Suomi on jälleen maailman onnellisin maa, mutta olemme unohtaneet miksi. Joskus on hyvä katsoa kauempaa nähdäkseen lähelle.
Tämä artikkeli on mielipidekirjoitus. Kaikki siinä esitetyt mielipiteet ja kokemukset ovat kirjoittajan omia.
Suomi on jälleen valittu maailman onnellisuusmittauksessa maailman onnellisimmaksi maaksi. Mittausten mukaan suomalaiset antoivat asteikolla 1–10 omalle elämänlaadulleen keskimäärin 7,8 pistettä.
Jo vuodesta 2018 maassamme ja ulkomailla on ihmetelty samaa asiaa: miten pimeässä ja kylmässä Suomessa voidaan olla niin onnellisia?
Samaan aikaan moni kotimaan asukas myös pohtii, pitääkö onnellisuus todella paikkansa. Onhan meilläkin paljon ongelmia, epäoikeudenmukaisuutta ja ihmisiä, jotka putoavat yhteiskunnan ulkopuolelle. Miten voidaan siis väittää, että meillä menee kaikista parhaiten?
Joskus on kuitenkin mentävä kauas nähdäkseen lähelle.
Perspektiiviä kaukomaista
Matkustin vuosi sitten Kaakkois-Aasiaan, jossa vietin yhteensä kolme kuukautta. Tapasin vieraanvaraisia vietnamilaisia, perhekeskeisiä filippiiniläisiä ja kulttuuristaan ylpeitä khmerejä Kambodzhassa.
Euroilla pääsee näiden ihmisten kotimaissa pitkälle. Länsimaalaisena budjettimatkailijana saattaa ajatella, että jos jossain ihmisten pitäisi olla onnellisia, niin se on Kaakkois-Aasiassa. Ruoka on hyvää, sää mitä mahtavin ja eurooppalaiselle työssä käyvälle henkilölle hauskanpito ei maksa juuri mitään.
Tätä mielikuvaa viljellään myös esimerkiksi sillä, että Thaimaata kutsutaan usein lempinimellä ”land of smiles” – hymyjen maa. On totta että, thaikulttuuri – kuten monet muutkin alueen maista – pohjautuu yhteisöllisyyteen ja pienistä asioista iloitsemiseen. Tästä huolimatta maiden asukkaiden tyytyväisyys omaan elämäänsä ei ole läheskään yhtä korkealla kuin meillä Suomessa.
Esimerkiksi hymyjen maa on uusimmassa onnellisuusmittauksessa sijalla 52 kun taas Kambodzha putoaa jo sijalle 121.
En nosta sijoituksia esille siksi, että väittäisin maissa asuvien ihmisten olevan lähtökohtaisesti onnettomampia tai näiden paikkojen olevan itsessään huonompia kuin Suomen. Itse pidän kovasti Kaakkois-Aasiasta ja olen kohdannut siellä kenties sydämellisimpiä ja anteliaampia ihmisiä kuin missään muualla.
Nostan tämän esimerkin esille siksi, että huomasin matkallani ottaneeni monia Suomessa valtavan hyvin olevia asioita melkein itsestäänselvyytenä.
Turva, terveys ja varallisuus
Hyvänä esimerkkinä on kokemukseni siitä, minkälaista terveydenhuoltoa paikalliset ihmiset saavat muualla maailmassa. Kärsin matkallani rankan suolistotulehduksen, jonka vuoksi jouduin Vietnamissa pikkukaupungin terveysasemalle. Suomen puitteisiin tottuneena oli shokeeraavaa nähdä, kuinka terveysaseman sisäpihalla hyppeli rottia ja sairaalasängyn lakanoissa oli kuolleita torakoita.
Tiedän, että Vietnamissa – kuten muuallakin Kaakkois-Aasiassa – on myös paikkoja, joissa sairaalat ovat puhtaita ja tasokkaita. On kuitenkin mielenkiintoista havainnoida, minkälaista tuossa paikallisessa terveyskeskuksessa oli olla. Ainoana ulkomaalaisena potilaana sain kenties pienen vilauksen siihen, minkälainen tavallisen vietnamilaisen asukkaan kokemus terveydenhuollosta saattaa olla.
