Miesten deittailuvalmnetajana tunnettu Miiska Van Renterghem sai raivokohtauksen The Summit Suomessa.
Näyttelijä Jasper Pääkkösen juontama seikkailuohjelma The Summit Suomi on pärähtänyt käyntiin toden teolla, kun ensimmäisten kahden jakson aikana retkikunta on kohdannut haasteita aina vaativasta maastosta leirin tulvimiseen.
Yksi asia, joka on haastanut kilpailijoita muutenkin ovat ihmisten toisiinsa sopimattomat luonteet.
Tuoreen kauden kolmannessa jaksossa yksi kisaajista Miiska Van Renterghem joutuu paineen keskelle ja tunteet purkautuvat voimakkaalla tavalla.
Juttu sisältää juonenpaljastuksia The Summit Suomen 2. kauden kolmannesta jaksosta.
Petetty luottamus?
Miesten deittailuvalmentajaksi itseään kutsuvan Miiskan, 30, hermot joutuvat heti jakson alussa koetukselle, kun hän on vaarassa pudota pelistä.
Kilpailijoiden tulee kiivetä ylös vesiputousta yksi kerrallaan ja kutsua radiopuhelimella sen jälkeen seuraava henkilö kiipeämään. Se, kuka jää viimeiseksi tai epäonnistuu tehtävässä, joutuu jättämään leikin kesken.
Kun suurin osa kisaajista on päässyt vesiputouksen huipulle, kyyhöttää Miiska yhä sen juurella. Jäljellä on enää kolme osallistujaa, joten paineet siitä, tuleeko mies tippumaan käyvät kuumina.
Hänen onnekseen yksi osallistujista Marita El Idrysy, 57, kuitenkin loukkaa polvensa kesken kiipeilyä ja keskeyttää siten kisan. Vaikka retkikunnan rahapotti ottaa näin ollen iskun, pääsee Miiska jatkamaan kilpailua.
Draama ei kuitenkaan lopu tähän, sillä Miiska kokee tullensa kohdelluksi väärin. Hän luotti toisen osallistujan, Jacky Mutashar, 25, kutsuvan hänet kiipeämään putousta heti jälkeensä. Jacky valitsi kuitenkin toisen osallistujan, Venla Hirvosen, 29.
Tämä jos jokin sai Miiskan tunteet pintaan.
– Mua vähän nolotti olla häntäpäässä. Olin juuri sanonut, että mulla on itsevarma olo. Sain pienen nöyryytyksen – näpäytyksen – ja luulin hetken, että putoan, yleisesti leveilevällä itsetunnolla esiintyvä Miiska kuvailee.
– Olin pettynyt, etten ollut kenenkään lemppari tyyppi, se oli yllätys.
Mies kuitenkin perustelee itselleen, että muut todennäköisesti haluaisivat hänen putoavan, sillä kokevat hänen vahvuutensa enemmän uhkana kuin etuna itselleen.
– Jengi ymmärtää, että mä oon uhka. Monille se olisi todella käytännöllistä, että mä putoaisin pois koska mä olen eläin.
Hallaa yhteishengelle
Myös Jacky kamppaili tunteidensa kanssa ja epäröi huipulla valintojaan.
– Bondasimme hyvin Miiskan kanssa, mutta nyt tuli fiilis, että puukotinkohan häntä selkään, kun en valinnut häntä, Jacky arvioi tietämättään, että joutuisi pian miehen piinapenkkiin.
Kireä tunnelma leviää koko leiriin ja myös Jackyn valitsema Venla aistii Miiskan vihan.
– Se oli jäätävää olla tuolla [tauolla]. Miiska ei ole katsonut mua päin, katsonut Jackya silmiin. Se on ihan v**tun vihainen, Venla sanoo ja toivoo, että Miiska äänestettäisiin pian pois pelistä.

Pian Jacky joutuu myös Miiskan hiillostuksen kohteeksi, kun kaksikko jättäytyy retkikunnan häntäpäähän keskustelemaan kahden kesken.
– Miten sä luulet, että luottamus rakentuu? Luuletko, että mä luotan suhun ton jälkeen? Miiska kysyy Jackylta.
Kuitenkin kyse oli väärinkäsityksestä, jossa Jackylla ja Miiskalla oli eri idea siitä, mitä he olivat toisilleen luvanneet.
Kun tilanne on keskusteltu läpi, kaksikko jatkaa matkaa ristiriitaisissa mutta ruhallisemmissa tunnelmissa.
Miiskan tunnepurkaukset eivät kuitenkaan ole vielä ohitse.
Testosteronia ja raivoa
Retkikunnan lähestyessä uutta check pointtia eli tauko- ja äänestyspaikkaa, tapahtuu kuitenkin uusi yllätys. Helikopteri lentää seurueen yli ja pudottaa maastoon repun. Repun sisällä on sen löytänyttä kilpailijaa hyödyttävä kirje.
Miiska ja kaksi muuta kilpaijaa lähtevät juoksemaan kohti reppua. Lopulta Miiska kuitenkin ehtii repulle ensimmäisenä, nappaa sen käsiinsä ja paiskaa sen maahan voiton merkiksi.
Tämä ahdistaa muita kilpailijoita, etenkin heitä, jotka tahtoisivat äänestää miehen pois kisasta. Lopulta repusta paljastuu etu, jolla Miiska saa valita ketkä kaksi henkilöä eivät saa äänestää seuraavassa pudotuksessa.
Mies päättää jakaa tiedon myös muille, joskin patoaa sisällän paljon vihan tunnetta. Myös se, että muut kannustivat juoksukisaan osallistunutta toista kisaajaa, loukkasi Miiskaa.
– Huudatte ”hyvä Tuomo, hyvä Tuomo” mutta sitten kun mä tulen takaisin niin on ihan v**tun hiljaista. Tulee sellainen ”no haistakaa v**ttu” fiilis, Miiska sanoo lujasti.
– Mua turhauttaa tää peli v**tu, ja mä en jaksa tehdä mitään kuppikuntia, mä en jaksa juoruilla mua ottaa se v**tu päähän.
Kun muut osallistujat huomauttavat, että kyse on lopulta kilpailusta, ei selitys kelpaa miehelle, ja hän käskee muiden olla hiljaa hänen puhuessaan.
Pian mies kuitenkin leppyy ja vakuuttaa, ettei huutaminen ollut mitään henkilökohtaista.
– Mulla oli nurkkaan ajettu olo, lähti vähän testosteronit paukkumaan, Miiska lopulta toteaa.
Ryhmähengelle miehen temperamentti ei kuitenkaan vaikuta tekevän hyvää. Miiskan aikaisemmat purkaukset ovat asettaneet hänet retkikunnan usean jäsenen silmissä huonoon valoon.
Se, altistuuko Miiska vai kenties joku muu pudotusuhan alle seuraavalla checkpointilla selviää ensi viikon jaksossa.
Voit katsoa itse 3. jakson koko tapahtumien kulun Mtv3:lla ja Katsomo -suoratoistopalvelusta 18. maaliskuuta kello 20.00.
Mitä mieltä sinä olet The Summit Suomen 2. kaudesta tähän mennessä? Entä mitä ajattelet Miiskan käytöksestä? Kerro siitä meille Facebookissa!
LUE MYÖS:
- The Summit Suomi -jaksolle kritiikkiä katsojilta
- Näin Alexandra Escat selitti välejään Andrew’hun – lisää kuvia julki