IS: Veronica Verho tyrmää TTK-katsojien kritiikin ulkonäöstään

Uusi Tanssii Tähtien Kanssa juontaja on saanut vajaassa vuorokaudessa rutkasti palautetta, vaikka ensimmäistä suoraa lähetystä ei ole vielä tehty.

Sunnuntaina tuhannet ihmiset jännittivät tv-ruutujen edessä, kun Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman uusi juontaja paljastui.

Tuoreeksi TTK-kasvoksi ja Vappu Pimiän seuraajaksi paljastui radiostakin tuttu Veronica Verho, joka on itsekin kisannut aikaisemmin TTK:ssa.

Vaikka sunnuntaina 30. elokuuta nähty jakso antoi vasta esimakua tulevasta kaudesta, kisaajista ja uudesta juontajasta, on Verho saanut jo läjäpäittään palautetta ohjelman faneilta.

Nyt verho kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa siitä, mitä ajattelee saamastaan rajustakin kritiikistä ulkonäköönsä ja uuteen pestiinsä liittyen.

Rajuja kommentteja ulkonäöstä

Kun kävi ilmi, että uusi Tanssii Tähtien Kanssa juontaja on Veronica Verho, alkoi tieto jakaa oitis mielipiteitä keskustelupalstoilla.

Esimerkiksi Newsnerin lukijat olivat uutisen suhteen jakautuneita. Osa ilahtui uutisesta ja tituleerasi Verhoa pirteäksi ja ammattiaitoiseksi juontajaksi.

Monelle Verho – ja etenkin hänen ulkonäkönsä – tulee kuitenkin vaatimaan sulattelua. Osa on jopa kirjoittanut suoraan tyrmääviä kommentteja Verhon valinnasta.

”Tatuoinnit piiloon Verholla. Ja myös miehellä, joka tatuoitu tanssija. Kauheeta”, eräs kirjoittaa.

”Olisi saanut olla radiossa, ettei tarvitse katsella piirreltyä vartaloa”, toinen toteaa.

”Niin kauan, kun pitää kätensä piilossa, katson. Jos kauniin mekon kanssa tatskat näkyy, jää tämä kausi siihen”, kolmas kirjoittaa.

Veronica Verholle itselleen nämä kommentit tuntuvat hassuilta etenkin, koska ohjelmassa on ollut useaan otteeseen mukana näkyvästi tatuoituja ihmisiä.

– Olen täysin eri mieltä [kommenttien kanssa]. Kyllähän koko 18 kauden aikana on ollut todella paljon tähtioppilaitakin, joilla on tatuointeja. Ei ne muuta sinua ihmisenä, Verho sanoo Ilta-Sanomissa.

Ei ensimmäinen kerta

Verho on aina julkisuutensa alusta saakka ollut näkyvästi tatuoitu nainen. Uransa alkuvaiheessa hänellä oli lisäksi lävistyksiä. Nyt niistä on jäljellä korvissa olevat venytyskorut.

Verho ei myöskään ole uuden kauden ainoa henkilö, jolla on runsaasti tatuointeja. Muun muassa yksi tähtioppilaista Nico Lingman on tatuoitu päästä varpaisiin.

Koska Verhon ulkonäkö on koko aikuisiän poikennut normaalista, on palautteen saaminen hänelle tuttua.

Hänen on muun muassa täytynyt vakuuttaa isovanhemmilleen useaan otteeseen olevansa edelleen sama ihminen, iholla on vain enemmän väriä kuin ennen.

Toisaalta Verho tietää, ettei kukaan henkilö – oli näillä tatuointeja tai ei – voi olla kaikkien mieleen.

– En pysty miellyttämään valitettavasti kaikkia, vaikka kuinka haluaisin. Ymmärrän, että en minäkään kaikista ihmisistä tykkää. Kaikista ei vaan voi tykätä, se on karu totuus, Verho ajattelee.

Hän myös painottaa, ettei ole saanut tuotannolta minkäänlaista ohjetta siitä, että tatuointeja tulisi peittää kuvausten aikana.

Saamastaan kritiikistä huolimatta Verho uskoo, että myös kommentointi tulee helpottumaan ja unohtumaan ajan kuluessa.

Sitä ennen hän aikoo kuitenkin keskittyä työhönsä ja odottaa jo kovasti ensimmäistä TTK:n live-lähetystä.

Mitä sinä ajattelet tästä keskustelusta ja siitä, että juontajan ulkonäkö on saanut niin paljon palautetta? Jatketaan keskustelua Facebookissa!

LUE MYÖS: