Poika, 12, menehtyi kolarissa – poliisi epäilee kiihdytyskisoja

12-vuotias nuori menehtyi kolarissa sen jälkeen, kun hänen setänsä menetti hallinnan autosta.

Kuluvan viikon tiistaina 17. maaliskuuta Riveran perhe sai karmivia uutisia – heidän 12-vuotias poikansa oli menehtynyt auto-onnettomuudessa. Kolari sattui San Antonion kaupungissa, Texasissa noin kello 18.30 paikallista aikaa.

Hälytyskeskus sai ilmoituksen kolarista, jossa kaksi ajoneuvoa törmäsi toisiinsa. Silminnäkijöiden mukaan kaksi autoa – yksi henkilöauto ja yksi lava-auto – olisivat kisanneet ”kiihdytyskilpailua” ajoradalla, kun henkilöauto suistui ja kolaroi kolmannen auton kanssa.

Peoplen mukaan henkilöautoa ajoi 20-vuotias kuski, jonka kyydissä menehtynyt 12-vuotias lapsi oli. Kuski ja toisessa kolariautossa ollut 60-vuotias kuljettaja kuljetettiin onnettomuuspaikalta läheiseen sairaalaan.

12-vuotias – joka myöhemmin tunnistettiin Jonathan Riveraksi – ei kuitenkaan selvinnyt ja hänet todettiin kuolleeksi onnettomuuspaikalla.

Tutkinta kesken

Poliisi epäilee turman aiheutuneen silminnäkijäkertomuksien mukaisesti laittomasta kiihdytyskilpailusta yleisellä ajoradalla.

Toinen epäiltyyn kiihdytyskilpailuun osallistunut kuski autoineen pakeni onnettomuuspaikalta ennen ensiavun ja poliisien saapumista paikalle.

Poliisi kertoo tutkinnan olevan yhä käynnissä, joskaan pidätyksiä tapauksesta ei ole vielä tehty. Paikallinen turvallisuusvaltuutettu Sukh Kaur kertoo paikallismedia WOAI:lle, että työtä katukisailun vaarojen tiedottamisesta täytyy tehdä lisää.

”Tulevaisuudessa on tehtävä töitä sen eteen, että tietoa katuajokilpailujen vaarallisuudesta saadaan levitettyä,” hän sanoo.

Lepää rauhassa Jonathan, ja paljon voimia perheelle suureen suruun.

Mitä sinä ajattelet tästä? Oletko koskaan itse nähnyt ajoteillä huolestuttavia kiihdytyskilpailuja? Kerro siitä meille Facebookissa.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...