Sulhanen paljasti vuoden jatkuneen juonen alttarilla

Häät ovat rakkauden juhla, joissa usei yllätykset näyttelevät tärkeää roolia tehden päivästä entistä ikimuistoisemman. Muuan sulhanen vei kuitenkin yllätyksen aivan uudelle tasolle – hänen salainen lahjansa vaimolleen sai paitsi häävieraat myös ventovieraat ympäri maailman liikuttumaan.

Hääjuhlat suunnitellaan usein huolella ja pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Kukat, ruoat, istumajärjestys ja koristelut hiotaan valmiiksi, mutta erityisen unohtumattomiksi häät tekee usein jokin odottamaton yllätys – koskettava puhe, tanssiesitys tai yllätysvieras.

Nyt TikTokissa leviää video häistä, joissa sulhanen onnistui tekemään jotain, joka löi ällikällä jokaisen vieraan ja kosketti sydämiä ympäri maailman.

Vuoden mittainen salaisuus – sulhanen opiskeli koreaa

Ben-niminen sulhanen halusi tehdä jotain todella erityistä rakkaansa kunniaksi. Hän päätti opetella salaa vaimonsa Soheen äidinkieltä, koreaa, vuoden ajan.

– Melkein vuoden ajan harjoittelin joka viikko puolen tunnin verran, Ben kertoo videon saatetekstissä TikTokissa.

Jotta hänen suunnitelmansa pysyisi salassa, hän opiskeli usein yöllä kuulokkeet korvilla sängyssä, ettei Sohee huomaisi mitään.

Hääpuhe koreaksi yllätti kaikki

Kun hääpäivä koitti, Ben piti hääpuheensa täydellisellä korealla. Hetki oli niin tunteikas ja yllätyksellinen, että häävieraat – ja myöhemmin miljoonat TikTok-katsojat – liikuttuivat kyyneliin.

Video on saanut hurjan määrän kommentteja ja jakoja, kun ihmiset ympäri maailmaa ovat ylistäneet Beniä tästä ainutlaatuisesta ja rakastavasta eleestä.

– On hurjaa, että Ben ja Sohee ovat lempi-ihmiseni – enkä edes tunne heitä oikeassa elämässä, yksi kommentoija myönsi.

– Kaunista, mutta hän on myös vuoden ajan kuunnellut keskusteluja, joita perhe luuli, ettei hän ymmärrä, toinen vitsaili.

– Onneksi olkoon! En koskaan uskonut itkeväni vieraan ihmisen hääpuheessa, mutta tässä sitä ollaan. Olipa kaunista, kehui kolmas.

Benin salaa harjoittelema koreankielinen puhe ei ollut vain vaikuttava yllätys – se oli rakkauden osoitus, joka kertoi kunnioituksesta ja halusta ymmärtää puolison kulttuuria.

Video muistuttaa, että häiden tärkein asia ei ole vain puitteet tai ruoka, vaan se, miten osoitamme toisillemme rakkautta ja arvostusta.

Katso video alta tai tästä linkistä:

@bdccarpenter

For nearly a year, I have been keeping a big secret from my wife, until our wedding day. I kept sneaking off for 30 minutes at a time for video calls she didn’t know about, or pretending they were for work when they weren’t. In bed I would often put one headphone in so she couldn’t hear what I was doing, and turning my screen away so she couldn’t see either. I set myself a goal of learning just a teeny tiny bit of Korean as a show of respect to her and her family on our wedding day. I wasn’t originally planning on sharing this video from a couple of months ago, because I try to make social media about posting educational content for you all. But, it seems silly not to share one of the most important days of my life. So, here is my full wedding speech, for any of you who are interested. ❤️ #wedding #weddingtiktok #groom #speech #weddingday #bride #korean #korea

♬ original sound – Ben Carpenter

Jaa tämä tarina ystävillesi jos se sai hymy huulillesi.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...