”Maailman nuorin malli” on nyt aikuinen – tältä hän näyttää nyt

Ranskalainen Thylane Blondeau julistettiin kerran maailman kauneimmaksi tytöksi. Sittemmin tytöstä on kasvanut varsin erinäköinen, aikuinen nainen.

Jo kertaalleen ”maailman kauneimmaksi tytöksi” ja Voguen ”maailman nuorimmaksi malliksi” tituleerattu Thylane Blondeu on ollut muotimaailmassa melkein koko nuoren elämänsä ajan.

Monille Blondeu tuli tutuksi muotisuunnittelija Jean Paul Gaultierin tyttömallina, ja suunnittelija itse bongasi nuoren tytyön ihmisjoukosta. Vasta 3-vuotiaan Blondeaun sähäkät siniset silmät ja pitkät vaaleat hiukset tekivät muotisuunnittelijaan vaikutuksen ja vain vuotta myöhemmin tyttö nähtiin kävelemässä catwalkilla.

Toisen kerran Blondeau nousi tavan kansan tietoisuuteen vuonna 2011. Nuori tyttö kuvattiin Vogue Enfant lehteen Tom Fordin editorial -kuvauksissa, joka voi päällisin puolin kuulostaa mahtavalta saavutukselta. Yleisö ei kuitenkaan reagoinut kuviin odotusten mukaisesti, sillä kuvien koettiin ”esineellistävän” ja ”seksualisoivan” nuorta mallia, joka oli kuvaushetkellä vasta 10-vuotias.

Kuvissa nuori tyttö on laitettu poseeraamaan vatsamakuulle tiikerintaljan päälle jalat ylöspäin nostettuna. Hänet on meikattu raskaasti ja vaatteet paljastavat paljon pintaa. Toisessa kuvassa tyttö istuu silkkivuoratulla tuolilla niin ikään paljon paljasta pintaa näyttäen korkokengät jalassa.

Pääset katsomaan kohuttuja kuvia tästä.

On ymmärrettävää, miksi kuvat herättivät paljon mielipiteitä julkaisuhetkellä. Kohu lasten kohtelusta mallimaailmassa ei kuitenkaan näytä vaikuttaneen nyt 24-vuotiaan Blondeaun elämään ainakaan uravalintansa myötä.

Jatkoi elämää kameroiden edessä

Kuten arvata saattaa, kauniille tytölle oli myös kohujen jälkeen kysyntää muotimaailmassa. Siitä syystä ei olekaan yllättävää, että Blondeausta tuli ammattimalli.

Thylane Blondeau/Kuva: All Over Press

Pienestä tytöstä on kuitenkin kasvanut aikuinen 24-vuotias nainen, jota ei heti ensisilmäyksellä tunnistaisi. Tavallisen aikuistumisen ja kasvonpiirteiden hienoisen muutoksen lisäksi Blondeaun vaaleat hiukset ovat vaihtuneet tummaan ruskean sävyyn.

Nyt ranskalaismalli on päässyt tekemään yhteistyötä muodin huippubrändien, kuten Miu Miun, Dolce & Gabbanan, L’Oréal Parisin, Versacen, Ralph Laurenin and Hugo Bossin kanssa. Blondeaun työtä voi katsella niin kuvissa kuin catwalkilla.

Mallintöiden lisäksi Blondeaulla on valtava seuraajakunta sosiaalisessa mediassa. Hänellä on myös oma vaatebrändi, Heaven May Clothing sekä kauneus- ja hiustuoteyritys Enalyth.

Lapset niin nopeasti aikuisiksi. Vaikka Blondeulla on nähtävästi mennyt hyvin muotimaailmassa, hänen tarinansa saa pohtimaan niin muodin, kuin esimerkiksi television ja elokuvien parissa työskentelevien lasten asemaa. Onneksi Blondeau näyttää voivan hyvin ja on päässyt eteenpäin urallaan.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Kerro niistä meille Facebookin kommenteissa ja jatka keskustelua muiden lukijoiden kanssa!

LUE LISÄÄ:

 

Lue lisää aiheesta...