Kun alabamalainen Martha Tucker, 94, oli menossa naimisiin nuorena, morsiusliikkeet kieltäytyivät palvelemasta häntä.
Kaikki nämä vuodet hän on unelmoinut valkoisen hääpuvun pukemisesta ylleen.
Nyt, 64 vuotta myöhemmin, hänen lapsenlapsensa päätti toteuttaa hänen elinikäisen unelmansa.
Martha katsoi yhdessä lapsenlapsensa kanssa Eddie Murphyn tähdittämään hittielokuvaa Coming to America, joka on yksi hänen ehdottomista lempielokuvistaan.
Vuonna 1988 ilmestyneessä elokuvassa on todella näyttävä hääkohtaus jonka aikana Martha kertoi lapsenlapselleen Angelalle elinikäisen unelmansa, Little Things kertoo.

Martha kertoi Angelalle, että oli aina tahtonut sovittaa hääpukua, mutta hänellä ei ollut koskaan ollut mahdollisuutta siihen – sydäntäsärkevästä syystä.
Kun Martha meni naimisiin vuonna 1952, tummaihoisia naisia ei päästetty morsiusliikkeisiin. Tämä oli yksi syy siihen, että Martha pyhitti viisikymmentä vuotta elämästään edistääkseen afroamerikkalaisten äänioikeutta.
Unelmista totta
Kun Angela kuuli Marthan unelmasta, hänen sydämensä särkyi. Hän ei kuitenkaan jäänyt toimettomaksi, vaan päätti toteuttaa rakkaan isoäitinsä unelman.
Niinpä Martha ja Angela suuntasivat morsiusliikkeeseen, ja Martha sai sovittaa haluamaansa hääpukua.
Tapahtumat kuvattiin videolle, joista näkyy miten Marthan silmät loistavat. Hän näyttää aivan upealta!
”Tuntui kuin olisin ollut menossa naimisiin. Katsoin itseäni pelisitä ja ajattelin ”Kuka tuo on.”” Martha kertoo.
Videolla kuulee Angelan hihkuvan innoissaan.
”Olet niin kaunis”, hän sanoo.
Marthan toinen lapsenlapsi kirjoittaa Facebookissa:
”Se oli ihanaa. Hän oli niin kaunis morsian. Kaikkien pitäisi luoda tällaisia muistoja yhdessä. Olen niin onnellinen, että sain olla osallisena tässä.”, hän kirjoittaa.