Tanssii tähtien kanssa on ollut jo vuosien ajan yksi suomen katsotuimmista televisio-ohjelmista. Suoran lähetyksen taustalla tapahtuu kuitenkin paljon asioita, jotka jäävät kotikatsomoilta täysin näkemättä.
Nyt ohjelma on jakanut paljastuksen asiasta TikTokissa.
Tanssii tähtien kanssa -ohjelma on vanginnut suomalaiset televisioiden ääreen jo 19. tuotantokauden ajan. Kerran viikossa esitettävä ohjelma tehdään suorana lähetyksenä, mutta aivan kaikki tapahtumat studiolla eivät välity kotikatsomoihin saakka.
Nyt TTK on julkaissut virallisella TikTok -tilillään videon, joka paljastaa, mitä studiolla todella tapahtuu, kun katsojat ja kamerat eivät ole katsomassa. Videon otsikko on kertova: ”Asioita, mitä et näe TTK-lähetyksessä”.
Tätä et nähnyt TTK:n suorassa lähetyksessä
Videon alussa nähdään hupailua, kun juontajat Veronica Verho ja Ernest Lawson laskeutuvat ”hissillä” pois kameran edestä kuvan alapuolelle. Lähetyksessä tilannetta ei kuitenkaan nähty, sillä kamera oli ilmeisesti jo leikannut muualle.
Itse tanssinumerot puolestaan ovat viikko toisensa jälkeen olleet joka vuosi yhtä upeaa katseltavaa. Harva kuitenkaan tietää, että kuvaamista varten tanssilattialla viilettää myös kameramiehiä, jotka pyörivät kovaa vauhtia tanssijoiden ympärillä parketilla.
Jos upotus ei näy, katso koko video tästä.
Videolla voi nähdä, kuinka kuvaajat juoksentelevat vauhdilla ympäri tanssijoita, jotta kaikki kuvakulmat saadaan varmasti suoraan lähetykseen mukaan. Lähetyksen taian – eli kuvakulmien ja leikkausten avulla – tätä ei kuitenkaan näy valmiissa tuotteessa kotitelevisioissa.
Esitykset eivät myöskään ala aina tismalleen sillä sekunnilla, kun se lähetyksessä tuntuu tapahtuvan. Videolla näytetään, kuinka Jani Halme ja Claudia Ketonen astelevat valmiiksi parketille ja seisovat paikoilleen jähmettyneinä 30 sekuntia ennen show’n alkua.
Samaan aikaan ohjaajan ääni laskee sekunteja kertoen, milloin suora lähetys taas jatkuu.
Lue myös: Tanssii tähtien kanssa 2026: Kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää
Takahuoneessa tanssia ja juhlaa
Ohjelman TikTok -videolla jaetaan myös harvinainen vilkaisu lähetyksen takahuoneeseen, jossa tähtiparit ja tuomarit nautiskelevat olostaan laulaen ja tanssien iloisesti yhdessä tauon aikana.
Videon viimeisen paljastus liittyy sekin studion ilmeeseen, jota kotikatsomoissa ei ole nähty kertaakaan suorien lähetysten aikana. Parketin valot liikkuvat saumattomasti esitysten aikana, mutta se johtuu siitä, että todellisuudessa spottivalossa istuu katossa oikea ihminen niitä ohjaamassa.
Lue myös:
- TTK:n ainoa miespari villitsi katsojat – Veronica Verholta piikki kotikatsomoille
- Helena Ahti-Hallberg rehellisenä roolistaan TTK-tuomarina: aikoo muutaa linjaansa
- Kohu Märtha Louisen oikeusjutun ympärillä paisuu – kuningas Harald vedettiin mukaan
- Onko Norjan kuninkaalla mitään valtaa? Perustuslaki antaa Haakon VIII:lle enemmän kuin Ruotsin kuninkaalle – paperilla
Newsner pyrkii uskottavaan ja monipuoliseen raportointiin. Ilmoita asiavirheistä täällä.