Meteorologi Anniina Valtonen on kertonut pitkästä aikaa kuulumisiaan sosiaalisessa mediassa.
Elokuussa meteorologi Anniinaa Valtonen kertoi elämänsä yhdestä hienoimmista hetkistä, kun hänen toinen lapsensa putkahti maailmaan.
Valtonen julkaisi 17. elokuuta Instagramiinsa kuvan synnytyssairaalasta, jossa pitää pienokaista sylissään.
”Perheeseemme on saapunut jo jonkin aikaa sitten pienokainen. Olemme koko perhe onnellisia ja terveenä päässeet kotiin,” Valtonen kirjoittaa.
Tämän julkaisun jälkeen Valtonen kuitenkin katosi julkisuudesta pitkäksi toviksi.
Nyt hän on kuitenkin rikkonut hiljaisuuden ja kertoo tuoreimmista kuulumisistaan.
”Heippa vauvakuplan keskeltä”
Valtonen julkaisi torstaina 15. lokakuuta Instagramiinsa pitkän päivityksen, jossa kertoi tuoreita kuulumisiaan.
Samalla nainen esitteli itsensä uudelleen sillä uskomatonta kyllä, puolentoista kuukauden some-hiljaisuus on tuonut tilille rutkasti uusia seuraajia.
”Heippa vaan kaikki täältä vauvakuplan ja taaperoarjen keskeltä!” Valtonen aloittaa ja jatkaa esittäytymistään.
Valtonen kertoo olevansa 36-vuotias joulukuussa syntynyt nainen, joka pitää kirjoittamisesta ja esiintymisestä.
Hän luonnehtii myös olevansa ihmisenä nauravainen ja optimistinen – asia, joka on varmasti tullut selväksi monelle Valtosen lähetyksiä seuranneille.
Samalla hän avautuu ”kiltin tytön syndroomasta” jota on potenut liki koko elämänsä. Asioista kieltäytyminen on ollut hänelle joskus hyvin vaikeaa, joskin elämä on myös opettanut sanomaan ”ei” tarpeen vaatiessa.
”Nykyään olen siinä mielettömän hyvä, sillä rakastan olla kotona perheeni kanssa, ja minua on vaikea saada osallistumaan kaikenlaisiin kissan ristiäisiin.”
Valtonen jatkaa kuvailemalla työuraansa ja sitä, mitä aikoo tulevaisuudessa jakaa sosiaalisessa mediassaan.
”Nykyään postailen instaan otoksia niin työstäni kuin arjestani. Sää ja lapseni inspiroivat minua suuresti. Pidin lukiossa kirjoittamisesta, ja tuo into on palautunut lasteni myötä.”
Tiukka linja lapsiin liittyen
Julkaisussa tulee myös ilmi lisää Valtosen perhearjesta ja elämästä. Hän muun muassa kertoo olleensa puolisonsa kanssa yhdessä jo liki 20 vuotta.
Vaikka pariskunta pyrkii tasapuolisuuteen, kumpikin tukee toisiaan tarpeen mukaan.
”Suhteemme periaate on, ettei kaiken tarvitse olla 50/50. Joskus toisella on energiaa 30% ja toinen korvaa tilannetta 70%. Jos toinen ei jaksa, toinen tukee. Jos toinen ei pysty, niin toinen kannustaa”, Valtonen luonnehtii.
Lisäksi kahden lapsen äiti kertoo julkaisussa siitä, miten lapset tulevat näkymään tämän sosiaalisessa mediassa.
Lasten kannalta hänen ajatuksensa on vaalia näiden yksityisyyttä samalla, kun hän jakaa hetkiä perhearjestaan muille.
”En julkaise lasten nimiä, tarkkaa syntymäpäivää tai paljasta heidän sukupuoltaan somessa”, Valtonen kirjoittaa.
Äitinä hän luonnehtii itseään lempeäksi mutta tiukaksi ja kertoo äitiyden olleen aina hänen suurin haaveensa.
Ennen ensimmäisen lapsen saamista Valtonen ja hänen kumppaninsa kävivät 4 vuotta lapsettomuushoitoja. Nyt kaksikolla on kaksi pientä ihmistä elämässään.
Seuraajat ilahtuivat
Valtosen sosiaalisen median seuraajat ovat ilahtuneet siitä, että nainen on jälleen aktivoitunut tilillään.
Toisaalta seuraajat vaikuttavat myötätuntoisilta ja ymmärtäväisiltä meteorologia kohtaan – onhan kotona vauva ja taapero.
– Ihanaa kuulla susta somehiljaisuuden jälkeen, eräs seuraaja kirjoittaa iloisesti.
– Tää kuva mun mielestä symbolisoi sitä, kuinka paljon sun hymyä on ollut ikävä. You go girl, toinen sanoo.
Myös Anniina Valtosen ajatukset perheeseen ja parisuhteeseen liittyen ovat saaneet kehuja.
– Hienot prinsiipit! Niillä on hyvä edetä elämässä, eräs kirjoittaa.
– Ihana kuulla sinusta ja perheestäsi. Onpa kauniita kuvia ja koskettavat tekstit. Olet lahjakas laittaa ajatukset sanoiksi, ihailen, toinen sanoo.
Lue myös:
Newsner pyrkii uskottavaan ja monipuoliseen raportointiin. Ilmoita asiavirheistä täällä.