Donald Trump bongattiin korispelissä – faneilta hyytävä reaktio

Presidentti Donald Trump sai faneilta tytlyn vastaanoton, kun hänet bongattiin yleisössä maanantai-iltana NBA-finaalien kolmannessa ottelussa Madison Square Gardenissa.

Donald Trump on ensimmäinen istuva presidentti, joka on ollut paikan päällä katsomassa NBA-koripalloliigan finaalipelejä. Trump saapui paikalle Madison Square Gardeniin seuraamaan kotipaikkakuntaansa edustavan New York Knicksin peliä ja osoittamaan tukensa joukkueelle.

Ennen pelin alkua presidentti sai kuitenkin kylmää kyytiä, kun hänet näytettiin areenan jumbonäytöillä.

Peliä edeltää tyypillisesti kansallislaulu, jonka soidessa kamerat kääntyivät Donald Trumpiin. Presidentti näkyikin jumbonäytöillä tervehtivän lippua.

Pian yleisöstä alkoi kuitenkin kuulua buuauksia, joilla osa faneista osoitti mielipidettään Trumpia kohtaan. Presidentti ei kuitenkaan ollut moksiskaan, vaan jotkoi hymyilyä ja tervehtimistä läpi laulun piittaamatta melusta.

Madison Square Gardenin tunnelma muuttui äkkiä, kun kamera kääntyi pois Trumpista ja näytöille heijastettiin Knicksien tähti Jalen Brunson. VT:n mukaan buuaukset vaihtuivat pian voimakkaaseen hurraukseen.

Donald Trump jumbonäytöllä Madison Square Gardenilla vuoden 2026 NBA-finaalien kolmannessa ottelussa. Kuva: AOP

Donald Trump NBA-finaaleissa

Trump seurasi peliä Knicksin omistajan Jim Dolanin sviitistä käsin. Presidentin seurana ottelua oli katsomassa useita hänen hallintonsa jäseniä.

Koska paikalla oli niin presidentti Trump kuin muita korkeissa viroissa toimivia henkilöitä, myös Madison Square Gardenin ja sen ympäristön turvatoimia jouduttiin tehostamaan.

Areenalle saapuvien fanien oli muun muassa noudatettava tiukkaa laukkukieltoa ja läpäistävä lentokenttien tapaiset turvatarkastukset.

Turvatoimenpiteiden kerrottiin vaikuttaneen myös areenan ulkopuolisiin tapahtumiin.

NBC New Yorkin mukaan muun muassa lähistölle suunnitellut katselujuhlat jouduttiin perumaan. Samalla myös Madison Square Gardenin ympärillä oleva turva-alue rajoitti ajoneuvojen ja jalankulkijoiden liikkumista osassa Manhattanin asuinaluetta.

Siitä huolimatta, että osa NBA-finaalin katsojista reagoi negatiivisesti Trumpin läsnäoloon, presidentti ei itse vaikuttanut välittävän buuauksesta.

Mitä sinä ajattelet tästä? Olisitko buuannut Trumpia, jos olisit ollut paikalla? Jatketaan keskustelua Facebookissa!

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...