Prinsessa Diana, virallisesti Diana, Walesin prinsessa (s. 1.7.1961 – k. 31.8.1997), oli brittihovin kaikkien aikojen rakastetuimpia jäseniä. Lady Diana Spencer avioituu vuonna 1981 silloisen Walesin prinssi Charlesin, nykyisen kuninkaan, kanssa ja nousi nopeasti kansainväliseksi ikoniksi – kauneuden, tyylin ja rohkean hyväntekeväisyystyönsä ansiosta.
Hän tunnetaan erityisesti työstä AIDS-potilaiden, kodittomien, sairaiden lasten ja maamiinojen uhrien parissa.
Prinsessa Dianan lapset
Prinsessa Dianan ja prinssi Charlesin liitosta syntyvät prinssi William ja prinssi Harry. Diana haluaa kasvattaa lapsensa mahdollisimman tavallisesti: hän vie heitä huvipuistoihin, kouluun ja mukaan ulkomaanmatkoille, eikä kaihda myöskään vaikeista asioista puhumista.
Charlesin ja Dianan avioliitto ajautui isoihin ongelmiin jo 1990-luvun alulla, jonka jälkeen heidän kerrottiin päätyneen asumiseroon. Diana syytti myöhemmin vuonna 1995 nykyistä kuningatar Camillaa liittonsa kariutumisesta. Charlesin ja Dianan virallinen avioero astui voimaan kesällä 1996.
Dianan kuolema
Dianan traaginen kuolema auto-onnettomuudessa Pariisissa 31.8.1997 järkytti koko maailmaa. Hautajaispäivänä miljoonat ihmiset seuraavat seremoniaa televisiosta, ja hänestä tuli lopullisesti "kansan prinsessa", jonka elämä ja perintö kiinnostavat yhä kaikkialla maailmassa.
Dianan hautajaiset järjestettiin 6. syyskuuta Westminster Abbeyssa Lontoossa. Hautajaisissa esiintyi muun muassa Dianan hyvä ystävä, Elton John, joka lauloi ikonisen "Candle in the Wind" -kappaleen.