Neurotieteilijä: Tämä on ensimmäinen vanhempiaan vähä-älyisempi sukupolvi

Tutkijat uskovat löytäneensä nyt ensimmäisen sukupolven, joka ei ole yhtä älykäs kuin heidän edeltäjänsä. Jatka lukemista saadaksesi tietää, mistä on kyse.

Lääkäri ja neurotieteilijä Jared Cooney Horvath uskoo Z-sukupolven olevan kognitiivisesti heikommassa tilanteessa kuin mikään aiempi sukupolvi, johtuen heidän liiallisesta riippuvuudestaan teknologian, kuten älypuhelinten, suhteen.

Akateemiset saavutukset ovat tutkijoiden mukaan viimeisten 200 vuoden aikana laskeneet selvästi ja etenkin milleniaalien sekä Z-sukupolven kohdalla syyksi on arveltu digitaalisten työkalujen nopeaa kehitystä. Horvath piti tammikuussa puheen Yhdysvaltain senaatissa, jossa hän kertoi rapistumista tapahtuvan edelleen vaikka lapset viettävät koulussa enemmän aikaa kuin koskaan ennen.

Neurotieteilijän mukaan Z-sukupolvi on ensimmäinen, joka on kasvanut helposti tavoitettavan internetin äärellä niin kotona kuin kouluissa. Horvath uskoo tämän voineen johtaa siihen, että nuorten taidot ongelman ratkaisemisen, lukemisen, muistin, matematiikan sekä keskittymiskyvyn suhteen ovat rapistuneet.

Senaatin kauppa, tiede ja logistiikka komitealle pitämässään esityksessä Horvath sanoi tämän johtuvan suoraan koulujen käyttämän ”opetusteknologian” kasvusta, jossa opettajat käyttävät esimerkiksi tietokoneita ja tabletteja osana opetussuunnitelmaa.

Neurotieteilijä väittää, etteivät ihmiset ole kehittyneet miljoonien vuosien aikana vain imeäkseen tieto lyhyiltä videoilta muuttaakseen niitä ymmärrettäviksi kokonaisuuksiksi tai muistoiksi.

– Yli puolet ajasta, jonka teini-ikäinen on hereillä, hän käyttää tuijottaen ruutua. Ihmiset on ohjelmoitu biologisesti oppimaan toisilta ihmisiltä syvän opiskelun kautta, ei ruutua tuijottamalla etsiäkseen sieltä pääkohtia.

”Se ei ole kehitystä, se on luovuttamista”

Horvath uskoo, että ihmiset sosiaalisina olentoina kehittyivät oppimaan toisiltaan kasvotusten käytyjen keskustelujen välityksellä – ei YouTube videoiden tai tekoälyn luomien yhteenvetojen pohjalta.

Jo pelkkä ruutua katsominen voi häiritä oppimisprosessia, jossa aivot yrittävät ottaa tietoa säilöön. Se vaikuttaa tutkijan mukaan suoraan ihmisen keskittymiskykyyn. Horvath uskoo, että ratkaisu ei myöskään ole parempien sovellusten kehittäminen, vaan paluu takaisin siihen, kuinka ihmisten on aiemmin todistetusti osoitettu oppivan ja sisäistävän tietoja paremmin.

– Vastaus vaikuttaisi olevan työkaluissa, joita käytämme kouluissa oppimisen tukena. Dataa katsomalla käy ilmi, että kun maa ottaa laajemmin käyttöön digitaalisen teknologian, tulokset laskevat selvästi.

Horvath esitti asian suhteen kysymyksen päättäjille:

– Mitä lapset tekevät tietokoneilla? He selaavat asioita nopeasti. Joten sen sijaan, että päättäisimme, mitä haluamme lastemme tekevän ja ohjaisimme koulutusta sitä kohti, meidän on uudelleen suunniteltava koulutusjärjestelmämme toimimaan paremmin työkalujen kanssa. Se ei ole kehitystä, se on luovuttamista.

Mitä ajatuksia neurotieteilijän sanat nuorempien sukupolvien koulutuksesta ja älykkyydestä herättävät sinussa? Kerro meille Facebookin kommenteissa.

LUE LISÄÄ:

 

Lue lisää aiheesta...