Nuori pariskunta on jakanut kauhistuttavan kokemuksen, joka oli viedä heidän vastasyntyneen vauvansa hengen sen jälkeen, kun lääkärit ”herättivät hänet henkiin”.
17-vuotias Demi Duffin ja 19-vuotias Charlie Hayes saivat kuulla raskauden aikana huolestuttavia uutisia.
Heidän syntymättömällä vauvallaan Lucalla oli gastroskiisi eli vatsahalkio – sairaus, jossa jotkin elimet kehittyvät kehon ulkopuolelle.
Lucan tapauksessa sairaus vaikutti hänen suolistoonsa, mutta lääkärit kertoivat pariskunnalle, ettei vauvan kohdalla tilanne ollut ”vakava”.
Kaikki kuitenkin muuttui 30. raskausviikolla, kun Demi huomasi, ettei hän enää tuntenut vauvansa liikkeitä. Silloin hän kiiruhti sairaalaan, jossa hänet tutkittiin ja kotiutettiin vailla suurempaa huolta.
– He sanoivat, että vauvan suolisto oli kunnossa eikä mikään ollut vialla, Demi selitti UNILADin mukaan.
– Meille kerrottiin, että kävisin seurantakäynneillä Medway -klinikalla muutaman viikon välein.
Vain vajaan kahden viikon kuluttua sama pysäyttävä kokemus tapahtui uudelleen. Demi palasi sairaalaan, ja tällä kertaa lääkärit huomasivat nopeasti tilanteen olevan paljon vakavampi.
Vain tunti sen jälkeen, kun nuori äiti oli saapunut sairaalalle, hoitohenkilökunta huomasi vauvan sykkeen laskeneen. Tätä seurasi yllättäen hätäsektioon.
Kiitokset ”luojalle ja sairaalalle”
Huimat seitsemän viikkoa etuajassa syntynyt Luca painoi syntyessään vain 1,5 kiloa. Hänellä ei ollut sydämensykettä synnytyksen aikaan, ja hänelle tehtiin välittömästi hätäleikkaus syntymän jälkeen.
– Oli todella raskasta nähdä hänen syntyvän elottomana. Lääkärit operoivat häntä noin tunnin. Se on pisin tunti elämässäni, mutta onneksi sairaala herätti hänet henkiin, pojan isä Charlie kertoo.
Pariskunnalle kerrottiin myöhemmin, että jos Demi olisi tullut sairaalalle vain muutamaa tuntia myöhemmin, Luca ei olisi selvinnyt hengissä.
Sen jälkeen, kun Luvan tila saatiin vakaaksi, hänet siirrettiin Royal London Hospital -sairaalalle, jossa kirurgit suorittivat toisen leikkauksen. Tässä leikkauksessa hänen suolistonsa asetettiin takaisin kehon sisälle.
Sittemmin vastasyntyneelle on tehty kaksi lisäleikkausta, ja häntä on valvottu tarkasti lääkäreiden toimesta.
Luca on myös viettänyt aikaa hengityskoneessa hengityksen helpottamiseksi, joskin hänet otettiin pois hengityskoneesta viime viikolla.
Tällä hetkellä pienokainen on edelleen sairaalahoidossa, ja lääkärit seuraavat edelleen hänen tilaansa.
Varainkeruukampanja on käynnistetty
Traagisen ja traumaattisen, joskin toistaiseksi hyvin päättyneeseen matkaan on liittynyt myös tärkeä valonpilkahdus, jota vanhemmat eivät tule ikinä unohtamaan.
– Minä ja Demi saimme pitää häntä sylissämme muutama päivä sitten päivänä ja pitää häntä ensi kertaa iho ihoa vasten. Se oli uskomatonta, Charlie kuvaili.
– Demi kuvaili häntä niin kevyeksi, mutta kun minä pidin häntä sylissäni, ajattelin, että hän oli painavin asia, mitä olen koskaan pidellyt. Se tuntui kirjaimellisesti siltä, kuin olisin pitänyt koko maailmaani käsissäni. En koskaan unohda sitä hetkeä.
Edistyksestä ja tilan vakautumisesta huolimatta Lucan tila on perheen mukaan edelleen epävarma.
– Lääkärit ovat sanoneet meille, ettemme saisi toivoa liikoja, sillä hänen tilansa voi huonontua milloin tahansa. Voimme vain jatkaa rukoilemista. Emme tiedä, milloin hän pääsee kotiin, mutta lääkärit sanoivat, että siihen tulee menemään kauan.
Sittemmin nuorelle perheelle on käynnistetty varainkeruukampanjan GoFundMe-sivustolla, jonka avulla pyritään mahdollistamaan heille kaikki tarvittava tuki vauvan toipumisen aikana.
Toivomme kaikkea hyvää koko perheelle!
LUE MYÖS:
- Vastasyntynyt vauva kuoli: lääkäri leikkasi ilman puudutusta
- Nainen, 49, sai vauvan 10 vuotta sitten kuolleen miehensä kanssa