Seiska: Markku Saukolta rehelliset sanat väleistä Palsanmäkiin

Markku Saukko on tullut suomalaisille tutuksi televisiosta huutokauppakeisarin apumiehenä. Nyt Saukko kertoo, miten hän päätyi mukaan ohjelmaan ja millaiset välit hänellä oikeasti on Aki ja Heli Palsanmäen kanssa.

Suomen huutokauppakeisari -ohjelmasta tuttu Markku Saukko, 56, on valloittanut suomalaisten sydämet osaavana nikkarina, joka korjaa ja tuunailee erilaisia esineitä huutokauppaa varten.

”Apumies-Markku” kertoo nyt Seiskan haastattelussa, kuinka hän alun perin päätyi mukaan ohjelmaan. Tilanteessa oli mukana sattumaa, sillä Markku oli tuntenut Aki Palsanmäen jo hyvän aikaa ennen ohjelman alkamista.

Kun alkavaan tv-sarjaan tarvittiin remonttimiestä, päätti Aki kysyä ystäväänsä tehtävään ja tämä suostui mukisematta.

– Huutokaupassa on tullut pyörittyä siitä asti, kun olen Äänekoskelle muuttanut. Ensin Akin isän pitämässä huutokaupassa ja nyt myöhemmin Akin pyörittämässä huutokaupassa, Saukko kertoo lehdelle.

Ohjelmassa nähdyt lämpimät välit eivät kolmikon välillä eivät ole myöskään pelkkää kulissia. Saukko kertoo kolmikon viettävän aikaa yhdessä myös vapaa-ajalla – menoista riippuen.

Vuodet televisiossa ja huutokaupan kiireet eivät ole muuttaneet tilannetta.

– Ollaan ystäviä edelleen, Saukko toteaa.

Televisiosta tuttu ”apumies” asustaa edelleen Äänekoskella yhdessä Anne-vaimonsa kanssa. Saukko on jakanut Instagram-tilillään väläyksiä pariskunnan elämästä kulissien takana.

Joulukuussa hän julkaisi otoksen pariskunnan kotoa, joka kiinnitti monien huomion. Lokakuussa 2025 puolestaan hän jakoi harvinaisen yhteiskuvan itsestään vaimonsa kanssa.

Markku rakastui huutokaupassa

Apu-lehden haastattelussa vuonna 2017 Markku kertoi tavanneensa Anne-vaimonsa alun perin huutokaupassa, jonne hän oli lähtenyt Palsanmäkien kanssa kioskimyyjäksi. Molemmat olivat ensikohtaamisella tahoillaan vielä naimisissa, mutta salamat kipinöivät nopeasti.

– Olimme molemmat tahoillamme naimisissa. Mutta jotenkin se Anne kolahti. Oli niin söpöä, kun makkarat, pullat, mehut, ja hinnat menivät ihan sekaisin. Ruvettiin puhumaan ja tutustuttiin paremmin. Vaikka huutokaupassa rakastuttiinkin, niin ei tämä mikään läpihuutojuttu ole, Saukko kuvaili suhteen alkua.

Kuvausten ulkopuolella Saukot ovat vuosien varrella nauttineet Palsanmäkien tavoin myös Espanjan auringon alla lomailusta. Vuonna 2024 Markku virkkoi Fuengirola.fi -lehdelle pohtineensa jopa muuttoa Espanjaan talveksi.

– Täällä Fuengirolassa kaikki toimii, elämänmeno on rentoa, suomella pärjää, palveluja piisaa ja ennen kaikkea täällä on lämmintä ja valoisaa, Saukko kuvaili tuolloin ihastustaan Espanjaan, jossa pariskunta on viettänyt talvia jo useamman kerran loman merkeissä.

– Olemme Annen kanssa aprikoineet, jotta täällä voisi talvehtia aina muutaman kuukauden ajan. Oman kodin ostoa emme vielä ole ajatelleet, mutta talvituristina varmasti viihtyisimme, hän pohti.

LUE MYÖS: