Korkeat lasit kolisevat yläkorissa, isot lautaset eivät sovi alas ja lopulta kone jää puolityhjäksi. Silti harva tietää, että ratkaisu tähän tiskikoneen ongelmaan voi löytyä aivan käsien ulottuvilta.
Useimmissa uudemmissa tiskikoneissa on nimittäin säädettävä yläkori, ominaisuus, josta moni ei ole kuullutkaan. Monessa mallissa yläkorin korkeutta voi nostaa tai laskea pienistä sivuilla olevista vivuista tai painikkeista.
Kun yläkoria nostaa ylemmäs:
– alakoriin mahtuu korkeampia lautasia ja kattiloita
Kun yläkoria laskee:
– yläosaan sopivat paremmin pitkät juomalasit
Yksinkertainen säätö voi tarkoittaa, että saatkin koko tiskivuoren mahtumaan yhteen koneelliseen.
Miksi tästä tiskikoneen toiminnosta ei puhuta enempää?
Instagramiin oivalluksestaan jakanut nainen kertoo tajunneensa ominaisuuden vasta vuosien tiskikoneen uskollisen käytön jälkeen. Kommenttikenttä on niin ikään täynnä nihmisiä, jotka kokivat saman oivalluksen. Monet kertovat rynnänneensä heti keittiöön testaamaan omaa konettaan.
Tiskikone on yksi kodin käytetyimmistä laitteista. mutta käyttöohjeet jäävät usein lukematta. Niinpä tällaiset ”piilotetut” toiminnot jäävät helposti huomaamatta.
Kun koneen tila tulee hyödynnettyä paremmin:
- pesukertoja voi tulla vähemmän
- vettä ja sähköä säästyy
- astioita ei tarvitse pestä käsin
Pieni arjen oivallus voi tehdä yllättävän suuren eron. Kannattaa siis kurkata oman tiskikoneen yläkorin sivuille.
Katso video alta tai tästä linkistä:
Jaa tämä juttu, jotta ystäväsikin voivat hyötyä siitä!
Lue myös: