Teksasilaiset siskot löydettiin kuolleina käsi kädessä

Teksasin osavaltiota ravistelevien tulvien keskeltä on paljastanut jälleen yksi järkyttävä tapaus, kun kaksi nuorta siskoa löydettiin yhdessä kuolleina toisiaan käsistä kiinni pitäen.

Blair ja Brooker Harber, vain 13- ja 11-vuotiaita, olivat perheensä kanssa lomamatkalla Casa Bonitassa Teksasissa, kun järkyttävä tragedia iski varhain perjantaiaamuna. Alueelle iski karmivaa tuhoa kylvänyt äkkitulva, joka oli osa laajoja alueita Teksasin osavaltiossa ravistelleita tulvia.

Tulvissa on tämän hetken tietojen perusteella kuollut yli 80 ihmistä.

Sukulaisten julkaiseman keräyssivuston mukaan vettä alkoi syöksyä perheen lomamökin sisään noin kello 3:30 aamulla, jolloin tyttöjen isä, RJ Harber, heräsi. Sade oli ulkona niin rankkaa, että perheen oli ollut lähes mahdotonta kuulla tulvavesien jo hajottaneen heidän mökkinsä oven ja syöksyneen sisään.

Samaan aikaan 11-vuotias Brooke lähetti viereisessä mökissä viimeiseksi jääneen tekstiviestin isälleen ja isovanhemmilleen, jossa luki: ”Minä rakastan teitä.”

Siskot kuolivat tulvassa

Karmivan tilanteen tajuttuaan RJ ja hänen vaimonsa Annie syöksyivät toimeen. Pariskunta rikkoi huoneensa ikkunan päästäkseen sieltä ulos etsimään epätoivoisesti tyttäriään, jotka olivat nukkuneet läheisessä mökissä yhdessä isovanhempiensa kanssa.

Äkkitulvan aiheuttamat aallot ja virtaukset olivat kuitenkin armottomia. Vanhemmat juoksivat naapuriin ja lainasivat sieltä kajakin yrittäen epätoivoisesti päästä sen avulla soutamaan tyttöjen luo. Virtaukset olivat kuitenkin liian vahvoja, eivätkä vanhemmat voineet tehdä mitään.

Heidät pelastettiin myöhemmin viranomaisten toimesta viiden muun mökkiläisen kanssa. Lopulta 12 tuntia myöhemmin etsintäpartio löysi Blairin ja Brooken elottomat ruumiit yli 20 kilometrin päästä tulvan laajentaman joen alavirralta. Tytöt olivat edelleen käsi kädessä kiinni toisissaan.

– Heidän kätensä olivat tiukasti lukossa yhdessä, perheenjäsen kertoi uutiskanava KLOU:lle.

Perheen isovanhemmat, Mike ja Charlene Harber, ovat edelleen kateissa tulvan jäljiltä.

Nuoret Blair ja Brooke kävivät katolista koulua Dallasissa, jossa heidän äitinsä työskentelee erityisohjaajana. Perhe oli lähtenyt lyhyelle kesäretkelle mökkeilemään, eivätkä he olisi mitenkään voineet arvata sen painajaismaisia seurauksia.

Tyttöjen täti, Jennifer, kuvailee Blairin olleen ”lahjakas oppilas, jolla oli antelias ja kiltti sydän”. Isä RJ puolestaan kertoo Brooken olleen ”kuin valo missä tahansa huoneessa. Hän veti ihmisiä puoleensa ja sai kaikki nauramaan sekä nauttimaan hetkestä.”

Etsinnät jatkuvat

Yhdessä lomalle lähtenyt perhe oli majoitettu kahteen eri mökkiin. Paikalle päästyään isovanhemmat olivat tarttuneet naapurin tarjoukseen vaihtaa mökkiä isompaan, jossa he voisivat majoittua mukavammin tyttöjen kanssa.

Tuo päätös osoittautui lopulta kohtalokkaaksi.

Teksasin tulvissa on tämän hetkisten tietojen mukaan kuollut jo yli 80 ihmistä ja ainakin 40 ihmistä on edelleen kateissa.

LUE LISÄÄ:

 

Lue lisää aiheesta...