Perheen raju väite isoäidin avustetun kuoleman jälkeen: ”Tehtiin vastoin tahtoa”

Brigitte Stegemann, 83, kuoli lääketieteellisesti avustetussa kuolemassa, mutta lapsenlapsen mukaan Stegeman oli aiemmin ilmoittanut, ettei halunnut sitä. Perheen mukaan Stegeman oli hätääntynyt kuultuaan, että toimenpiteen aikataulua oli päätetty nopeuttaa.

Kanadassa asunut Brigitte Stegemann kuoli niin kutsutun lääketieteellisesti avustetun kuoleman (MAiD) jälkeen The Pearl -hoivakodissa Canniftonissa Kanadassa 10. heinäkuuta.

Saksassa syntyneen Stegemannin lapsenlapsi, Brigitte Kranendonk, oli pitänyt huolta isoäidistään 12 vuoden ajan ennen tämän kuolemaa ja toiminut tämän edunvalvojana viimeiset kuusi vuotta. Kuoleman jälkeen Kranendonk on kuitenkin esittänyt väitteen, ettei hänen isoäitinsä olisi suostunut avustettuun kuolemaan.

Tapauksesta uutisoi muun muassa New York Post.

Hoivakoti tai sen lääkärit eivät ole kommentoineet aihetta julkisuuteen, mutta laitoksen mukaan Stegemann oli selkeästi suostunut lakien mukaan lääketieteellisesti avustettuun kuolemaan, eli MAiD:iin.

Lääketieteellisesti avustettu kuolema eroaa eutanasiasta siinä, että lääkäri tai hoitohenkilökunta auttaa prosessia, mutta potilas ottaa itse elämänsä päättävän annostuksen lääkettä. Aktiivisessa eutanasiassa taas lääkäri tai terveydenhuollon ammattilainen on se, joka antaa kuolettavan annostuksen.

Brigitte Kranendonk on isoäitinsä kuoleman jälkeen ottanut yhteyttä Ontarion potilasasiamieheen, ylilääkäriin sekä paikalliseen poliisiin. Viranomaiset ovat vahvistaneet, että heinäkuussa kuolleen Stegemannin kuolemaan liittyviä olosuhteita tutkitaan edelleen.

– Tapaus on tällä hetkellä avoinna ja tutkinnassa. Emme siksi voi antaa siitä tällä hetkellä lisätietoja, viranomaiset kertovat VT:n mukaan.

Kieltäytyi aiemmin perheen mukaan avustetusta kuolemasta

Stegemann oli muuttanut asumaan hoivakotiin noin puolitoista vuotta ennen kuolemaansa, kun hänen terveytensä äkisti heikkeni. 83-vuotiaalla naisella oli diagnosoitu helmikuussa vatsasyöpä, jonka ennusteesta lääkärit olivat epävarmoja. Joidenkin arvioiden mukaan hänellä olisi ollut vain kuukausia elinaikaa, kun taas toisissa arvioissa puhuttiin korkeintaan kahdesta vuodesta.

Lapsenlapsen mukaan perhe oli puhunut Stegemannin kanssa erilaisista elämän päättämiseen liittyvistä vaihtoehdoista, jotka ovat Kanadassa laillisia. Tähän kuului myös lääketieteellisesti avustettu kuolema.

Kranedonk kuitenkin väittää, että hänen isoäitinsä oli tehnyt kantansa asiaan selväksi.

– Ei, minä en halua sitä, Stegemannin väitetään sanoneen perheelle.

Lapsenlapsen mukaan oli harras kristitty, jonka hän uskoo vaikuttaneen tämän asenteeseen avustettuun kuolemaan liittyen. Tilanne kuitenkin muuttui äkillisesti, kun Kranendonk oli ollut miehensä kanssa 10 päivää kestäneellä matkalla.

