Syntymän jälkeen sairaalassa 38 vuotta sitten vaihtuneiden lasten perheet syyttävät nyt sairaalaa siitä, että heiltä on varastettu elämä. Karmiva totuus selvisi molemmille perheille vasta DNA-testien myötä ja nyt he harkitsevat oikeustoimia.
Kaksi yhdysvaltalaista perhettä sai tietää 38 vuoden jälkeen, että heidän lapsensa olivat vaihtuneet sairaalassa kenenkään tietämättä. Nyt Kyle Bylinin ja Jeremy Morrisonin perheet syyttävät Pohjois-Dakotassa sijaitsevaa sairaalaa siitä, että se on ryöstänyt heiltä elämän, joka heille olisi kuulunut.
Vyyhti lähti purkautumaan kaksi vuotta sitten, kun Bylin löysi biologisen perheensä tehtyään joululahjaksi saamansa DNA-testin. Testin tulokset johtivat hänet sukututkimusalustalla biologisen tätinsä luo, jonka sisarenpoika, Jeremy Morrison, testasi sitten myös oman DNA:nsa. Tulokset puhuivat puolestaan.
– Tajuntani räjähti aivan täysin. Me emme olisi ikinä osanneet kuvitella, että olimme oikeasti vaihtuneet sairaalassa, Bylin sanoo ABC News -sivustolle.
Morrison itse sai lisävarmistuken asiaan, kun hän näki valokuvan Bylinin veljestä, joka näytti aivan häneltä. Nykyisin 38-vuotiaat miehet olivat ainoat lapset, jotka syntyivät 26.1.1988 Unity Medical Center -sairaalassa Graftonissa. Jotenkin he kuitenkin päätyivät kotiin väärien perheiden kanssa.
Sairaala on kommentoinut tilannetta perheiden haastettua sen oikeuteen sanomalla, ettei heillä ole mitään todisteita siitä, että joku henkilökunnasta olisi aiheuttanut vauvojen vaihtumisen. Tilanteen selvitystä vaikeuttaa se, ettei arkistoissa ole enää tietoja liki 40 vuoden takaa, eikä kukaan silloin osastolla töissä olleista ihmisistä enää työskentele siellä.
”Minulta on ryöstetty elämä”
DNA-testien paljastettua totuuden kaksi vuotta sitten miehillä ja heidän perheillään on ollut asiassa paljon sulattelemista. Kaiken hämmennyksen ja epätoivon keskellä heidän kasvattivanhempansa ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että pojat ovat heidän lapsiaan.
– Kyle on yhä minun poikani, se ei tule ikinä muuttumaan, Evelyn Newton, joka kasvatti Bylinin, kertoi uutistoimisto AP:lle ja jatkoi:
– Mutta minusta tuntuu siltä, että minulta on ryöstetty se elämä, joka minun oli tarkoitus saada biologisen lapseni kanssa. En voi palata ajassa ja korvata 35 vuotta. Ensimmäiset askeleet, ajamaan opettelu, häät… miten nuo voisi korvata, äiti suree.
Sairaala ei kiistä vauvojen vaihtumista
Pohjois-Dakotan osavaltiossa sijaitseva sairaala ei kiistä sitä, että vauvat olivat päässeet vaihtumaan. Sairaala yrittää yhä selvittää tällä hetkellä, miten vaihto pääsi tapahtumaan, mutta ainakaan vielä tilanteesta ei ole löydetty mitään todisteita, jotka viittaisivat hallinnolliseen tai henkilökunnan tekemiin virheisiin.
Jeremy Morrison itse sanoo, ettei tieto ole muuttanut sitä, miten hän tuntee kasvattiperhettään kohtaan. He ovat yhä hänen vanhempiaan.
– Minua rakastettiin. Urheilin, pärjäsin koulussa. DNA-testi ei poista 38 vuoden muistoja, hän sanoo.
Kyle Bylin puolestaan sanoo pohtineensa henkilökohtaisella tasolla asiaa omassa elämässään. Hän on korkeakoulutettu ja hakeutunut pois Pohjois-Dakotan maaseudulta, jossa hänen kasvattiperheensä pyörittää maatilaa. Keskustelut perheen kanssa ovat juhlapyhinä osoittaneet, että heidän näkemyksensä maailmasta ja politiikasta poikkesivat paljon – mutta Bylin ajatteli sen olevan varsin tavallista.
– Sitä vain heristää nyrkkiään ajatellen, miten tämä voi olla minun perheeni? Miksi minä olen niin erilainen kuin he? Kävikin ilmi, että me olemme ihan täysin erilaisia ihmisiä.
Sekä Bylin että Morrison ovat nyt tavanneet biologiset vanhempansa ja kertovat kohtaamisten olleen lämpimiä, joskin hieman kiusallisia. 38 vuotta sitten sairaalassa vaihtuneet miehet ovat puhuneet keskenään vain puhelimessa.
LUE MYÖS:
- Äiti ajeli tytön hiukset kiusaamisen takia: asiantuntija ei suosittele
- Vaimota lisätietoja lentokoneen ikkunasta ”imaistun” miehen tilasta