Koira piristi iäkästä naapuria joka aamu – kunnes hän katosi

Honey -niminen koira käy tekemässä joka päivä tempun, joka saa jäisimmänkin sydämen sulamaan ihastuksesta.

Koiran rakkaudella ei ole rajoja ja Honey -koira on siitä malliesimerkki. Koiran emäntä Abigail Morrow kertoi hiljattain sosiaalisessa mediassa Honeyn ja naapurin mummon välisestä uskomattomasta yhteydestä.

Abigail oli takapihallaan koiransa Honeyn kanssa, kun naapurin 94-vuotias mummo Edna tuli omalle takapihalleen, aidan toiselle puolelle. Honey ja Edna tapasivat aidalla ja ystävystyivät kuin salaman iskusta.

Siitä lähtien Honey kävi joka ikinen aamu tervehtimässä Ednaa aidalla, takajaloillaan seisten ja häntää heiluttaen. Mummo puolestaan toi Honeylle herkkuja, jota koira ilman muuta rakasti.

Ihastuttava aamurutiini

Päivä päivältä hauskasta ensitapaamisesta muodostui rutiini. On lähes mahdoton olla tuntematta lämpöä ja iloa, kun katsoo Abigailin jakamia videoita kaksikosta. Side heidän välillään oli murtumaton, ja todiste siitä, kuinka tärkeitä lemmikit ja eläimet voivat ihmisille olla.

Eräänä aamuna kaikki kuitenkin muuttui. Honey oli tavalliseen tapaan menossa aidalle tervehtimään ystäväänsä, mutta Ednaa ei näkynyt missään. Huolestuneena Abigail otti yhteyttä naapurin perheenjäseniin, jotka kertoivat vanhuksen olevan erittäin sairas.

Koska Endalla ei ollut enää paljon aikaa jäljellä Abigail päätti ehdottaa viimeistä jälleennäkemistä kaksikolle. Hän kysyi Ednan perheeltä, saisiko Honey tulla hyvästelemään Ednan, ja he ilman muuta suostuivat.

”Honey sai vielä antaa paljon nuuskutuksia ja pusuja Ednalle ja hyvästellä ystävänsä. Heillä oli todalla omalaatuinen suhde,” Abigail sanoo.

Lepää rauhassa Edna. Honeyn ja Ednan tarina on muistutus siitä, kuinka vahva suhde ihmisten ja eläinten välille voi muodostua. Oli kyse sitten omasta lemmikistä tai naapurin koirasta, eläimet ovat todella maanpäällisiä enkeleitä.

Onko sinun elämässäsi ollut eläintä tai lemmikkiä, jota et unohda koskaan? Kerro hänestä meille Facebookissa!

LUE LISÄÄ:

 

Lue lisää aiheesta...