Arttu Wiskari on kertonut lukemisen vaikeuksistaan sosiaalisessa mediassa.
Moni tuntee laulaja Arttu Wiskarin taiatvana sanoittajana ja ihmisenä, joka osaa ilmaista itseään hyvin musiikin kautta.
Aina sanat eivät kuitenkaan löydä paikkaansa, sillä Wiskari kärsii lukivaikeudesta.
Nyt mies on tullut julki asian kanssa osana Julkilukivaikeuksinen -kampanjaa ja avautuu siitä, minkälaisia haasteita lukeminen tuottaa hänen elämässään.
Lukeminen tuntui hyödyttömältä
Wiskari kertoo osana kampanjaa muun muassa siitä, kuinka hänelle tietyillä tavoilla lukeminen ei ole koskaan ollut oikea keino oppia, opetella tai muistaa asioita.
Mikäli mies haluaa todella ymmärtää lukemaansa, on sille annettava rutkasti tyypillisempää enemmän aikaa ja rauhaa.
”Mielessäni lukeminen on usein tuntunut hyödyttömältä, melkein kuin vetäisi tekstin vessanpöntöstä alas, sillä se ei vain jää mieleeni ilman ääneen lukemista. Jos haluan sisäistää tärkeän tekstin, minun pitää lukea todella hitaast”, Wiskari kertoo kampanjassa Instagramissa.
”Lukivaikeus on ollut kolaus itsetunnolleni ja saanut minut pelkäämään julkista lukemista.”
Vaikka Wiskari myöntääkin kamppailleensa lukemisen kanssa, on hän löytänyt aikuisuudessa keinoja sanojen parempaan hallintaan.
”Haasteista huolimatta olen oppinut elämään asian kanssa kärsivällisyyden ja huumorin avulla. Olen löytänyt avukseni myös toimivia keinoja, kuten dubbaustöissä saamani vinkin lauseiden rytmittämisestä ”rumpufilleiksi”. Kirjoittaminenkin alkoi sujua heti paremmin, kun opin asettumaan kirjoittaessani tiettyyn rooliin sen sijaan, että olisin yrittänyt ilmaista itseäni.”
Koskettaa jopa 500 000 suomalaista
Wiskarin rehellinen kirjoitus on saanut paljon positiivisia tykkäysten muodossa Instagramissa.
Samalla myös Julkilukivaikeuksinen -kampanja on kerännyt näkyvyyttä. Kampanjaa järjestää Erilaisten oppijoiden liitto, ja mukana on Wiskarin lisäksi myös muun muassa korkeushyppääjä Ella Junnila sekä kansanedustaja Fatim Diarra.
Liiton mukaan Suomessa on jopa 500 000 ihmistä, jolla on vaikeuksia lukemisen kanssa.
Lukivaikeus voi ilmetä muun muassa sanojen ja kirjainten sekoittumisena, vaikeutena lukea pitkiä sanoja ja lauseita, haasteena luetun ymmärtämisessä sekä muistamisessa.
Samalla lukivaikeus voi näkyä myös kirjoittamisessa. Usein ihminen, jolla on lukihäiriö, saattaa huomata käsialansa olevan kömpelöä, tekstistään puuttuvan kirjaimia tai esimerkiksi kokea kaksoiskonsonanttien oikeaan paikkaan laittamisen vaikeaksi.
Myös asiaan perehtynyt erityispedagogiikan professori Mikko Aro kertoo Opetushallituksen sivuilla lukivaikeuden tarkoittavan eritoten vaikeutta luku- ja kirjoitustaidon tarkkuuden ja sujuvuuden haastetta.
”Lukivaikeuksilla tarkoitetaan vaikeutta tarkan ja sujuvan luku- ja kirjoitustaidon oppimisessa ja taidon hallinnassa”, Aro luonnehtii.
”Lukivaikeus on kapea-alainen erityisvaikeus, se ei siis kerro yleisen kehitystason tai oppimiskyvyn ongelmista. Useassa kielessä lukivaikeutta kuvaava termi on dysleksia.”
Vaikka dysleksia ja lukemisen vaikeudet aiheuttavat monille haasteita, sen ei tarvitse määrittää omaa opinto tai urapolkua. Lukivaikeuteen saa apua muun muassa Erilaisten oppijoiden liitolta sekä oppimisvaikeus.fi -sivustolta.
Lue myös:
Newsner pyrkii uskottavaan ja monipuoliseen raportointiin. Ilmoita asiavirheistä täällä.