Kranendonk sai 3. heinäkuuta puhelun, jossa hänelle kerrottiin, että hoivakoti aikoo järjestää arvion avustetusta kuolemasta, sillä Stegemannin tila oli heikentynyt entisestään.

Kun Kranendonk pääsi lopulta itse paikalle päiviä myöhemmin, hänen isoäitinsä alustava konsultaatio oli jo tehty. Hän hämmästelee ja väittää, ettei kukaan ollut soittanut asiasta lisätietoja hänelle, vaikka Kranendonk oli isoäitinsä edunvalvoja.

Lapsenlapsi kyseenalaistaa arvion

Kranendonk pääsi osallistumaan Stegemannin toiseen arviokertaan ja sanoo huolestuneensa sen jälkeen. Lapsenlapsen mukaan toimenpide selitettiin iäkkäälle isoäidille niin, ettei tämä ehkä täysin ymmärtänyt sitä.

– He selittivät lääketieteellisesti avustetun kuoleman isoäidilleni sanoen: ”Annamme sinulle lääkettä, jonka jälkeen tunnet rauhan. Haluan myös painottaa, ettei siihen liity suolen toimintaan”, Kranendonk väittää.

Koska Englanti ei ollut hänen saksalaissyntyisen isoäitinsä äidinkieli ja tämän kuulokin oli heikentynyt, lapsenlapsi uskoo, ettei tämä ymmärtänyt täysin mistä oli kyse.

– Isoäitini vain nyökytteli.

Kranendonk kyseenalaistaa myös ennen toimenpidettä suoritetun kognitiivisen arvioinnin, jonka tuloksilla määriteltiin se, pystyikö Stegemann itse suostumaan avustettuun kuolemaan.

Arvion aikana isoäiti oli Kranendonkin mukaan väittänyt muun muassa ettei hänellä ole sisaruksia, vaikka todellisuudessa heitä oli ollut 13 lasta. Myöhemmin Stegemann oli todennut kaikkien sisarustensa jo kuolleen, vaikka kaksi heistä oli yhä elossa.

– Olin hämmästynyt siitä, että he antoivat hänelle hyväksynnän.

Arvionnin jälkeen lääkäri oli vain ilmoittanut Kranendonkille, että Stegemann oli todettu sopivaksi lääketieteellisesti avustettua kuolemaa varten ja asian kanssa aiottiin edetä.

Koko toimenpide oli lyöty lukkoon ja aikataulutettu vielä saman viikon perjantaille kello 11.00.

Brigitte Stegemannin avustettu kuolema

Päivää ennen sovittua ajankohtaa henkilökunnan kerrotaan kuitenkin harkinneen ajan siirtämistä jo torstaille, sillä lääkärillä olisi ollut siinä vapaata aikaa. Kranendonk vastusti aikaistamista sanoen, etteivät Stegemannin pappi tai muu perhe ehtisi saapua paikalle ajoissa.

Tuon jälkeen hän kertoo istuneensa alas isoäitinsä kanssa ja selittäneen tälle tarkasti, mitä oli tapahtumassa.

– Käytin hyvin suoria sanoja. Kysyin: ”Tiedätkö, että sinä kuolet perjantaina?”, Kranendonk kertoi Daily Mail -lehdelle.

Lapsenlapsen mukaan isoäiti oli äärimmäisen järkyttynyt kuulutaan asiasta ja itki lähes 45 minuuttia. Lopulta lapsenlapsi väittää Stegemannin sanoneen hänelle suoraan: ”Olen tehnyt virheen”.

– Toistelin vain hänelle, ettei virhettä ole vielä tapahtunut. Sinun ei tarvitse tehdä tätä. Lääkärit tulevat perjantaina ja sanot vain heille ei, lapsenlapsi kuvailee tilannetta.

Kranendonk sanoo lopulta lopettaneensa asian kanssa taistelun ja päättäneensä vain viettää aikaa isoäitinsä kanssa luottaen, että hoivakodin henkilökunta hoitaa tilanteen asianmukaisesti.

