Susanna Laine avautuu sitkeästä terveysvaivasta – joutuu lääkäriin

Juontaja Susanna Laine on kärsinyt sitkeästä sairasteluputkesta.

Kesään käännyttyä kesään monia saattavat vaivata allergiaoireet. Osa hieman epäonnekkaammista saattaa kuitenkin sairastua kesäflunssaan.

Näin on käynyt myös juontaja Susanna Laineelle, joka on tosin joutunut porskuttamaan eteenpäin oireistaan huolimatta.

Laine julkaisi sunnuntaina 7. kesäkuuta Instagramin tarinoissaan kesäisen videoklipin, jossa kävelee hiekkatiellä.

Kyse ei ole rennosta sunnuntaikävelystä, ainakaan kokonaan. Laine on nimittäin sairastanut jo toista viikkoa sitkeää flunssaa, ja on videolla matkalla hakemaan itselleen N-asetyylikysteiini-valmistetta NACia.

”Oon maannut koko päivän mutta lähdin ostamaan kaupasta NACkia kun oon saanut sata viestiä, että se toimii kurkkukipuun”, ruudulla lukee.

Ensimmäisen kerran hän kertoi flunssastaan 27. toukokuuta, jolloin kirjoitti Instagram-julkaisussaan sairastuneensa.

Tuoreimpien päivitysten perusteella sama tauti jatkuu yhä. Esimerkiksi maanantaina 8. kesäkuuta julkaisemassa Instagram-tarinassaan hän kertoo kärsivänsä kurkkukivusta.

Vidolla hän imitoi äänen lähtöä, vaikka todellisuudessa ääni onkin tallella.

”Good morning. Mun äänei ei oo mennyt mutta sattuu kurkkuun”, hän kirjoittaa.

”Seuraajat diagnosoivat angiinan. Menen kohta lääkäriin niin hänkin voi todeta sen.”

Influencer-flunssa

Siitä huolimatta, että Laine on sairastellut, on hän silti joutunut painamaan töitä.

Toukokuun puolella nainen luonnehtikin tautiaan influencer-flunssaksi, sillä sairaudesta huolimatta materiaalia oli saatava julkaistua sosiaaliseen mediaan.

”Täähän on Influencer-flunssa. Oot kipee mut silti pakko päästä päivittään feediä!” hän kirjoittaa kuvajulkaisussa.

”Jotenkin ajattelin et tulisi jotain uusia ajatuksia, kun vaan lähinnä makoilee ja on, eli sitä tärkeää humanbeing- ei humandoing aikaa. Mut ei kerta kaikkiaan mitään uusia ajatuksia ole tullut. Ja vähän mietin et päivitänkö huomenna kuvan räkäpaperista. Vai tossusta, joka pilkottaa peiton alta hassusti.”

Myös sunnuntaina 7. kesäkuuta julkaisemassaan kuvakoosteessa hän kertoo olleensa edelleen sairaana.

”Olen ollut flunssassa mutta päätin käydä käpyttelemässä välillä”, eräässä kuvassa lukee.

Lisäksi viikosta kertovassa kuvajulkaisussa on useampi otos Laineesta töissä niin radiossa kuin juontokeikoilla. Elämä ja työt eivät siis pysähdy, vaikka vointi ei olisi paras mahdollinen.

Laine ei kuitenkaan ole ainoa, joka potee kesäflunssaa. Moni seuraaja onkin kommentoinut omasta voinnistaan naisen julkaisuihin.

– Parane pian! Mulla flunssa voiton puolella, yksi kommentoija kirjoittaa.

– Itsellä kanssa 15. päivä menossa… Tsemppiä, toinen sanoo.

– Täällä kans kipeenä, kestänyt kohta 2 viikkoa. Paranemista, kolmas toteaa.

Oletko sinä säästynyt kesäflunssalta? Entä vaivaavatko allergiat? Jatketaan keskustelua Facebookissa!

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...