Erika Vikmanin ja Lordin Euroviisujen väliaikashow on vakuuttanut eurooppalaisen yleisön lisäksi myös muun kansainvälisen yleisön.
Viikonloppuna kisattujen Euroviisujen kattauksessa nähtiin useita suomalaisesiintyjiä, kun kisaajaduo Pete Parkkosen ja Linda Lampeniuksen lisäksi lavalle astelivat Lordi ja Erika Vikman.
Vikman ja Lordi esiintyivät nimittäin väliaikanumerossa, joka on kerännyt huomiota ja ylistystä nyt myös muuallakin, kuin Suomessa.
Väliaikaloistoa Suomelta
Väliaikashow’ssa joukko aikaisempien vuosien esiintyjiä lauloi menneiden vuosien viisukappaleita potpurin muodossa.
Esityksen räväytti käyntiin kukas muukaan kuin Erika Vikman, joka aloitti laulukoosteen Irlannin vuoden 1970 viisukappaleella All Kinds of Everything.
Tämän jälkeen tunnelma vaihtuu, ja mukaan hyppää myös Lordi. Yhdessä suomalaisjoukko esitti Käärijän Cha Cha Chan sekä Kroatian Baby Lasagnan Rim Tim Tagi Dim -biisit.
Lavalle jäänyt Lordi veti vielä ennen muiden maiden laulajia Luxembourgin vuoden -80 ja Iso-Britannian vuoden -76 kappaleet Papa Pingouin ja Save Your Kisses for Me.
Vielä lopussa Vikman palasi lavalle esittämään Abban ikonisen euroviisukappaleen Waterloon kertosäkeistön.

Niin Vikmanille kuin Lordille on satanut kiitosta ja kehuja, esityksestä. Muun muassa Euroviisujen YouTube -videon kommenttikentässä ylistetään potpurin suomalaisedustusta.
– Lordin Save Your Kisses for Me veti minulta jalat alta, eräs kirjoittaa.
– Paras osuus oli, kun Lordi ja Erika Vikman lauloivat Cha Cha Chan ja Rim Tim Tagi Dimin, toinen sanoo.
– Euroviisujen oikea voittaja on Lordi laulamassa Papa Pingoingia, kolmas vitsailee
– Erika lauloi kauniisti, neljäs lisää.
Osa jopa toivoo, että kaksikko – tai ainakin Lordi – äänittäisi vedoistaan kokonaisia kappaleita.
Myös brittiläinen BBC ylistää suomalaisesiintyjiä TikTok -videollaan, jossa Lordia ja Erika Vikmania luonnehditaan ”unelmaduoksi”.
Myös tämä klippi on kerännyt kehuja Euroviisujen fanikunnalta.
– Niin eeppistä, hyvä Lordi ja Erika! eräs kirjoittaa.
– Hemmetin nerokasta! toinen sanoo.
Esiintyjiä läpi vuosien
Väliaikashow’ssa ei suinkaan nähty vain suomalaista kykyä.
Mukana olivat lisäksi myös muun muassa vuoden Euroviisut 2004 voittanut Ruslana, Ukrainan vuoden 2007 edustaja Verka sekä vuoden 2009 Euroviisujen voittaja, Norjan edustaja Alexander Ryback.
Myös näiden esiintyjien näkeminen lavalla riemastutti kansainvälistä yleisöä.
– Ruslana laulamassa Euphoriaa ei ollut asia, jota odotin kuulevani. Hän on edelleen loistava, hän voisi olla mukana voittokisassa joka vuosi, eräs sanoo.
– Lordin ja Verkan näkeminen lavalla lämmitti sydäntäni ja sai minut hyppimään kuin pieni lapsi! toinen luonnehtii.
– Tämä on se, mistä Euroviisuissa todella on kyse, kolmas summaa väliaikaesityksestä.
Voit katsoa väliaikashow’n alta tai tästä linkistä.
Mitä mieltä sinä olet tästä? Mikä oli väliaikashow’n paras osuus? Kerro siitä meille Facebookissa!
LUE MYÖS:
- Lordilta karu paljastus: näin suosio romahti heti viisuvoiton jälkeen
- Yle: Erika Vikmanilta raju tilitys Euroviisuista: ”Olin ihan haamu”