TTK-tähti Kastanja Rauhalan uusi aluevaltaus: aloitti opiskelun

Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta tuttu tanssinopettaja Kastanja Rauhala kertoo tehneensä uuden aluevaltauksen ja palanneensa koulun penkille.

Huippusuositusta Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta suomalaisille tutuksi tullut tanssinopettaja Kastanja Rauhala, 29, on uuden edessä. TTK:ssa kahdesti finaaliin asti ensin Isaac Senen ja sitten Eric ”Lakko” Savolaisen kanssa yltänyt tanssinopettaja on tehnyt paluun opintojen pariin.

Rauhala kertoo Instagram-tilillään aloittaneensa viime viikolla Mental Health Coach -koulutuksen.

– Mielenterveys on mulle ihan supertärkeä aihe, ja koska haluun koko ajan kehittyä, päätin syventää osaamistani ihmisten kohtaamisessa ja kommunikoinnissa – erityisesti tanssinopettajan roolissa, Rauhala kertoo päivityksessään innokkaasti.

Rauhalan mukaan opinnoissa käydään läpi muun muassa kuuntelua, tunteiden ymmärtämistä, rajojen sanoittamista sekä rakentavaa vuorovaikuttamista.

Hän uskoo opintojen auttavan häntä työssään tanssinopettajana, mutta samalla antavan myös valmiuksia jakaa tietotaitoaan aihepiirin ympäriltä myöhemmin muille.

– Haluun olla mun oppilaille turvallinen ja ymmärtäväinen opettaja – ja kehittyä itse tietenkin myös koko ajan lisää. Oon super innoissani tästä uudesta askeleesta, Rauhala hehkuttaa tilannetta.

Nähdäänkö Kastanja Rauhala vielä TTK:ssa?

TTK:ssa menestynyt tanssinopettaja ei ole vielä antanut mitään vahvistuksia sen suhteen, tullaanko hänet näkemään myös ohjelman seuraavalla tuotantokaudella ensi syksynä.

Joulukuussa 2025 Rauhala vastaili seuraajiensa kysymyksiin Instagram-tilillään ja antoi aiheeseen liittyen vain hyvin kryptisen vastauksen.

– En sano tähän vielä tässä vaiheessa mitään, katsotaan mitä elämä tuo, tanssinopettaja vihjaili tarinat-osiossa tuolloin.

Yksityiselämässä Rauhala on huhuissa yhdistetty ensin TTK:n aikaan tanssipariinsa Isaac Seneen ja myöhemmin nyt alkuvuoden 2026 aikana purjehtija Joel Harkimoon.

Rauhala ei kuitenkaan ole itse kommentoinut parisuhdetilannettaan tai ottanut suoraan kantaa huhuihin.

LUE MYÖS: