”Maan tatuoiduin nainen” Amber Luke on viemässä kehonmuokkauksen uudelle tasolle, kun hän aikoo matkustaa ulkomaille laittoman toimenpiteen perässä.
Australialainen Amber Luke tunnetaan niin kotipaikkakunnallaan kuin internetissä äärimmäisistä kehonmuokkauksistaan.
Myös Lohikäärmetytöksi kutsuttu Luke on käyttänyt arviolta hurjat 250 000 Australian dollaria kehomuokkauksiinsa, mukaan lukien 600 tatuointiin.
Naisen kehosta noin 98 prosenttia onkin tatuointien peitossa, kertoo paikallinen uutissivusto Channel Nine.
Sen lisäksi, että Luke tunnetaan Australian ”tatuoiduimpana naisena” hänelle on tehnyt myös monia muita muutoksia kehoonsa.
Hän on muun muassa tatuoinut silmämunansa sinisiksi, teroittanut kulmahampaansa, halkaissut kielensä ja ottanut päähänsä pysyvästi istutetut ”pirunsarvet”.
On sanomattakin selvää, että Luke saa paljon palautetta ulkonäöstään. Kommenteista huolimatta nainen on kuitenkin todennut, että jokaisella on oikeus ilmasta itseään haluamallaan tavalla.
”Jokaisella on omat mielipiteensä siitä, mitä kauneus on”, Luke luonnehti Brisbanen radio-ohjelmassa Robin, Terry & Kip Daily Mailin mukaan.
”On olemassa kulttuureja, joissa ihmiset venyttävät kaulojaan, korviaan ja huuliaan. Mutta loppujen lopuksi meillä kaikilla on oikeus mielipiteeseemme, ja se on ihan okei.”
Tämä sama filosofia on johtanut hänet myös matkustamaan uuden, Australiassa ”äärimmäisen laittomaksi” luokitellun kehonmuokkausoperaation perässä ulkomaille.
Äärimmäinen muutos ulkomailla
Luke kertoo lentäneensä liki 16 000 kilometriä kotoaan Australiasta Espanjan Barcelonaan, jossa hän aikoo käydä läpi kyseenalaisen ja kotimassaan erittäin rajoitetun toimenpiteen ulkonäkönsä muuttamiseksi.
Nainen selitti matkastaan yksityiskohtaisemmin seuraajilleen sosiaalisessa mediassa. Julkaisussaan hän paljasti, että aikoo vihdoin toteuttaa kaksi toimenpidettä, joita on miettinyt jo vuosia.
”Australia on tehnyt näistä toimenpiteistä erittäin laittomia viimeisen seitsemän vuoden aikana. Olen juuri menossa ottamassa kaksi vartalonmuokkausta. Olen ihan helvetin innoissani”, hän sanoi.
Yhdessä muutoksista Luken käteen asennetaan silikoni-implantti, joka saa parannuttuaan aikaan kohokuvion iholle. Nainen ottaa tämän muokkauksen vasempaan käteensä.
Samanlaista implanttiteknologiaa käytetään myös lääketieteellisissä tarkoituksisa, kuten ehkäisykapselien asentamiseen.
Kun kyse on kosmeettisista vartalonmuokkaukseen käytettävistä aineista ja toimenpiteistä, ovat riskit komplikaatioille kuitenkin huomattavasti korkeampia ja rajoitukset niiden ympärillä tiukempia.
Luke kertoi seuraajilleen ottavansa käteensä kaarenmuotoisen implantin ja on jo valmistautunut siihen liittyvään toipumisprosessiin.
”Lopputulos on tietenkin hieno implantti, mutta minun pitää antaa sen parantua eikä pilata sitä. Se on missioni sen aikaa, kun olen Barcelonassa”, hän kuvailee.
Kolikkoaukko
Mutta implantti ei ole ainoa kehonmuokkaus, jota Luke lähti hakemaan Barcelonasta.
Hän nimittäin haluaa itselleen myös ”kolikkoaukkona” tunnetun toimenpiteen, jossa korvasta poistetaan pieni pala ihoa. Tämän jälkeen aukon reiät ommellaan ja tilalle jää pysyvä, juoma-automaattien kolikkoaukkoa muistuttava kolo.
”Korvaani tulee kolikkoaukko. He tekevät korvanlehteen reiän, johon laitetaan kasa korvakoruja kerroksittain”, Luke selitti.
”Olen myös suunnitellut viimeiset puolitoista vuotta käteeni tulevaa muokkausta, se on silikonirusetti, olen niin innoissani!” hän jatkoi.
Vaikka kolikkoreikien teko ei ole täysin kiellettyä Australiassa, toimenpidettä säännellään tiukasti kirurgisen aspektinsa vuoksi.
Espanjassa puolestaan toimenpiteen voi laillisesti suorittaa lisensoitunut lääketieteen ammattilainen.
Rajallinen määrä työmahdollisuuksia
Vaikka hänen ulkonäkönsä on auttanut häntä rakentamaan suuren seuraajakunnan verkossa, liittyy erikoiseen ulkonäköön myös haasteita.
Yksi merkittävä este on työelämässä ja ulkonäkönsä takia Luke kertoo työpaikan löytämisen olevan vaikeaa.
”En aio kaunistella sitä, ulkonäköni on rajoittanut [työllistymis]vaihtoehtojani, mutta se on okei”, hän kertoo Daily Mailin mukaan.
”En halua työskennellä yrityksessä, joka on pinnallinen [eikä pysty] näkemään imagoani pidemmälle. Sellaiset paikat eivät huomioi työetiikkaani, eivät moraaliani tai arvojani eivätkä sitä, mitä minulla on annettavaa.”
Luke on myös kohdannut kritiikkiä ja saanut jopa kommentteja, joissa hänen terveydestään ollaan huolissaan. Silti hän kerto, ettei ole ”läheskään valmis” kaikkien kehonmuokkaustensa kanssa.
”Kokemukseni ja kehonmuokkaus ovat tehneet minusta äärimmäisen sitkeän ja vahvan. Olen oppinut niin paljon anatomiasta”, hän sanoi.
”Olen muuttanut itseni täysin sellaiseksi ihmiseksi, josta olen ylpeä. Olen vahva nainen, joka tietää tarkalleen, mitä haluaa ja kuka hän on.”
Mitä sinä ajattelet Amber Luken äärimmäisestä kehonmuokkauksesta? Kerro mietteistäsi meille Facebookissa!
LUE MYÖS:
- Orylan on yksi maan tatuoiduimmista naisista
- Mies muutti itsensä ”hirviöksi” tatuoinneilla – aiemmat kuvat saavat leukasi loksahtamaan