Donald Trump raivostui uutuuskirjasta – väittää fiktioksi

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei ole ollut tyytyväinen uuden kirjan sisältöön.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpille julkisuus ja mediahuomio ovat osa jokapäiväistä elämää. Tällä kertaa yksi julkaisu sai presidentin kuitenkin reagoimaan harvinaisen suorasti.

Kyse on toimittaja ja kirjailija Maggie Habermanin ja reportteri Jonathan Swanin teoksesta Regime Change: Inside the Imperial Presidency of Donald Trump.

Kirjan kustannusyhtiö Simon & Schulsterin mukaan Regime Change kertoo ja analysoi Donald Trumpin toisen kauden ensimmäistä vuotta ja perustuu niin raportointiin kuin satoihin haastatteluihin.

”Haberman ja Swan vievät lukijan presidenttikauden kulissien taakse presidentin hallintoon, joka on aloittanut uuden sodan Lähi-idässä, sulkenut rajan, sijoittanut kansalliskaartin joukkoja Amerikan kaupunkeihin, muuttanut oikeusministeriön presidentin vihollisia vastaan ​​​​suunnatun koston välineeksi ja tehnyt Oval Officesta röyhkeän välineen voiton tavoittelulle”, kustantaja luonnehtii.

”He paljastavat presidentin toimivan lähes kokonaan vaistonvaraisesti ja Valkoisen talon toimivan poliittisen vallan rajamailla.”

Trump tuohtuneena kirjasta

Kuten arvata saattaa, tämä teos ei ole miellyttänyt Trumpia ja hänen hallintoaan. Presidentti onkin julkaissut tuohtuneen kirjoituksen asiasta Truth Social -alustallaan.

Trump väittää kirjoituksessa liki koko kirjan olevan tekaistua, ”Fake News” – valheellisia uutisia sekä fiktiivistä.

– Perustuenerittäin nopeaan ja tylsään Magot Hagermanin kirjaan liittyvään tiedonantoon, se on enimmäkseen keksittyä, valeuutisia, suurelta osin fiktiota, kuten useimmat asiat, joita hän on minusta kirjoittanut niin monien vuosien ajan, Trump kirjoittaa.

Hän myös korostaa, että uskoo Habermanin olleen hänestä väärässä monessa asiassa, kuten vaalivoitoissa, Venäjä-suhteissa sekä monissa muissa asioissa.

Lisäksi hän väittää, ettei kirjailijalla todellisuudessa olisi hallussaan ääninauhoja, joihin osa kirjan tiedoista perustuu.

– Tämä on vain yksi Margot-huijaus! Eikä Iranilla tule koskaan olemaan ydinasetta!!!

Trump myös mitä ilmeisemmin haukkuu haukkuen Maggie Habermania ’Magot’ -nimityksellä ”toukaksi”, joskin toukka kirjoitetaan oikeaoppisesti kahdella g-kirjaimella.

’Hagerman’ puolestaan viittaa todennäköisesti englanninkieliseen hag -sanaan, joka tarkoittaa akkaa.

Kirjalla häkeltynyt vastaanotto

Regime Change julkaistiin viime viikolla 23. kesäkuuta 2026 alkuperäiskielellä englanniksi.

Muun muassa CBS-news kertoo, että kirjassa on paljastuksia esimerkiksi Iranin sotaan, Epstein-asiakirjoihin ja Trumpin hallinnon korkea-arvoisiin virkamiehiin liittyen.

Koska kirja on tuore sitä, minkälainen laaja vastaanotto teoksella tulee olemaan on vielä epäselvä.

Ensimmäiset lukijat ovat kuitenkin jo ehtineet kirjan pariin, ja muun muassa Good Reads -sivustolla lukijat ovat kommentoineet kirjaa rehellisesti.

”Kirja sai minut pudistelemaan päätäni luku toisensa jälkeen. Haberman ja Swan maalaavat kuvan impulsiivisesta, salamyhkäisestä ja huomattavan pienestä sisäpiiristä, jossa kriittiset päätökset, joilla on maailmanlaajuisia seurauksia, tehtiin usein ilman, että avainhenkilöt olivat edes läsnä huoneessa”, eräs lukija kirjoittaa.

”Erinomaisesti kirjoitettu, yksityiskohtainen ja tärkeä teos Trumpin presidenttikauden kahden ensimmäisen vuoden yksityiskohdista. Tältä journalismin pitäisi näyttää. Objektiivista, totuudenmukaista ja kirjoittajat tekevät kunnollista työtä ja antavat lukijalle tilaa muodostaa oman mielipiteensä”, toinen kirjoittaa.

Osa kuitenkin sanoo, ettei teos tuonut paljoakaan uutta tietoa etenkin, jos lukija on jo perehtynyt aiheeseen tai seuraa aktiivisesti uutisia.

”Pettymys, 2,5 tähteä. Ei paljasta mitään, lähinnä uudelleentulkintaa isojen miesvauvojen huonosta käytöksestä”, eräs kritisoi.

”Ei tässä ole juurikaan mitään uutta. Tiesin jo useimmat näistä faktoista. Kirja on heille, jotka eivät ole uutisaddikteja”, toinen sanoo.

Jakautuneista mielipiteistä huolimatta kirjalla on sivustolla tällä hetkellä keskiarvoltaan 4,6 tähteä.

Nähtäväksi kuitenkin jää, kuinka kirja tullaan ottamaan laajemmin vastaan niin Yhdysvalloissa kuin maailmalla.

Mitä sinä ajattelet tästä? Jatketaan keskustelua Facebookissa!

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...