35-vuotias Sarah Edery on menossa naimisiin jo neljättä kertaa ja paljastaa nyt syyn avioliittojensa määrän takana.
Avioliitto on monelle parille vakavin ja korkein osoitus toisiinsa kohdistuvasta uskollisuudesta ja sitoutumisesta.
Naimisiin mennään usein sillä periaatteella, että halutaan viettää kumppanin koko loppu elämä yhdessä.
Kaikille avoliitto ei ole kuitenkaan yhtä vakava – tai ikuinen – asia.
35-vuotias Sarah Edery on nimittäin ollut nuoresta iästään huolimatta jo kolmesti naimisissa ja suunnittelee nyt neljänsiä häitään.
Edery kertoo Newsweekin haastattelussa pitävänsä erojensa määrää ”hauskana nippelitietona” itsestään.
– Tykkään kertoa ihmisille, että olen eronnut kolmesta avioliitosta hauskana faktana itsestäni, Edery kertoo lehdelle.
Nainen sanoo, että tieto on yleensä ihmisistä kiinnostavaa. Lisäksi hän haluaa avoimuudellaan purkaa häpeän kulttuuria, joka avioeroihin liittyy.
– Avioeroon liittyy niin paljon negatiivista stigmaa ja häpeää etenkin naisilla. Toivon että voin osoittaa naisille, että avioero on ihan okei ja että elämä todellakin paranee. On aina mahdollista löytää uudelleen rakkautta, jos sille on avoin.
Ei kadu valintojaan
Edery meni ensimmäisen kerran naimisiin vuonna 2010 ollesaan 19-vuotias. Hän kuitenkin erosi kumpanistaan pian vuonna 2011 kun mies joutui armeijan komennkselle Etelä-Korean.
Vuoden 2013 maaliskuussa Edery tapasi uuden tulevan miehensä ja he menivät naimisiin vain kaksi kuukautta seurustelun aloittamisen jälkeen. Romanssi loppui yhtä nopeasti, kuin se oli alkanut ja pari erosi toisistaan saman vuoden joulukuussa.
Muutaman vuoden sinkkuuden jälkeen Edery tapasi jälleen uuden miehen, jonka kanssa hän meni naimisiin vuonna 2017. Seuraavan vuoden syksyllä kaksikko haki kuitenkin avioeroa.
Useasta ojasta allikkoon menneestä suhteestaan huolimatta Edery ei kadu tekojaan ja kertoo olevansa itsevarma päätöksistä, joita hän on tehnyt menneisyydessä.
Hiljattain hän kuitenkin pohtii itsekin miettimään sitä, mihin suuntaan aikoo viedä rakkauselämäänsä.
Edery julkaisi hiljattain TikTokiinsa videon, jossa vastaa kysymykseen ”miksi menet taas naimisiin?”.
Videolla Edery selittää, ettei kyse ole enää niinkään avioliitosta vaan elinikäisen kumppanin löytämisestä.
– Kolmannen avioeroni jälkeen päätin, ettei avioliitto ole minulle kovin tärkeää. Pääasia olisi löytää elinikäinen kumppani. Joku, jonka kanssa voisin viettää elämää, nainen kertoo.
– Tapailin siis ihmisiä ajatuksella ”en ehkä mene uudestaan naimisiin mutta etsin jotakuta, jonka kanssa voin olla koko loppuelämäni”.
Suunnittelee neljänsiä häitä
Hyvästä ajatuksestaan huolimatta Edery on menossa vauhdilla kohti neljättä avioliittoaan.
Vaikka hänen ja kihlattunsa suunnitelma oli alun perin olla menemättä naimisiin, muuttivat he kuitenkin hiljattain mieltään.
– Aluksi kumpikaan meistä ei halunnut avioliittoa. Hänkin on eronnut aikaisemmin eikä nähnyt syytä mennä uudelleen naimisiin, Edery kertoo Newsweekille.
– Kuitenkin suhteen edetessä ymmärsimme, että avioliitto tuntui oikelta seuraavalta askeleelta. Kaikki parisuhteessamme on tuntunut niin luonnolliselta alusta asti, ja olemme molemmat luottavaisia, että tällä kertaa kaikki järjestyy.
Nyt kaksikko on siis kihloissa ja suunnittelee tulevalle kesälle pieniä, 30 vieraan häitä. He ovat ajatelleet avioliiton olevan käytännön asioissa tärkeää. Toisaalta he odottavat rennosti tulevaan hääpäiväänsä.
– Vaikka avioliitto ei ole kaiken a ja o ajattelimme, että jos teemme tämän teemme sen oikein, Edery kiteyttää.
Sarahin asenne avioliittoa kohti on kieltämättä mielenkiintoinen. Mitä sinä ajattelet naisen avioliittojen saagasta ja naimisiin menemisen perusteista? Jaa mietteesi meille Facebookissa!
LUE MYÖS:
- Riina-Maija Palander avautuu avioliitostaan suuren surun keskellä
- Mies pakasti vaimonsa ja etsi itselleen uuden rakkauden
- 9 merkkiä, jotka kertovat naisen pettävän