Yhdysvaltalainen Tamara Ennis joutui vuonna 1981 todistamaan Floridan edustalla jotain, mitä ei toivoisi kenenkään joutuvan kokemaan. Tavallinen aurinkoinen päivä merellä muuttui hetkessä painajaiseksi, kun hai hyökkäsi Tamaran ja hänen ystävänsä kimppuun järkyttävin seurauksin.
44 vuotta sitten Tamara Ennis oli 21-vuotias tarjoilija, joka työskenteli hotellin ravintolassa Daytona Beachilla Floridassa. Tamaralla oli koko elämä vielä edessään, mutta yksi karmiva tapahtuma muutti pian kaiken.
Tuo päivä sattui kohdalle elokuussa 1981, kun Tamara oli purjehtimassa noin mailin päässä rannasta Ormond Beachillä Floridassa ystäviensä Randy Cohenin, Christy Wapniarskin sekä Daniel Perrin kanssa.
Nelikko oli 17-jalkaisen katamaraanin kyydissä, kun Tamara yllättäen näki tummien pilvien ja myrskyn lähestyvän horisontissa. Hän on kertonut tuon karmivan päivän kokemuksistaan nyt A&E -kanavan Youtube -sarjassa Survivor, josta uutisoi muun muassa brittilehti Mirror.
Ystävykset ajattelivat olevan jo liian myöhäistä yrittää paeta myrskyä, joten he päättivät pysyä paikoillaan ja odottaa sen menevän ylitseen. Tuossa vaiheessa he olivat kuitenkin jo 20 mailin – eli noin 32 kilometrin – päässä rannasta. Etäisyys oli niin suuri, että tilanteessa oli vaaransa, mutta samalla he saattoivat nähdä kuitenkin kaukana horisontissa rantaviivan.
Vene alkoi vuotaa
Myrskyn keskellä yksi katamaraanin ponttoneista alkoi yllättäen vuotaa johtaen siihen, että vene kääntyi kyljelleen. Kaikki neljä ystävystä paiskautuivat kyydistä, eikä heistä kenelläkään ollut pelastusliivejä yllään. Nelikko kiipesi kiinni yhä kelluvaan ponttoniin pitääkseen itsensä pinnalla vedestä, jonka tiesivät olevan ”täynnä haita”.
Tamara muistaa yhä yli 40 vuotta myöhemmin sen karmivan hetken, kun apuun saapunut rannikkovartioston alus ajoi heidän ohitseen huomaamatta haaksirikkoisia.
– Todellisuus iski ja me olimme vain hiljaa. Christy, joka istui minun edessäni, oli hyvin hiljainen ja minä ymmärsin hänen vain yrittävän rauhoittaa itseään. Muistan ajatelleeni jo silloin, että hän taisi aavistaa kuolemansa.
Veneen pontonille kiivenneet ystävykset ajelehtivat virran mukana vain odottaen pelastusta, jota ei koskaan kuulunut, kunnes lopulta aamu koitti. Aamun sarastaessa Tamara päätti, että heidän paras mahdollisuutensa selviytyä olisi uida rantaa.
Hän ajatteli suolaisen meriveden myös kelluttavan heitä tarpeeksi, mikäli aallot yltyisivät pahemmiksi. Rannikkovartioston työntekijä James Williamson kommentoi tuota kohtalokasta ratkaisua myöhemmin medialle mietteliäänä.
– Heidän ei olisi ikinä pitänyt lähteä veneestä, vaikka se olisikin ollut uppoamassa.
Tamara, joka oli harrastanut aktiivisesti uintia koulun joukkueessa, johti ryhmää läpi meren kohti rantaa. Noin tunnin kuluttua heidän etenemisensä kuitenkin pysähtyi karmivalla tavalla. Hai oli huomannut nelikon ja hyökkäsi Christyn kimppuun.
– Minä uin edessä ja siitä oli kulunut varmaan noin tunti lähdöstämme, kun katsoin taakse ja kuulin Christyn kiljuvan ja huutavan Randya apuun, Tamara muistelee traagista tilannetta.
Luuli ystävänsä hukkuvan
Alkuun Tamara kuvitteli Christyn voimien ehtyneen niin, että tämä oli siksi hukkua. Pian kävi kuitenkin selväksi, mitä oli oikeasti tapahtunut, kun hai nappasi naisen tiukasti hampaisiinsa ja veti sitten pinnan alle.
