Ljubisa Karović, joka imeytyi osittain ulos irronneesta Ryanairin lentokoneen ikkunasta, kertoo nyt voinnistaan ja karmivan kokemuksen jäljistä.
Ljubisa Karović oli matkustamassa vaimonsa Svetlanan kanssa Thessalonikista Kreikasta Memmingeen Saksassa 10. heinäkuuta, kun hän heräsi ääneen, jota kuvailee pommin pamahdukseksi. Ikkunapaikalla koneessa istuneen miehen vieressä ollut ikkuna oli hajonnut, jolloin äkillinen paineen muutos imaisi hänen päänsä koneen ulkopuolelle.
– Olin tajuissani hetken, mutta sitten en muista enää mitään ennen kuin he herättivät minut, Karović kertoo saksalaiselle Bild -lehdelle.
– Olin yltä päältä veren peitossa.
Karu päivitys henkisestä taakasta
Karović sai tilanteessa hankaumista palovammoja sekä vakavampia vammoja selkärankaansa ja olkaansa. Hän kuitenkin itse sanoo psykologisen vaikutuksen olleen vielä niitäkin raskaampi.
– Heti kun suljen silmäni näen taas sen, mitä koin. Nuo muutamat minuutit, se on painajaismaista, Karović sanoo.
– En voi mennä ulos, kaikki ahdistaa minua ja henkisesti olen aivan rikki. Pelkkä lentokoneen äänen kuuleminen saa minut stressaantumaan.
Lääkäreiden mukaan miehen toipuminen tulee viemään kuukausia ja on mahdollista, että hän joutuu käymään läpi vielä leikkauksia vammojensa takia.
Vaimon rohkea teko saattoi pelastaa hengen
Ikkunan hajottua ja Karovićin jouduttua hartioitaan myöten siitä ulos, hänen vaimonsa Svetlana tarttui miestään jaloista ja piteli kiinni kaikin voiminensa. Vaimo kertoi aiemmin serbialaiselle Nova -uutissivustolle, ettei epäröinyt hetkeäkään pelottavassa tilanteessa.
– Minä reagoin välittömästi ja tartuin hänen jalkoihinsa. Ajattelin, että ”jos me kuolemme, ainakin kuolemme yhdessä.” Se oli karmivaa, vaimo kuvaili tilannetta.
Pamauksen aiheuttaman hetkellisen shokin jälkeen myös muut matkustajat ryntäsivät hänen avukseen. Svetlana kiittelee etenkin yhtä albanialaiseksi uskomaansa miestä, jonka sanoo tehneen kaikkensa vetääkseen Karovićin takaisin koneen sisäpuolelle. Sen jälkeen kyseinen mies oli vielä auttanut kehittämällä improvisoidun keinon tukkia irronneen ikkunan jättämä aukko.
– Hän yritti tukkia ikkunan ensin kassilla, joka tuli heti imaistuksi ulos. Sen jälkeen hän otti matkalaukun, joka toimi. Me olemme ikuisesti kiitollisia hänelle.
Vaimo kertoi BBC Serbialle, että kun he lopulta saivat Karovićin vedettyä kokonaan takaisin matkustamoon ”hänen koko naamansa oli epämuodostunut ja verta valui sekä hänen suustaan että nenästään”.
Vian syy saattoi selvitä jo tutkinnassa
Lentoyhtiö Ryanair kertoo varhaisessa vaiheessa olevan tutkinnan osoittaneen, että jokin vieras esine oli osunut koneen moottoriin pian nousun jälkeen. Osuma oli lopulta Karovićin vierellä olleeseen ikkunaan.
Onnettomuuden jälkeen lento kääntyi ympäri ja palasi Thessalonikiin, jossa Karovićille annettiin hoitoa heti lentokentällä.
Tiedotteessaan lentoyhtiö kertoi koneen ”laskeutuneen normaalisti ja matkustajien palanneen terminaaliin”. Heille järjestettiin korvaava lento myöhemmin samana aamuna.
LUE MYÖS:
- Vaimolta lisätietoja lentokoneen ikkunasta ”imaistun” miehen tilasta
- Lentokoneen ikkuna hajosi kesken lennen: mies ”imeytyi” osittain ulos