MS: Varoitusmerkit, varhaiset oireet ja milloin hakeutua hoitoon

Multippeliskleroosi on sairaus, josta moni on kuullut, mutta harva tunnistaa sen ensioireita. Oireet voivat alkaa huomaamattomasti, jopa ”liian pieninä” herättääkseen huolta.

Multippeliskleroosi eli MS on keskushermoston autoimmuunisairaus, jossa elimistön oma puolustusjärjestelmä hyökkää hermojen myeliinituppea vastaan. Surauksena aivoihin ja selkäytimeen syntyy vammoja, mikä sitten häiritsee hermoimpulssien kulkua.

MS-tauti on krooninen ja etenevä, eikä siihen toistaiseksi ole parantavaa hoitoa. Oikealla lääkityksellä ja seurannalla oireita voidaan kuitenkin hillitä ja etenemistä hidastaa.

MS-tautia sairastaa Suomessa noin 13 000 henkilöä ja taudin yleisyys meillä on maailman korkeimpia.

MS:n ensioireet voivat olla yllättävän hienovaraisia

Moni yhdistää MS-taudin voimakkaaseen uupumukseen tai liikkumisvaikeuksiin. Todellisuudessa alkuvaiheessa oireet voivat olla hyvin lieviä:

  • pistely tai puutuminen varpaissa tai sormissa
  • tasapainon heikkeneminen
  • näköhäiriöt tai silmäkipu (optikusneuriitti)
  • selittämätön uupumus
  • kehon toispuoleinen heikkous

Erityisen tavallista on puutuminen tai pistely alaraajoissa. Oire voi alkaa yhdestä varpaasta ja levitä vähitellen ylöspäin. Tuntemus voi olla samaan aikaan sekä ”tunnoton” että kivulias.

Yksi MS-taudin hämmentävimmistä piirteistä on se, että puutuminen ei tarkoita kivuttomuutta. Monet kuvaavat tuntemusta näin:

  • jalat tuntuvat tunnottomilta
  • mutta samalla niihin sattuu
  • kävely muuttuu epävarmaksi
  • lattialle astuminen voi tuntua polttavalta

Hermoston tulehdus voi aiheuttaa kipua, vaikka tuntoaisti on heikentynyt. Tämä ristiriita saa monet epäilemään, että kyseessä on vain stressi tai lihasperäinen vaiva.

Stressi voi peittää oireet

MS-taudin ensioireet ilmenevät usein stressaavan elämäntilanteen aikana. Silloin kehon muutokset on helppo selittää uupumuksella tai kuormituksella.

Juuri näin kävi myös näyttelijä Christina Applegatelle, joka on kertonut ensimmäisten oireidensa olleen varpaiden puutumista ja tasapainon heikkenemistä. Hän ei aluksi uosannut aavistaa oireiden viittaavan MS-tautiin.

Milloin lääkäriin?

Neurologin arvioon kannattaa hakeutua, jos:

  • puutuminen tai pistely jatkuu viikkoja
  • oire etenee tai leviää
  • tasapaino heikkenee selvästi
  • näköön tulee äkillisiä muutoksia
  • kehon toisella puolella ilmenee selittämätöntä heikkoutta

MS-diagnoosi tehdään magneettikuvauksen ja neurologisten tutkimusten perusteella.

Arki MS-taudin kanssa

Taudin edetessä oireet voivat muuttua raskaammiksi. Kipu, lihasheikkous ja käsien toiminnan vaikeutuminen voivat vaikuttaa päivittäisiin asioihin, kuten puhelimen pitämiseen kädessä tai pullon avaamiseen.

Monelle vaikeinta ei kuitenkaan ole fyysinen kipu, vaan toimintakyvyn asteittainen muuttuminen.

Silti moni MS-potilas elää täysipainoista elämää. Lääkitys on kehittynyt merkittävästi viime vuosina, ja varhainen diagnoosi parantaa ennustetta huomattavasti.

MS-tauti ei aina ala dramaattisesti. Se voi alkaa yhdestä puutuneesta varpaasta. Siksi kehon pieniä, pitkittyneitä muutoksia ei kannata sivuuttaa. Jos oire tuntuu oudolta – ja jatkuu – se kannattaa tutkituttaa.

Lue myös:

 

Lue lisää aiheesta...