Uusi paljastus Catherinen syöpäkamppailusta: yksi ihminen nousi Williamin tueksi

Prinsessa Catherinen käydessä läpi raskaita aikoja syöpähoitojen keskellä hänen oma äitinsä puuttui peliin. Anopista muodostui prinssi Williamille lopulta korvaamaton tuki ja turva vaikeuksien keskellä, kertoo Hello! -sivusto.

Prinsessa Catherinen ja prinssi Williamin perheen elämä koki karun kolauksen alkuvuodesta 2024. Walesin prinsessalle tehtiin tuolloin suunniteltu vatsanalueen leikkaus, jonka jälkeen maaliskuussa hän kertoi saaneensa diagnoosin syövästä.

Samoihin aikoihin myös kuningas Charlesilla todettiin syöpä, joten kuninkaallinen perhe ja etenkin prinssi William joutuivat hyvin vaikeaan tilanteeseen.

William kantoi huolta puolisostaan ja isästään samaan aikaan, kun hänen vastuunsa niin kotona lasten parissa kuin hovin virallisten tehtävien osalta vain kasvoivat.

Anoppi oli Williamin kallio Catherinen syövän aikana

Hello! -lehdelle puhunut kirjailija ja hoviasiantuntija Robert Jobson kertoo Williamin ja Catherinen saaneen noina aikoina tukea etenkin yhdeltä taholta: Catherinen äidiltä.

Asiantuntijan mukaan Carole Middleton syöksyi heti auttamaan syöpään sairastunutta tytärtään sekä vävypoikaansa. Jobsonin mukaan Catherinen syöpätaistelun aikana perheen jo entuudestaan tiiviit välit lähenivät entisestään.

– Hän oli paikalla tukemassa Williamia ja oli myös läsnä koko ajan lapsenlapsilleen. Hän on ollut heille järkkymätön kallio, Jobson sanoo.

Carole Middleton
Carole Middleton oli Williamin tuki ja turva Catherinen syövän aikana. Kuva: AOP / GoffPhotos.com

– Kun kaikki oli romahtamassa ja William tarvitsi jonkun, jolle puhua, Carole oli se henkilö. Hän vei Williamin pubiin, jossa he istuivat puhumassa, hän jatkaa ja kuvailee anopin toimineen hyvänä kuuntelijana ja järjen äänenä Williamille.

Williamille itselleen Middletonien perhe on tarjonnut mahdollisuuden kokea ”tavallisen” perheen elämää, joka poikkesi paljon hänen nuoruudestaan Kensingtonin palatsissa.

Marie Claire -lehden mukaan prinssi ylisti kihlajaisten aikaan Catherinen vanhempia vuolaasti sanoen:

– Mike ja Carole ovat olleet hyvin rakastavia, välittäviä, todella hauskoja sekä äärimmäisen lämpimiä minua kohtaan. Joten olen tuntenut itseni osaksi heidän perhettään ja toivon, että Kate tuntee samoin oman perheeni kanssa, hän totesi tuolloin.

Prinssi William avautui elämän vaikeimmasta vuodesta

William on myöhemmin puhunut myös itse harvinaisen avoimesti siitä, miten raskaita ja vaikeita aikoja perhe kävi läpi tuon vuoden aikana. Hän puhui asiasta näyttelijä Eugene Levyn juontamassa The Reluctant Traveller -ohjelmassa, kuvaillen vuotta synkällä tavalla:

– Sanoisin, että 2024 oli vaikein vuosi, joka minulla on koskaan ollut. Tiedäthän, elämä myös koettelee meitä ja se, miten siitä selviämme on se, mikä tekee meistä sen, keitä me olemme, William totesi ohjelmassa.

Jo ennen tv-ohjelmaa hän oli ottanut asian puheeksi kesken Etelä-Afrikkaan tekemänsä matkan, jonne hän oli joutunut lähtemään yksin. Tuolloin hän totesi perheen terveyshuolien ja viimeisten kuukausien olleen kammottavia.

– Rehellisesti? Se on ollut kammottavaa. Tämä on todennäköisesti ollut elämäni vaikein vuosi.

– Kaikesta siitä yli pääseminen ja asioiden pitäminen raiteillaan on ollut todella vaikeaa. Olen kuitenkin todella ylpeä vaimostani ja isästäni sen suhteen, miten he ovat käsitelleet asian. Henkilökohtaisesti perheeni näkökulmasta se on kuitenkin ollut brutaalia, hän totesi tuolloin Mirror -lehden mukaan.

Tammikuussa 2025 saatiin lopulta helpottavia uutisia, kun prinsessa Catherine kertoi syöpänsä olevan remissiossa. Charlesin kerrottiin alkuvuodesta 2026 saavan yhä hoitoja, mutta tilannetta pidetään hyvänä.

Kummankaan kuninkaallisen perheenjäsenen syövistä ei ole kerrottu julkisuuteen tarkempia tietoja diagnoosien tai itse hoitojen osalta.

Newsner pyrkii uskottavaan ja monipuoliseen raportointiin. Ilmoita asiavirheistä täällä.