5 asiaa, joita miehet arvostavat yli 60-vuotiaissa naisissa

Elämässä on hetki, jossa rakkauden määritelmä ihmisen mielessä muuttuu kaikessa hiljaisuudessa. Tämä johtuu suunnitelmien sijaan siitä, että kokemukset alkavat vuosien myötä määrittää enemmän sitä, millä oikeasti on merkitystä.

Aiemmin kiireelliseltä, intensiiviseltä ja painetta aiheuttaneelta tuntunut asia muuttuu hitaasti joksikin paljon rauhallisemmaksi, tasaisemmaksi ja samalla paljon aidommaksi.

Jos mietit itseäsi parikymppisenä, niin tuolloin rakkaus tuntui enemmänkin esitykseltä. Yritit tehdä vaikutuksen, todistaa itsesi ja tulla valituksi. Sitä voisi pitää kuin koe-esiintymisenä, jossa oli pakko yrittää tuoda parhaat puolensa esiin jatkuvasti. Nuorena jahtasit tunnetta – jännitystä, hyväksyntää sekä jotain hämärää lupausta tulevaisuudesta – vaikka se kaikki toikin mukanaan vain stressiä ja väsymystä. Tuohon aikaan ja ikään se kuitenkin tuntui normaalilta.

Kuudenkymmenen ikävuoden jälkeen moni asia elämässä kuitenkin muuttuu, ja niin tekee myös rakkaus.

Jahti on poissa. Ei vain siksi, että kehosi alkaa hitaasti laskea kierroksia vaan siksi, että myös mielesi rauhoittuu. Olet jo elänyt tarpeeksi pitkään ymmärtääksesi, millä oikeasti on merkitystä ja mitkä asiat olivat todellisuudessa turhia. Olet kohdannut menetyksiä, iloa, pettymystä sekä kasvanut ihmisenä. Olet kerryttänyt viisautta noiden kokemusten kautta ja se on jotain, mitä ei voi opettaa tai kiirehtiä.

Rakkaus lakkaa kypsemmällä iällä olemasta jotain mitä tehdään ja muuttuu joksikin jota yksinkertaisesti vain on.

Yli 60-vuotiaana ihmisen käsitys rakkaudesta ja romantiikasta on toisenlainen kuin parikymmpisellä.
Iän myötä ihmisen käsitys ja odotukset rakkauden suhteen muuttuvat. Kuvituskuva: shutterstock

Tässä vaiheessa ihminen ei koe enää tarvetta tehdä vaikutusta tai kokea ihailua. Tuo vaihe on jo mennyt ohi. Nyt merkitystä on sillä, että löydät jonkun, joka ymmärtää sinua, sopii kanssasi yhteen ja ennen kaikkea onnistutte siinä ilman liian suurta vaivaa.

Asiantuntijat, kuten argentiinalainen kirjailija sekä psykoterapeutti Jorge Bucay, kuvailevat tuota elämänvaihetta usein hetkenä, jolloin riisumme maskin, jota olemme pitäneet yllä vuosien ajan.

60 ikävuoden jälkeen tuo naamio ei vain tunnu enää tarpeelliselta vaan enemmänkin ylimääräiseltä ja raskaalta taakalta. Enää ei ole tarvetta yrittää kätkeä taustaasi, kiillottaa imagoasi tai esittää olevasi jotain, mitä et oikeasti ole.

Kaikki tämä muuttaa täysin myös sen, mitä etsimme puolisossa.

1. Kumppanuutta ilman paineita

Nuorempana rakkaus sitoutuu monesti yhteen riippuvaisuuden kanssa. Tarvitsemme toisen rakentaaksemme elämän yhdessä, jakaaksemme vastuita ja luodaksemme jotain yhdessä. Myöhemmin elämässä itsenäisyytemme on kuitenkin jo kehittynyt erilaiselle tasolle. Ihminen on oppinut seisomaan omilla jaloillaan.

Juuri siksi kumppanuudesta tulee valinta, ei niinkään tarve.

Kyse ei ole enää toistensa täydentämisestä, vaan yhdessä kävelemisestä. Pelkästään hiljaisuudessa yhdessä olemisessa ilman jatkuvaa kanssakäymistä on jotain kaunista; oli se sitten lukemista samassa huoneessa, ruokailua yhdessä ilman sanankaan vaihtamista tai vain toisen seurasta nauttimisesta. Kun suhde alkaa tuntua työltä tässä vaiheessa elämää, monet päättävät lähteä siitä pois.

