käyttää nitraattia eri tavoin lainsäädännöstä riippuen.

Ruokaviraston mukaan Suomessa nitriittiä ja nitraattia käytetään elintarvikkeiden lisäaineina parantamaan säilyvyyttä ja estämään ruokamyrkytystä aiheuttavien bakteerien kasvua.

Nitriittialtistuksen on Ruokaviraston mukaan epäilty lisäävän diabeteksen, sepelvaltimotaudin sekä syövän riskiä. Viraston mukaan tutkimustulokset ovat kuitenkin osin ristiriitaisia, eikä suoraa syy-yhteyttä ole toistaiseksi osoitettu.

Nitraatin ja nitriitin lisäainekäyttöä on määritelty tarkasti EU-lainsäädännöllä, jota noudatetaan myös Suomessa. Suomalaisista kaupoista on saatavissa esimerkiksi makkaroita sekä nitriitillä että ilman sitä.

Luomulihavalmisteissa Suomessa saa käyttää noin puolet tavanomaisiin lihavalmisteisiin sallitusta nitraatin tai nitriitin määrästä.

Mitä ajatuksia brittitutkijoiden sanat prosessoidusta lihasta ja varoituksista sinussa herättävät? Kerro oma mielipiteesi Facebookin kommenteissa ja muista myös jakaa artikkelia, jotta useammat voivat tehdä samoin.

LUE LISÄÄ:

 

Lue lisää aiheesta...