Poliisi: Saitko viestin läheisen onnettomuudesta – varo huijausta

Poliisi varoittaa kansalaisia nyt uudesta katalasta huijauksesta, jossa huoli läheisten tilanteesta ”onnettomuuden” jälkeen voi johtaa pankkitilin tyhjenemiseen.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos varoittaa kansalaisia uudesta kalasteluhuijauksesta. Poliisin tiedotteen mukaan huijauksessa hyödynnetään huolta läheisten turvallisuudesta.

Tekstiviestillä lähetetyssä huijauksessa kerrotaan poliisin mukaan vakavasta liikenneonnettomuudesta ja sanotaan, että lähiomaiset voivat saada lisätietoja verkkosivuilta, jonne viestissä on linkki.

– Viesteissä saattaa esimerkiksi lukea, että kyseessä on tiedote vakavasta liikenneonnettomuudesta, josta saa lisätietoa avaamalla turvapostilinkin. Kyseessä on kuitenkin huijaus, rikosylikonstaapeli Sanni Moilanen varoittaa.

Huoli läheisestä voi johtaa tilin tyhjenemiseen

Turvapostiksi naamioitu linkki johtaa tietojenkalastelusivustolle, jossa pyritään keräämään ihmisten henkilö- ja pankkitietoja. Tietojen avulla huijarit voivat tehdä luvattomia tilisiirtoja ja aiheuttaa taloudellista vahinkoa.

Poliisin mukaan huijarit voivat yrittää lisätä uskottavuuttaan käyttämällä hyväksi myös muiden viranomaisten tietoja, kuten kriisipäivystyksen aukioloaikoja tai muita yksityiskohtia, joiden on tarkoitus saada vastaanottaja uskomaan viestin olevan aito.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos kehottaakin nyt kansalaisia suhtautumaan yllättäviin ja tunteisiin vetoaviin viesteihin erityisellä varovaisuudella vuorokauden ympäri. Poliisi muistuttaa, etteivät viranomaiset ikinä pyydä huijareiden haluamia tietoja.

– Älä anna henkilö-, pankki- tai tunnistautumistietojasi epäilyttävillä sivustoilla. Viranomaiset eivät pyydä tällaisia tietoja. Jos olet antanut tietojasi huijaussivustolle, ota välittömästi yhteyttä pankkiisi ja tee tarvittaessa rikosilmoitus, rikosylikonstaapeli kehottaa.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...