IL: Jukka Haapalainen kuvattiin TTK:ssa viinapullo kädessä – syy selvisi

Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa nähtiin sunnuntaina erikoinen hetki. Tuomariston puheenjohtaja Jukka Haapalainen vilautti kesken lähetyksen käsissään viinapulloa, kertoo Iltalehti.

Tanssii tähtien kanssa -lähetyksessä tapahtui sunnuntaina muutakin erikoista kuin parinvaihto. Yhdellä tuomareista nähtiin nimittäin kesken lähetyksen käsissään pullo alkoholia.

Iltalehden mukaan tuomariston puheenjohtaja Jukka Haapalainen veti yllättäen piilosta esiin pienen Jägermeister-pullon ja poseerasi virnistäen kameralle. Lehden mukaan Haapalaisen vierellä istunut Helena Ahti-Hallberg vain naureskeli tilanteen nähdessään.

Myöhemmin samana iltana Haapalainen paljasti syyn kuvassa näkyneelle pullolle ja erikoiselle tempaukselle. Ohjelmassa vietettiin sunnuntaina niin kutsuttua välikaronkkaa.

Tavallisesti karonkalla tarkoitetaan projektin päättymisen yhteydessä järjestettyjä juhlia, mutta Tanssii tähtien kanssa -kausi on nyt virallisesti puolivälissä, joten kyse oli puolivälin juhlista.

Jukka Haapalainen kuvattiin TTK:ssa viinapullo kädessä

Haapalainen paljasti maanantaina IL:lle, että ohjelman välikaronkkaa juhlittiin pitkälle yli puolen yön Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevassa baarissa.

Juhlissa esiintynyt ja TTK:sta jo aiemmin pudonnut Anna Hanski jakoi omalla Instagram-tilillään tarinat-osiossa otoksia, joiden mukaan paikalla olivat muun muassa Jorma uotinen, Helena Ahti-Hallberg, Kastanja Rauhala, Kia Lehmuskoski, Sami Helenius, Valtteri Palin, Anni Ihamäki, Linda Sällström ja Veronica Verho.

Haapalaisen kädessä kuvassa nähty pullo puolestaan oli hänen mukaansa tuotannon piilottama. Välikaronkan kunniaksi tuotanto oli piilottanut pulloja myös muiden tuomarien löydettäväksi.

– Voi olla, että Jormakin löysi Jägermeister-pullon. Ihan hassua oli, että meille kaikille tuomareille oli piilotettu sellainen, Haapalainen nauraa.

TTK:n sunnuntaisessa lähetyksessä ei pudotettu ainuttakaan kilpailijaa parinvaihtoviikon takia. Seuraavalla viikolla tilanne on kuitenkin taas toinen, kun kilpailu jatkuu normaalisti sunnuntaina 18. lokakuuta.

Newsner pyrkii uskottavaan ja monipuoliseen raportointiin. Ilmoita asiavirheistä täällä.