The Voice of Finlandin 15. kauden finaalijakso on herättänyt kohua mediassa. Etenkin yksi asia pännii voittajassa.
Perjantaina 24. huhtikuuta moni suomalainen jännitti televisioruutujen äärellä, kun tuorein The Voice of Finland kausi huipentui finaalijaksoon.
15. juhlakauden finaalissa nähtiin neljä tasokasta esiintyjää, joista lopulta voiton vei Elastisen tiimissä kisannut räppäri Jose Carlos.
Vaikka voitto oli Carlosille ja hänen faneilleen suuri onnen juhla, ei voittaja kaikkia miellyttänyt ja mies sai paljon kritiikkiä niskoilleen heti finaalin jälkeen.
Väärä voittaja
Muun muassa Newsnerin lukijat kertoivat Facebookissa voiton menneen niin sanotusti ”väärään osoitteeseen”.
Eritoten se, että Jose Carlos on räppäri eikä laulaja – joita The Voicessa on perinteisesti totuttu näkemään – kismitti monia.
”Eikö Voice ole laulukilpailu? Rap battlet on erikseen, näin ainakin kuvittelin”, eräs kommentoija tuumaa.
”Vähän outoa touhua, ei tarvitse olla hyvä laulaja, kun puhumallakin voi voittaa”, toinen miettii.

Osa jopa haluaisi, että räppäreille järjestettäisiin kokonaan oma kilpailunsa.
”Räppäreille pitäisi järjestää omat kisat. Meni totaalisesti maku koko kisasta. Loistavia laulajia pudotettiin kisasta pitkin matkaa”, eräs kommentoija kirjoittaa.
Myös tasokkaiden laulajien tiputtaminen kisasta ennen finaalia on saanut paljon kritiikkiä katsojilta.
Osa ei pitänyt finalisteista lainkaan vaan koki, että parhaat kisaajat joutuivat ulos ohjelmasta ennen aikojaan.
”Varsinaiset laulajat eivät tässä Voicessa päässeet näkyviin ollenkaan. Toivottavasti tuomareista ainakin kolme vaihdetaan, eiköhän heidän kaudet ole nyt nähty!” yksi katsoja sanoo.
”Kyllä on mennyt alas tämä kisa. Parhaat äänestettiin pois jo aiemmin”, toinen toteaa.
Suosikki selvä
Sen lisäksi, että katsojat kritisoivat kovasti Carlosia, on myös heidän suosikkinsa selvä.
Räppärin ohella finaalissa kuultiin myös Sannin tiimin Saw Shane, Arttu Wiskarin tiimin Arthur Rinne sekä Jenni Vartiaisen tiimin Kreetta Sihvola – joista viimeinen oli Newsnerin lukijoiden ylivoimainen suosikki.
”Kreetan esitys ja laulutaito oli aivan maailmanluokka, olin aivan hurmiossa. Luulin tämän olevan laulukilpailu eikä mikään talkshow”, yksi katsoja toteaa.
”Laulukilpailun paras oli Kreetta. Paras runoilija voitti”, toinen aprikoi.
”Kreetta oli ehdottomasti paras, räppääminen ei ole laulamista. Kreetasta tulemme kuulemaan vielä”, kolmas sanoo.
Myös Arthur Rinne sai joitakin kannatuksen osoituksia lukijoilta, jotka ajattelivat hänen olleen ”virkistävä” ja ”valovoimainen” esiintyjä.

Kannatusta myös Carlosille
Vaikka voittanut räppäri onkin saanut rankaa palautetta, on hänellä myös kannattajansa. Moni katsoja kokee hänen olevan nykyaikainen ja erilainen verrattuna muihin tämän päivän suosittuihin artisteihin.
”Oikein meni. En yleensä räpistä juuri pidä, mutta Jose on taitava ja osaa myös laulaa. Nuoria naislaulajia on kymmenittäin. Kaikki kuulostaa samalta, laulavat myös samantyyppisiä lauluja. Ei kiitos”, yksi kommentoija luonnehtii.
”Aivan loistavat vedot! Hyvä, että kerrankin voitti joku, joka voi oikeasti menestyä. Iskelmä- ja tangolaulajien aika on ohi”, toinen toteaa.
Siitä huolimatta, että Carlos sai kritiikkiä laulun puutteesta, pitivät jotkut katsojat häntä silti monipuolisena ja viihdyttävänä esiintyjänä.
”Monipuoliset vedot, täydelliset tunnelmat molemmissa! Eka veto oli kova, upea koreografia! Esiintyjäkin ihan symppis!” yksi fani kirjoittaa.
”Erittäin tasokas esitys, hyvä Jose!” toinen sanoo.
Osa katsojista myös muistuttaa, että finaalissa kansalaisilla oli myös mahdollisuus vaikuttaa kilpailun lopputulokseen.
The Voice of Finlandin semi-finaalivaiheessa ääniä antavat niin valmentajat kuin katsojat. Finaalissa sen sijaan äänivalta on yksinomaan katsojilla, eivätkä valmentajat vaikuta finaalin tulokseen.
”Kansahan tämän äänesti niin, että turha enää valittaa” yksi kommentoija sanoo.
”No koitetaan nyt kestää. Voittonsa ansaitsi. Jos joku on eri mieltä niin pitää vaan sopeutua siihen et kaikki ei mene kuten itse haluaisi”, toinen muistuttelee.
”Kansa on puhunut ja pulinat pois! Onnittelut voittajalle!” kolmas summaa.
Mitä sinä ajattelet tästä? Pitäisikö finaalissa olla jokin toisenlainen tapa valita voittaja? Kerro ajatuksistasi meille Facebookissa!
LUE MYÖS:
- Saw Shanen The Voice of Finland veto jakoi katsojat: tylyä kritiikkiä
- The Voice of Finland-semifinaali kuohuttaa – katsojat tyrmistyivät