Toinen räikeä kokemus oli aikani Filippiinien pääkaupungissa Manilassa, jossa näin ensimmäistä kertaa ihka aitoja slummeja. Oli hullua, kuinka vain kymmenen minuutin ajomatkan päästä slummeista sijaitsi esimerkiksi Aasian suurin kauppakeskus, luksusasuntoja ja ravintoloita.
Maassa puolet asukkaista elää köyhyysrajan alapuolella ja samaan aikaan rikkain prosentti väestöstä ansaitsee 17 prosenttia kansan tuloista. Thaimaassa ero on vieläkin suurempi. Vaikka myös Suomessa ero rikkaimpien ja köyhimpien asukkaiden välillä on kasvanut, ei ero ole yhtä räikeä kuin esimerkiksi Filipiineillä.
Näiden lisäksi huomasin myös eroja turvallisuudessa. Sen ohella, että alueella on jatkuva uhka luonnon katastrofeille etenkin ilmaston muuttuessa, kokevat paikalliset myös turvattomuutta muilla tavoilla.
Esimerkiksi poliittisen järjestelmän korruptio ja vähemmistöryhmien syrjintä herättävät paikallisissa pelkoa – kaikilla ei ole tilaa olla omia itsejään. Rikollisuutta sen sijaan on melko vähän maasta riippuen. Toisaalta vankeustuomiot ja vankiloiden olosuhteet ovat erittäin rankkoja ja jopa epäinhimillisiä.
Maailmalla tapahtuu siis paljon asioita, jotka eivät tulisi kuuloonkaan meillä Suomessa.
Uskaltakaa olla onnellisia
Palattuani takaisin kotisuomeen tunsin oloni monella tapaa kiitolliseksi. Olin kiitollinen kokemuksista ja asioista, joita sain matkallani nähdä ja tehdä. Toisaalta olin myös äärimmäisen kiitollinen asioista täällä Suomessa, joita saatoin aikaisemmin pitää itsestään selvinä.
Myöhään illalla huhtikuisena yönä pääsin käymään ympäri vuorokauden avoinna olevassa kaupassa, hanasta tuli puhdasta vettä (josta ei saa suolistobakteeria) ja kotimatkallani sain katsella auton pelkääjänpaikalta kaunista metsämaisemaa.
Palatessani arkeen huomasin ilahtuvani hyvästä bussiliikenteestä, puhtaasta ilmasta ja jopa terveyskeskuksessa käymisestä – asiasta, joka saattaa monesta olla hidasta ja hankalaa.
Tutkijoiden mukaan suomalaisten onnellisuuden takana ovat juurikin nämä arjen pilarit, joita huomasin arvostavani matkani jälkeen erityisen paljon. Turvallisuus, sosiaali- ja terveydenhuolto, vapaus, matala korruptio ja maltilliset varallisuuserot pidättelevät meitä suomalaisia vuosi toisensa jälkeen maailman onnellisimman maan paikalla.
Vaikka maassamme on myös paljon työstettävää, on tällä valtavasti hienoja ja iloitsemisen arvoisia asioita. Oli kyse sitten luonnosta, koulutuksesta tai vaikka kulttuuriperinnöstä, Suomi on täynnä upeutta ja onnen aiheita.
Olemme tottuneet olemaan perustyytyväisiä elämäämme, mikä osittain selittää myös onnellisuusraportin tulosta. Nyt kannustaisin kaikkia kuitenkin uskaltamaan olemaan tyytyväisyyden ohella myös onnellisia. Onnellisia pienistä arkisista asioista mutta myös onnellisia siitä, että jokapäiväinen elämämme on isossa mittakaavassa varsin mutkatonta.
Mitä sinä ajattelet suomalaisten onnellisuudesta ja siitä, että Suomi on jälleen maailman onnellisin maa? Koetko itse elämäsi onnelliseksi?
Kerro ajatuksistasi meille Facebookissa!
LUE MYÖS:
- Suomi on jälleen maailman onnellisin maa – presidentti Stubb listaa 3 pointtia
- Mielipide: Muumi-lukumaraton on lohtu, jota kansamme kaipasi
- Mielipide: Ole läsnä, älä puhelimen kameran takana