Harkimoiden käytös Janni Hussia kohtaan vihastutti monet

Rallikartturi Janni Hussi ja mediapersoona Joel Harkimo ilmoittivat erostaan viime heinäkuussa. Vuodesta 2018 yhdessä ollut pari avioitui kesällä 2023, ja avioero vahvistettiin 14. lokakuuta.

Nyt Joel Harkimo palaa suhteen alkuaikoihin Yökylässä Maria Veitola -ohjelman uudella kaudella. Jaksossa Maria Veitola vierailee Joelin isän, Hjallis Harkimon, sekä tämän avopuolison Jasmine Pajarin luona. Perheillalliselle saapuu myös Joel.

Harkimoiden käytöstavat joulu-illallisella suututtivat

Ohjelmassa Joel muistelee Janni Hussin ensimmäistä joulua Harkimoiden suvun kanssa.

– Istuimme pitkän pöydän ääressä, meitä oli varmaan parikymmentä. Kaikki vain huusivat ruotsiksi. Janni oli silleen hiljainen kouvolalainen ja ihan kuin peura ajovaloissa, Joel kertoo jaksossa.

Kaikkia tapaus ei naurattanut, vaan moni kertoo nyt muun muassa Jodelissa pitävänsä Harkimoiden käytöstä epäasiallisena.

– Eikö toi oo aika törkeetä vierasta kohtaan? keskustelussa kysytään.

– Tuntisin itseni tosi ulkopuoliseksi, toinen kirjoittaa.

Vaikka tapahtumista on kulunut aikaa ja parin suhde on jo päättynyt, aihe herättää yhä tunteita. Jannin ja Joelin suhde sai aikanaan runsaasti huomiota, ja nyt keskustelu on noussut uudelleen pintaan.

Yökylässä Maria Veitola esitetään maanantaisin MTV3:lla ja MTV Katsomossa.

Mitä mieltä olet? Onko törkeää puhua kieltä jota uusi suvun jäsen ei osaa hänen edessään? Osallistu keskusteluun Facebookissa.

Lue myös:

 

Lue lisää aiheesta...