Vauvaonnea! Ensitreffit alttarilla -Tuula sai esikoisensa

Ensitreffit alttarilla 8. kaudella nähty Tuula Salonen on kertonut iloisista uutisista Instagramissaan.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman myötä tunnetuksi tullut Tuula Salonen on päässyt viettämään joitakin elämänsä ikimuistoisimpia päiviä, eikä suotta – nainen sai vastikään esikoislapsensa.

Tuore äiti kertoi ilouutisesta Instagramissaan 29. huhtikuuta yhdessä aviomiehensä Matti Salosen kanssa.

Kaksikko jakoi yhdessä kuvapäivityksen, jossa on otoksia niin pienokaisesta kuin perheen ensimmäisestä kotimatkasta sairaalan käytävillä.

Pieni tyttö on kuvissa puettu vaaleaan rusetilla koristeltuun myssyyn ja hanskoihin, ja häntä ympäröi teddy-kankainen makuupussi.

”Viikko sitten maailmasta tuli kauniimpi. 7 päivää sinua, 7 päivää rakkautta, ihmettelyä ja onnellisuutta”, Saloset kirjoittavat kuvatekstissä.

”Kotona ollaan ehditty kaikessa rauhassa totuttelemaan uuteen arkeen ja hän on aivan valloittava pieni aarre.”

Jos upotus ei näy, voit katsoa kuvat tästä.

Valtavasti onnitteluja

Suloiset vauvakuvat ovat keränneet valtavan määrän onnitteluja. Positiivisia viestejä tytön syntymästä ovat jättäneet niin Salosten läheiset kuin muutkin seuraajat.

”Paljon onnea koko perheelle, ihana uutinen”, eräs kommentoija kirjoittaa.

”Ihanaa! Onnea pienestä”, toinen sanoo.

”Oi! Paljon rakkautta ja terveyttä koko perheelle”, kolmas toivottaa.

Tuula kertoi vauvauutisesta ensimmäistä kertaa marraskuussa 2025 niin ikään Instagramissaan.

Jo tuolloin nainen kertoi vauvan odotetun ajan olevan toukokuussa ja jatkoi sittemmin aktiivista päivittelyä raskausajastaan.

Joulukuussa pian raskausuutisen jälkeen Tuula ja Matti kertoivat myös menneensä naimisiin, joskin aikoisivat pitää juhlat vasta myöhemmin.

”Rakas aviomieheni. Sanoimme 11.12 toisillemme tahdon. Ihan vain kaksin. Tanssitaan kesällä sit isommin”, Tuula kirjoitti tuolloin.

Tuula oli aikaisemmin avioliitossa Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa vuonna 2021 tavanneensa Miikka -nimisen miehen kanssa.

Kaksikko päätyi kuitenkin eroon kauden päättyessä.

Paljon onnea Tuulalle ja Matille perheenlisäyksestä! Mitä sinä ajattelet tästä? Kerro siitä meille Facebookissa!

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...