Veronica Verho astui uuteen rooliin Tanssii tähtien kanssa -ohjelman juontajana tänä syksynä. Nyt Verho paljastaa Aki Linnanahde talk show -podcastissa, miten valinta tapahtui ja kuinka hän sai kuulla asiasta.
Juontaja Veronica Verho on ollut yksi tämän syksyn seuratuimmista hahmoista suomalaisessa televisiossa. Verho hyppäsi uuteen rooliin Tanssii tähtien kanssa -ohjelman juontajaksi sen jälkeen, kun Vappu Pimiä jätti paikkansa suosikkiohjelmassa.
Nyt Aki Linnanahde talk show -podcastissa vieraana ollut Verho paljasti, miten valinta lopulta tapahtui, ja mitä kaikkea hän joutui tekemään ennen kuin sai kuulla asiasta. Kutsu ohjelman koekuvauksiin juontajalle tuli vasta joulukuussa 2025.
– Mullehan soitettiin vasta joulukuun lopussa, että haluisitko tulla koekuvauksiin, Verho kertoo pitkään salassa pidetyn prosessin alkumetreistä.
Saatuaan puhelun hän kertoo olleensa sanaton, sillä oli toivonut asiaa pitkään jo monta vuotta. Juontaja ei kuitenkaan tiennyt missään vaiheessa etukäteen siitä, että Pimiä oli jättämässä tehtävänsä.
– Sen ääneen sanominen varsinkin julkisesti tuntui mun mielestä absurdilta, koska enhän mä tiennyt sitä, että Vappu on lähtemässä siitä. Ja me ollaan Vapun kanssa ystäviä, Verho kertoo podcastissa.
Näin Veronica Verho sai tietää olevansa uusi TTK-juontaja
Itse koekuvauksia varten Verho kertoo joutuneensa opettelemaan noin 75-80% kaikista 18. tuotantokauden ensimmäisen jakson repliikeistä. Hän ei vielä tuossa kohtaa tiennyt, kumman juontajan paikka ohjelmaan oli tarjolla.
Varsinaisesta lopullisesta valinnasta Verho sai tietää keväällä 2026, kun hän oli jo ehtinyt muuttaa ”puoliksi” Helsinkiin aloitettuaan työnsä Radio Novan iltapäivässä.
Yllätyksenä tullut puhelu ohjelman tuottajalta sai aikaan suodattamattoman reaktion:
– En pystynyt pidättelemään itseäni, vaan tuli pari ärräpäätä, kiljuin ja huusin, koska mä olin niin onnellinen siitä, Verho nauraa.
Miten Veronica Verho salasi TTK-juontajan pestin
Uuden juontajan valinnan ympärillä oli myös koko alkuvuoden ajan paksu salaisuuden verho. Asiasta ei kerrottu julkisuuteen mitään ennen kuin ohjelman lähetykset alkoivat elokuussa 2026.
Verho kertoo podcastissa paljastaneensa pestin kuitenkin heti uutisen saatuaan kolmelle parhaalle ystävälleen sekä osalle perheestään ja puolisolleen. Tilanne aiheutti myös paineita salailun takia.
– Mulle tuli tietenkin myös itselleni paineita siitä, että mä en halua, että se lähtee mun kautta mihinkään [leviämään tieto uudesta juontajasta],Verho sanoo.
Juontajan salailusta käytiin kiivasta keskustelua koko kevään ja kesän ajan, kunnes asia lopulta paljastui elokuun lopussa esitetyssä jaksossa. Verho itse sanoo hänelle olleen selkeää, että alussa huomio pitää olla tähtipareissa ja heidän julkistuksessaan.
Verho kertoo podcastissa kohua ja huomiota herättäneestä salailusta syntyneen valtava ilmiö ilman mitään sen suurempaa ”masinointia”.
– Kukaan ei masinoinut ylhäältä sitä, että tästä tulisi niin iso juttu. Se oli vaan niin iso puheenaihe, että se ihmisten keskuudessa paisui sellaiseksi, hän kuvailee tilannetta.
Veronica Verhon vaatteet ja ulkonäkö puhuttavat
Verhon aloitettua ohjelman juontajana kiinnostava ilmiö on ollut myös se, kuinka ihmiset eivät juurikaan ole kommentoineet hänen juontamistaan, vaan keskustelu sekä palaute ovat pyörineet enemmän hänen vaatteiden sekä ulkonäkönsä ympärillä.
Muun muassa juontajan yllä olevat asut sekä hänen tatuointinsa ovat herättäneet runsaasti keskustelua sosiaalisessa mediassa jokaisen lähetyksen jälkeen. Vaikka tilannetta voisi pitää ikävänä, näkee Verho itse sen myös positiivisena asiana.
Kun katsojilla ei ole työstä itsessään valitettavaa, he kiinnittävät huomion ulkoisiin seikkoihin.
– Mä ajattelen mielessäni niin, että onpa ihanaa, että se miten mä teen työni ei aiheuta ärsytystä tai mitään sellaista. Koska sehän on se kaiken pointti, hän pohtii.
– Mun mielestä on ihanaa, että siihen työnlaatuun ei sinänsä kiinnitetä huomiota. Se on mulle sellainen positiivinen palaute, vaikka se ei periaatteessa tulekaan suoraan mulle, että ”hei hienosti teit työn”, vaan nimenomaan se tulee sitä kautta, että ”sulla oli hirveä mekko päällä”, juontaja nauraa podcastissa.
Voit kuunnella koko Aki Linnanahde talk show’n jakson Podimolla.
Lue myös:
Newsner pyrkii uskottavaan ja monipuoliseen raportointiin. Ilmoita asiavirheistä täällä.