IS: Joel Harkimo ei Atlantilla tiennyt, että kotona odottaisi avioero

Raskaita aikoja viime vuoden aikana läpi käynyt Joel Harkimo avautuu nyt avioeroonsa johtaneesta tilanteesta harvinaislaatuisella tavalla IS:n haastattelussa.

Yrittäjä ja purjehtija Joel Harkimo kävi vuoden 2025 aikana läpi todella vaikeita ja raskaita vaiheita elämässään. Harkimo ja Janni Hussi ilmoittivat avioerostaan kesällä ja vain muutamaa päivää erouutisen jälkeen hänen serkkunsa, Oliver Harkimo, kuoli.

Nyt Ilta-Sanomien haastattelussa Harkimo on avannut eroon johtanutta tilannetta karulla tavalla. Harkimo oli keväällä 2025 suorittanut pitkän projektin purjehtimalla Atlantin yli, mutta palattuaan mullistavalta matkalta hänen avioliittonsa tuli päätökseen.

– En tiennyt purjehdukselta saapuessani, että avioliitto olisi päättymässä. Silloin kaikki oli oikein hyvin, Harkimo kuvailee tilannetta IS:lle.

Harkimon purjehdus kesti 36 päivää ja matkaa taittui noin 4400 meripenikulman verran, joka vastaa noin 8000 kilometriä. Yksin Atlantilla ollessaan hän kertoo ajatelleensa kaiken olleen hyvin, mutta saman kesän aikana liitto lopulta romahti.

Joel Harkimolta uutta tietoa avioerosta

Heinäkuussa 2025 Hussi ja Harkimo jakoivat yhdessä tiedon siitä, että pariskunta hakee avioeroa. Spekulaatiot ja huhut parin mahdollisesta erosta ja liiton rakoilusta olivat kuitenkin alkaneet jo aiemmin saman kevään aikana.

IS:n haastattelussa Harkimo myöntääkin nyt, että molempien osapuolten toistuvat matkat rasittivat suhdetta. Harkimon purjehtiessa Hussi kiersi kartturina rallikilpailuissa.

Harkimo kuitenkin painottaa, ettei reissaaminen ollut lopulta eron syy, vaan pariskunta oli aina tukenut toisiaan.

Kertoessaan eropäätöksestä heinäkuussa 2025 ex-pari kuvaili tilannetta eroon johtaneita syitä avoimesti painottaen kutienkin, ettei siihen liity draamaa tai kolmansia osapuolia.

– Me ollaan tämän kevään aikana tultu useiden keskusteluiden jälkeen siihen lopputulokseen, että meidän tulevaisuuden visiot eivät lopulta kohtaa.

Hussin ja Harkimon avioero astui virallisesti voimaan 14. lokakuuta 2025. He ehtivät olla naimisissa kaksi vuotta.

Puhunut avoimesti jaksamisesta vaikeuksien jälkeen

Harkimo on puhunut jaksamisestaan sekä raskaista vaiheista elämässään hyvin avoimesti sosiaalisessa mediassa viimeisen vuoden aikana. Lokakuussa 2025 hän jakoi jo toiveikkaan viestin kertoen tuntevansa pitkästä aikaa kaiken tapahtuneen jälkeen voivansa paremmin.

– Kaiken tapahtuneen jälkeen mulla rupee taas olemaan hyvä olo… Oon optimistinen ja iloinen tulevaisuudesta. Mulla on niin paljon asioita, joista olla onnellinen: Mun perhe, ystävät, huikee duuni ja kiva koti, hän kirjoitti tuolloin.

Maaliskuussa 2026 hän puolestaan kertoi löytäneensä vaikeuksien ja surun keskellä lohtua elämäänsä itselleen tärkeästä elokuvasta. Kyse oli Taru Sormusten Herrasta -elokuvassa esitetystä repliikistä, joka käsitteli vaikeiden aikojen selättämistä.

Toivon, ettei mitään tästä olisi koskaan tapahtunut, Frodo lausuu elokuvassa ja viisas velho Gandalf vastaa:

Niin tekevät kaikki, jotka ovat kokeneet tällaisia aikoja, mutta se ei ole heidän päätettävissään. Ainoa asia, jonka voimme päättää on se, mitä me teemme meille annetulla ajalla.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...