Poika, 4, jäi oksan alle ja kuoli: perhe haastaa kaupungin oikeuteen

Kalifornialaisperhe on haastanut San Diegon kaupungin oikeuteen sen jälkeen, kun heidän 4-vuotias poikansa jäi eukalyptuspuun oksan alle ja kuoli.

29. kesäkuuta oli kalifornialaiselle Feldman-Kerrin perheelle tuiki tavallinen lauantai. Perhe oli viettämässä aikaa kotikaupunkinsa paikallispuistossa San Diegossa, kun jotakin hirvittävää tapahtui.

Kesken lasten leikkien valtava eukalyptuspuun oksa romahti puusta, ja osui lasten päälle. Oksan alle jäi pieni, 4-vuotias Ronan, jonka perhe on nyt haastanut kaupungin oikeuteen.

Peoplen lainaamien oikeudenkäynnin asiakirjojen mukaan Ronan, tämän veli Charles ja heidän isänsä olivat leikkimässä, kun reilu 8 metriä pitkä oksa putosi 18 metrin korkeudesta heidän päälleen.

Ronanin isä Carthal Kerr kertoo kuulleensa natinaa ja tajusi sitten mitä oli tapahtumassa. Hän ehti napata 7-vuotiaan Charlesin turvaan oksan tieltä mutta Ronania hän ei parhaasta yrityksestään huolimatta ehtinyt saada pelastettua.

Syytösasiakirjat kuvailevat Ronanin saamia vammoja katastrofimaisiksi. Poika kuljetettiin nopeasti Rady Childrens Hospital -lastensairaalaan mutta harmillisesti poika menehtyo seitsemän päivää onnettomuuden jälkeen.

”Hän oli kaikkeni”

Perhe kertoo heidän 4-vuotiaan poikansa ’kärsi ja oli kivuissaan aina onnettomuushetkestä kuolemaansa saakka’. Syyttäjän mukaan poika kärsi muun muassa aivovammasta, murtuneesta nenästä, viiltohaavoista sekä post-traumaattisesta stressistä.

Ronan ei ollut ainoa, joka joutui kärsimään oksan putoamisen seurauksista. NBC7 -uutiskanavalle annetuissa kuvissa voidaan nähdä, kuinka myös isä Kerrin toinen silmä oli turvonnut kiinni oksan iskun seurauksena.

Ronan Kerr. Kuva: GoFundMe

Perhe myös muistuttaa, että heidän toinen poikansa Charles joutui seuraamaan vierestä, kun hänen pikkuveljensä sai kuolettavia vammoja.

Vaikka Ronan on ollut poissa jo kuukausia, perhe on edelleen surun ja tuskan murtamia.

”Hän oli kaikkeni, kirjaimellisesti”, Cathal Kerr kertoo NBC 7:lle edesmenneestä pojastaan.

”En voi sanoin kuvailla, kuinka paljon minua sattuu ja kuinka tuskissa olen. Tuntuu kuin osa kehostani olisi otettu minulta pois, kuin minulta puuttuisi raaja.”

Äiti Dara Feldman taas kertoo CBS 8:lle, että Ronan oli kuin hänen toinen puoliskonsa.

”Tuntui, kuin hän olisi paras ystäväni. Kaikki rakkaus, jota annoin hänelle, hän antoi minulle takaisin. Olimme täydellinen pieni pari, minä ja poikani,” Feldman kuvaili.

Kaiken kivun keskellä perhe on päättänyt haastaa San Diegon kaupungin oikeuteen. Heidän mielestään eukalyptuspuun oksa oli selvä uhka, joka olisi pitänyt huomata aikaisemin.

”Tämä kipu on sietämätöntä, ja jos voisimme vain pelastaa toisen perheen joutumasta kokemaan mitään samanlaista, se on sen arvoista”, Kerr kertoo ja viittaa oikeustoimiin.

Kaupunki vastuuseen

Syytöksessä kerrotaan eukalyptuspuiden olevan vaara, jonka puutarhurit tunnistavat hyvin. Lajia ei esiinny luontaisesti Kaliforniassa, ja kun ne istutetaan puistoihin, joita kastellaan paljon, ne mätänevät, rappeutuvat ja niiden suuret oksat voivat pudota.

”Tämä tietty puu osoitti vaaran merkkejä, joiden olisi pitänyt olla ilmeisiä kaupungille ja sen urakoitsijoille”, perheen asianajaja Bibi Fell kuvailee Peoplelle.

”Tämä oikeusjuttu pyrkii saattamaan kaupungin vastuuseen puistojen puiden ylläpidon ja valvonnan laiminlyönnistä. Ulkoilualueiden pitäisi olla turvallinen paikka San Diegossa asuville perheille.”

Oksa, joka surmasi Ronanin. Kuva: GoFundMe

Oikeustiimi on huomauttanut, että onnettomuuspaikan puistossa on havaittavissa lukuisia turvallisuusuhkia, joiden uskotaan olevan pätevälle ylläpitotyöntekijälle helposti huomattavissa.

Syyttäjä on nostanut oikeusjutussa esille myös 40 muuta tapausta viimeisen reilun 40 vuoden ajalta, joissa eukalyptuspuut ovat aiheuttaneet henkilövahinkoja.

Yksi tällainen oli esimerkiksi tapaus, jossa eukalyptuspuun oksa putosi San Diegon eläintarhan sisäänkäynnin lähellä nelivuotiaan tytön päälle ja tappoi tämän.

Oikeustaistelujen lomassa Feldman-Kerrin perhe on reflektoinut valintojaan kyseisenä päivänä. Vaikka kaipaus ja kipu Ronanin menettämisestä on kova, isä Kerr ei voi enää syyttää itseään.

”On varmasti luonnollista kyseenalaistaa tekojaan ja valintojaan onnettomuuspäivänä, mutta ei olisi ikimaailmassa uskonut, että näin tapahtuisi. Se on puisto. Sen pitäisi olla turvallinen. Sinne perheet menevät leikkimään”, Karr kiteytti.

Lähetämme paljon voimia ja halauksia koko perheelle. Lepää rauhassa, pikku Ronan.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...