2. Aitoa empatiaa

60-vuotiaana jokaisella meistä on mukanaan oma tarina ja sen tuomat taakat. Menetys, katumukset, sydänsurut – ne kuuluvat asiaan ja ovat mukanamme. Et enää tarvitse kuitenkaan toista ihmistä korjaamaan tai tuomitsemaan sinua. Haluat löytää jonkun, joka ymmärtää sinua.

Todellinen ja aito empatia tarkoittaa joskus vain tilan antamista. Se tarkoittaa sitä, että annat toisella myös olla välillä huonoja päiviä ilman, että otat siitä itseesi. Se tarkoittaa toisen tunne-elämän ja rytmin kunnioittamista sen sijaan, että vaatisit jatkuvasti selityksiä.

Monille miehille, jotka ovat käyttäneet vuosikausia ollen hiljaisia ja ”vahvoja”, tuo ymmärrys on kaikki kaikessa. Kuvittele olevasi yhdessä jonkun kanssa, joka antaa sinun olla oma itsesi ilman turhia odotuksia tai paineita.

3. Yksilön kunnioitus

Tässä vaiheessa toisen kunnioitus on syvempää kuin pelkkää kohteliaisuutta. Se tarkoittaa hänen rakentamansa elämän ja siihen liittyvien valintojen hyväksyntää ja arvostusta.

Olet käyttänyt vuosikymmeniä tullen siksi ihmiseksi, joka olet. Sinun tapasi, uskomuksesi ja erikoiset piirteesi ovat kaikki osa sitä, kuka olet. Kukaan ei halua enää tässä vaiheessa tulla ”korjatuksi” tai muokatuksi.

Rakkaus ja siihen kohdistuneet odotukset muuttavat muotoaan iän myötä.
Kuvituskuva: Shutterstock

Kypsässä rakkaudessa ei yritetä enää muokata tai kirjoittaa uusiksi toisen ihmisen tarinaa. Se vain hyväksytään täysin: kahden ihmisen ei tarvitse sulautua yhdeksi – he voivat pysyä omana itsenään ja tavata jossain keskivaiheilla aina, kun se on tarpeen.

4. Hiljaista hellyyttä

Myytin mukaan romantiikka hiipuu iän yötä. Se ei pidä paikkaansa, vaan romantiikka vain muuttaa muotoaan ja muuttuu hellemmäksi.

Hellyys yli 60-vuotiaana ei ole äänekästä tai dramaattista. Se on hellä kosketus ruokakaupassa. Tietävä katse. Hiljainen sana silloin, kun jokin tuntuu olevan pielessä.

Hellyys ja romantiikka muuttuvat tunteiden suojaksi, jotka tarjoavat tukea ilman, että se tuntuu liialta. Se on tasaista ilman turhia vaatimuksia. Kyse ei ole enää intensiivisistä purkauksista, vaan tasaisesta jatkuvuudesta.

5. Naamiot on riisuttu

Teeskentelystä tai oman itsensä kätkemisestä tulee raskasta ajan myötä. Lopulta sinulla ei yksinkertaisesti ole enää energiaa siihen.

Tässä vaiheessa tärkeintä on olla aito, oma itsensä.

Kun saat olla oma itsesi niin väsyneenä, kiukkuisena, iloisena, epätäydellisenä tai muuta kuin haluat ilman pelkoa tuomitsemisesta, se on arvokasta. Todelliset yhteydet ihmisten välillä syntyvät rehellisyydestä. Niihin tarvitaan keskusteluja peloista, arvoista ja kaikesta noiden välillä.

Täydellisyys ei myöhemmällä iällä enää ole niin ihailtava asia. Totuus ja aitous ovat kaikki kaikessa.

Loppupäätelmä

Rakkaus kuudenkymmenen ikävuoden jälkeen ei ole mitenkään heikompaa – vaan paljon syvempää.

Siitä on poistettu kaikki ego, paineet ja tarve osoittaa olevasi jotain. Kyse ei ole enää kaukaisen tulevaisuuden rakentamisesta, vaan tämän yhteisen hetken jakamisesta tässä ja nyt.

Tuossa vaiheessa rakkaus tarkoittaa toisen ihmisen löytämistä, jonka kanssa voitte olla yksinkertaisesti yhdessä ilman huolia. Jakaa niitä pieniä hiljaisia hetkiä, nauruja sekä merkityksellisyyttä hiljaisuutta. Silloin prioriteettilistalla ovat korkeammalla ihmiset, jotka arvostavat kiltteyttä, kunnioitusta ja jakavat saman huumorintajun.

Kyse ei siis ole siitä, että elämässä pitäisi aloittaa uudestaan alusta 60 ikävuoden jälkeen vaan päin vastoin, silloin alamme todella ymmärtää, millä on merkitystä.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...