Lila, 5, lähetettiin kotiin sairaalasta – kuoli tunteja myöhemmin

5-vuotias Lila Marshland menehtyi vain tunteja sen jälkeen, kun hänet lähetettiin kotiin sairaalasta. Lila ja hänen perheensä hakivat sairaalalta apua.

Rachael Mincherton työskentelee sairaanhoitajana ja hän huolestui, kun tytär Lila Marshland alkoi oireilla. Äiti pelkäsi, että tytöllä saattaisi olla aivokalvontulehdus, joten hän vei Lilan suoraan sairaalalle hoitoon.

Rachaelin epäilyistä huolimatta sairaalalla lääkärit totesivat Lilan kärsivän vain nielutulehduksesta tai angiinasta, ja lähetti perheen kotiin antibioottireseptin kera.

Kuitenkin vain tunteja myöhemmin, joulukuun 23. vuonna 2023 pieni Lila löydettiin kuolleena sängystään.

Luuli aivokalvontulehtusta nielurisatulehdukseksi

Kuolinsyytutkinnan mukaan tytön kuolema olisi voitu estää ja sairaalahoidon aukot ja puutteet edesauttoivat hänen kuolemaansa. Tieto on saanut perheen ja etenkin äiti Rachaelin pois tolaltaan.

”Olen niin ärsyyntynyt heidän vastauksestaan,” Rachael kertoo Mirror -lehdelle.

”Oikeuden kuulemisessa kuolinsyyntutkija otti käsittelyyn sen, mitä tapahtui, kun toimme Lilan hoitoon. Meidät tutkittiin ensiavussa ja muistiinpanot tallennettiin sähköiseen järjestelmään. Sitten menimme lasten ensiapuun, jossa muistiinpanot tallennettiin paperille,” Rachael muistelee.

”Sitten lappua, jossa erikoissairaanhoitaja ilmaisi huolensa aivokalvontulehduksesta, ei koskaan annettu lääkärille, eikä lääkäri koskaan nähnyt sitä”.

Todella ikävä uutinen, tällaista ei pitäisi koskaan tapahtua. Paljon voimia koko perheelle suureen suruun.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...