Tällainen on Vain elämää -sarjan uusi kuvauspaikka Raaseporissa

Vain elämää -ohjelma palaa televisioon uuden kauden ja täysin uuden kuvauspaikan merkeissä syksyllä. Nelonen on nyt julkistanut tiedon siitä, että uusi kausi on kuvattu Calliolan kokous- ja saaristohotellissa Raaseporissa.

Nelosen suosikkiohjelma Vain elämää palaa jälleen syksyllä ruutuun uuden tuotantokauden merkeissä. Nyt kanava on paljastanut, missä uusi kausi kuvataan, sillä legendaarinen Hirvensalmella sijainnut Satulinna on jäänyt historiaan ohjelman osalta.

Tiistaina julkaistussa tiedotteessa kerrotaan, että ohjelman uusin kausi on kuvattu Raaseporissa sijaitsevassa kokous- ja saaristohotelli Calliolassa.

– Calliola on tarjonnut upeat puitteet Vain elämään kuvauksille. Paikassa on vahvasti läsnä ohjelmalle ominainen luonnonläheisyys ja rauha, vastaava tuottaja Jukka Saharinen kertoo.

Raaseporin Snappertunassa sijaitsevan Calliolan verkkosivuilla kerrotaan, että hotellista löytyy 76 majoituspaikkaa sekä neljä rantasaunaa. Kokous- ja tapahtumahotelli on entinen saaristolaistila.

Calliola on Raaseporissa sijaitseva saaristohotelli.
Artistit pääsevät esiintymään täysin uudessa ympäristössä. Kuva: Nelonen / Petri Aho

LUE LISÄÄ: Vain elämää 2026: osallistujat, aikataulu ja ensiesitys

Tällainen on uusi Vain elämää -kuvauspaikka

Hotellin verkkosivuilla tilan kerrotaan pysyneen saman kalastajasuvun omistuksessa aina 1950-luvulle saakka. Varsinainen lomakylä siitä muodostui 1970-luvulla oopperalaulaja Timo Mustakallion aloitteesta. Mustakallioon viittaa myös sen nykyinen nimi, sillä oopperalaulaja käytti taiteilijanimeä ”Timo Callio”.

Vain elämää -ohjelman uusi kuvauspaikka on Calliola.
Kuva: Nelonen / Petri Aho

1980-luvulla paikka toimi SKOP pankin johdon ja henkilöstön virkistymispaikkana ja uusi aika alkoi 1990-luvun lopulla, kun se siirtyä yrittäjäperheen omistukseen, joka muutti paikan kokous- ja tapahtumahotelliksi.

Syyskuussa alkava Vain elämää -kausi on jo ohjelman 17:s. Mukana on jälleen nippu kiehtovia nimiä, jotka julkistettiin jo aiemmin keväällä. He ovat: BESS, Freeman, Heikki Salo, Ares, Nelli Matula, Benjamin, Jippu ja Timo Kotipelto.

Tähtiartistien lisäksi mukana nähdään myös erikoisvieraina Nylon Beat, Lordi ja Samuli Putro.

Ohjelman aiemmat kaudet kuvattiin idyllisessä Satulinnan miljöössä Hirvensalmella. Marraskuussa 2025 saatiin kuitenkin yllättävä tieto, kun ohjelmassa kerrottiin, että sarja jättää hyvästit tutulle kuvauspaikalle.

Kaikki ohjelman aiemmat tuotantokaudet kahta lukuun ottamatta oli kuvattu samaisessa kartanossa. Poikkeuksena ovat 2017 ja 2018 kuvatut kaudet, jotka kuvattiin Espanjassa Mondan linnassa.

LUE LISÄÄ:

 

Lue lisää aiheesta...