
Täyden sirkuksen katsojat kokivat järkyttävän tilanteen viikonloppuna Saksassa, kun 27-vuotias akrobaatti putosi kuolemaansa trapetsilta kesken esityksen.
Syyskuun 27. päivän iltana noin 100 ihmistä oli pakkautunut istumaan lehtereille seuraamana Circus Paul Buschin esitystä Bautzenissa Saksassa. Kyse on kiertävästä sirkuksesta, joka kertoo omilla sivuillaan tarjoavansa ”lumoavaa eleganssia, uskaliasta akrobatiaa, yllättäviä eläintenkouluttajia sekä huvittavia klovneja”.
Kohtalokkaana iltana yksi esiintyjistä oli 27-vuotias espanjalainen akrobaatti nimeltä Marina Barceló, joka on tullut tunnetuksi henkeäsalpaavista taidoistaan trapetsilla.
Vain muutamaa kuukautta ennen onnettomuuttaan Barceló julkaisi sosiaalisessa mediassa päivityksen, jossa hän esitteli yhtä käyntikortikseen muodostuneista tempuista korkealla ilmassa. Päivityksen yhteydessä hän kirjoitti: ”Minä työskentelen parhaiten täällä korkealla”.
Kyse ei ollut vain runollisesta ilmaisusta, vaan sanat kuvasivat myös hänen syvää rakkauttaan akrobatiaa ja trapetsitaiteita kohtaan. Barceló oli käyttänyt vuosia hioakseen taitojaan lajissa aloitettuaan uransa vuonna 2018. Sitä ennen hän oli kilpaillut voimistellussa ammattilaisena. Uransa aikana hän esiintyi ympäri Eurooppaa hurmaten katsojia muun muassa Saksassa, Espanjassa, Andorrassa ja Puolassa.
Putosi kuolemaan
Lauantai-iltana 29.9. sirkusteltta kohisi jännityksestä ennen esitystä tietämättöminä siitä, että pian he joutuisivat todistamaan järkyttävää tragediaa.
Barceló menetti otteensa noin kello 17.45 kesken esityksensä noin viiden metrin korkeudessa ja putosi maahan.
Järkyttyneet huudot kaikuivat ympäri telttaa vanhempien yrittäessä suojata lastensa silmiä ja panikoivien ihmisten rynniessä kohti uloskäyntejä. Ensihoitajat ja viranomaiset saapuivat paikalle nopeasti, mutta Barceló oli menehtynyt välittömästi putoamisen aiheuttamiin vammoihin.
– Emme voi uskoa tapahtunutta, eräs sirkuksen työntekijöistä kertoo saksalaislehti Bildille. Kollegan mukaan kyse oli ”shokista hänelle ja koko sirkusperheelle sekä kaikille, jotka joutuivat todistamaan onnettomuutta”.
Ei turvaköysiä
Onnettomuuden tapahtuessa Barceló ei ollut käyttänyt turvavaljaita, sillä paikallinen lainsäädäntö ei vaatinut esiintyjiä tekemään niin.
Poliisin edustaja Stefan Heiduckin mukaan esiintyjät saavat Saksassa valita vapaasti haluavatko he käyttää köysien ja valjaiden kaltaisia turvavälineitä.
– Se on esiintyjän oma valinta, Heiduck kertoi Bildille todeten, ettei tämän ollut vaadittu käyttävän turvavaljaita.
Saksan sirkusjärjestöjen puheenjohtaja Ralf Huppertz esitti onnettomuuden jälkeen oman epäilyksensä siitä, olisiko tapaturman takana voinut olla jokin sairauskohtaus.
– On epätavallista, että niin taitava taitelija kuin Marina kuolisi pudotessaan tuolta korkeudelta. Kenties hänen päätään alkoi huipata trapetsilla.
– Esiintyminen on vaarallinen laji. Joitain esityksiä on suorastaan mahdotonta tehdä täysin turvallisesti.
Sirkus tarjosi kriisiapua
Surullisen tragedian jälkeen Circus Paul Busch perui kaikki muut kalenterissaan olleet esitykset. Sirkus tarjoaa myös psykologista tukea paikalla olleille katsojille, joista monet lapset etenkin olivat hyvin järkyttyneitä näkemästään.
Paikalliset viranomaiset ovat käynnistäneet tutkinnan tapaukseen liittyen selvittääkseen, mikä johti onnettomuuteen. Viranomaiset pyrkivät selvittämään liittyikö siihen jotain terveydellisiä seikkoja tai välineistä johtuvia mekaanisia ongelmia.
Lähteet: Der Spiegel, Bild
Järkyttävä tapaus. Aivan liian nuori taiteilija menetti henkensä tehden sitä, mitä itse rakasti. Kenenkään ei kuitenkaan toivoisi joutuvan kokemaan tai näkemään mitään tällaista.
LUE MYÖS:
- Turvaistuimeen vyötettynä jätetty lapsi kuoli
- Jon Edard Jones kuoli ”karmivimmalla mahdollisella tavalla”
- Tiikeri tappoi Ryan Easleyn kesken esityksen