Outo tilanne kuolinaamuna

Perjantaina 10. heinäkuuta perhe vietti aikaa Stegemannin kanssa hoivakodin puutarhassa. He söivät yhdessä jäätelöä ja rukoilivat tämän papin kanssa.

Kun he olivat olleet ulkona noin 10 minuuttia, sairaanhoitaja saapui paikalle ja pyysi heitä palaamaan sisään noin kello 9.30 aamulla.

Tuo yllätti perheen, koska heille oli aiemmin kerrottu, että lääkäri saapuisi paikalle aikaisintaan kello 11. Kranendonk väittää myös, että hoitajalla oli vaikeuksia asettaa suonensisäistä katetria Stegemannille, joka johti siihen, että tämä pisti hänen käsiään useita kertoja.

Kun lääkäri lopulta saapui paikalle Stegemannille kerrottiin perheen mukaan annettavan lääkettä ja häneltä kysyttiin, salliiko hän sen.

”Itkin”

Kranendonkin mukaan hänen isoäitinsä ei vastannut. Lapsenlapsi sanoo Stegemannin maanneen liikkumattomana silmät kiinni, eikä hän edes nyökännyt.

– Ja lääkäri vain sanoi: ”Okei, noh, aion edetä”.

10 minuuttia myöhemmin Stegemann todettiin kuolleeksi.

Kranendonkin mukaan hänelle ei selvinnyt tarkalleen mitä oli tapahtunut, sillä Stegemann ei ollut reagoinut mihinkään. Lapsenlapsi jäi miettimään, oliko isoäiti kuollut juuri ennen toimenpidettä, oliko lääkitys aiheuttanut kuoleman vai oliko tämä ollut yksinkertaisesti vain niin keskittynyt rukoukseen, ettei halunnut reagoida mihinkään.

Perhe väittää myös, ettei Stegemannin pulssia tarkistettu ennen tai jälkeen toimenpiteen. Kranendonkin mukaan isoäiti oli ollut vielä täysin tajuissaan ja keskustellut heidän kanssaan samana aamuna.

– Huolestuttavaa oli se, että minä itkin sinä aamuna. Isoäiti katsoi minua ja sanoi: ”Jos et lopeta itkemistä, minä en saa nukuttua tänä yönä”, Kranendonk sanoo.

Perhe etsii vastauksia isoäidin kuoleman jälkeen

Isoäitinsä kuoleman jälkeen Kranendonk sanoo saaneensa tietää, että henkilökunta tai lääkärit eivät voi painostaa potilasta suostumaan avustettuun kuolemaan.

Lapsenlapsi väittää, että hänen osa hänen isoäitinsä suostumukseen liittyvistä papereista täytettiin vasta sen jälkeen, kun tämä oli jo kuollut.

– Hän ei ollut suostunut asiaan toimenpideaamuna, Kranendonk väittää.

Hän uskookin nyt, että hänen isoäitinsä sai lääketieteellisesti avustetun kuoleman vastoin omaa tahtoaan.

Hänen mukaansa perhe on toistuvasti pyytänyt isoäidin papereita ja tietoja hoivakodilta, mutta heille ei ole annettu niitä. Kranendonk kertoo myös katuvansa sitä, ettei ollut hankkinut oikeudellista määräystä, joka olisi voinut pysäyttää toimenpiteen.

Isoäidin siirto pois hoivakodista ei myöskään olisi ollut mahdollista, sillä tämä tarvitsi lääkäreiden apua ja hoitoa. Stegemannin kuolemaan liittyvät väitteet ovat edelleen paikallisen poliisin tutkinnassa.

Hoivakoti ja avustettuun kuolemaan osallistuneet lääkärit eivät ole ottaneet kantaa Kranendonkin tai perheen väitteisiin.

 

Lue lisää aiheesta...