– Tajusin nähtyäni hänen pärskivän vedessä. Sitten hän lensi suoraan ylös ihan kuin Tappajahai-elokuvassa, jossa nainen lensi pinnalle ja suoraan takaisin pinnan alle. Silloin tiesin hain käyneen hänen kimppuunsa.
– Niinpä huusin Randylle, että se oli hai. Hänkin oli kuvitellut Christyn hukkuvan. Randy yritti huutaa Christyä nimeltä ja hän vastasi vain kiljuen ”tule ja auta minua heti” painuessaan uudestaan ja uudestaan pinnan alle.
Tamara Ennisin ja Christy Wapniarskin tarina
Tamara muistelee Christyn huutaneen Randylle, joka oli hänen poikaystävänsä, että hai oli purrut häntä.
– Hän huusi: Minua on purtu. Randy tule tänne! Ui luokseni. Minä kuolen!
– Randy ui koko ajan tämän tapahtuessa, eikä voinut nähdä kyseessä olevan hai. Hän vain luuli Christyn olevan hukkumassa. Viimeinen kerta, kun näin Christyn painuvan pinnan alle, hän vain painui kasvot edellä veteen. Tiesin hänen olevan kuollut. Hän oli täysin kalpea. Ihan valkoinen. Hän oli menettänyt kaiken veren.
Peläten henkensä puolesta Tamara päätti olla kääntymättä takaisin ja jatkoi vain uimista. Hetkeä myöhemmin hän tunsi kuitenkin jonkin törmäävän kylkeensä ja ymmärsi, että vedessä oli toinenkin hai lähistöllä.
– Sain lyhyen välähdyksen Christystä ja ajattelin: ”Minä en halua kuolla näin. Minä en voi kuolla näin”.
”En tiedä ovatko he elossa vai kuolleita”
Rauhoitellakseen itseään hän yritti ”ajatella kuin kala” ja muistutti itseään hokemalla, että hänellä oli ihan yhtä iso oikeus olla vedessä kuin haillakin. Lopulta viiden uuvuttavan tunnin jälkeen Tamara oli menettänyt näköyhteyden Randyyn ja Danieliin, jotka olivat päätyneet erilleen virtausten takia.
Tamaran oli yritettävä navigoida läpi petollisten virtausten samalla, kun hän pyrki välttelemään verenhimoisia haita. Uimalla poikittain hän onnistui lopulta taistelemaan tiensä irti virtauksesta ja rantavahti havaitsi hänet hetkeä myöhemmin noin 100 metrin päässä rannasta:
– Sanoin vain vaistomaisesti hänelle: ”Uin juuri noin 15 kilometriä. Siellä on vene ja yksi ihminen on kuollut. Vielä on pari kaveria, joista en tiedä ovatko he kuolleita vai elossa.”
Christyn ruumista ei koskaan löydetty
Noin tuntia Tamaran pelastamisen jälkeen poliisit löysivät Danielin kävelemästä rannalta. Kuin ihmeen kaupalla hän oli täysin kunnossa, eikä tarvinnut lääkäreiden välitöntä hoitoa. Jonkin aikaa myöhemmin myös Randy löydettiin ja hänet lennätettiin rannalta sairaalaan helikopterin kyydissä.
Hain hampaisiin joutuneen Chirstyn ruumista ei valitettavasti koskaan löydetty. Painajaismaisesta kokemuksesta huolimatta Tamara palasi myöhemmin vielä merille työskennellessään jahdeilla Bahamalla.
– Minä en uskalla vieläkään mennä tummaan veteen, mutta toisaalta tuollaisesta tilanteesta selviäminen antaa sinulle täysin uudenlaisen perspektiivin elämään.
– Kuoleminen ei ollut minulle silloin vaihtoehto, joten minun oli vain ajateltava positiivisesti. Sanoin itselleni ”Okei, selvisin taas minuutin, olen selvinnyt viisi minuuttia lisää. Nyt olen selvinnyt jo tunnin”. On vain jatkettava ja ajateltava perhettäsi, tulevaisuuttasi. Negatiivisille ajatuksille ei saa antaa tilaa – niin minä selvisin.
Voit katsoa koko videon Tamarasta kertomassa tilanteesta tästä:
